Aika on vierahtanyt huomaamatta ja edetty on Barilochesta noin 3000 kilometria. Lahtiessamme Barilochesta nappasimme lyhyen (5 h.) bussiyhteyden Chilen puolelle Osornoon. Osornosta ostimme heti jatkolipun Valparaisoon, johon bussi lahti kello 20:00 ja perilla piti olla mas o menos 12:00. Valparaisosta olemme viela matkanneet vajaan vuorokauden pohjoiseen, Antofagastaan. Kyseisten kaltaiset yobussit ovatkin olleet varsin sopivia, saastaa majoituksessa, eika hukkaa paivaa autossa istuskeluun ja on vielapa maaranpaassa aamupaivalla, jolloin hostellin etsiminen on helpompaa ja kuulemma turvallisempaa.
No joo, Valparaisossa vierahti kaksi paivaa, tosin alkuperaisen "suunnitelman" mukaan siella piti viettaa hieman enemman aikaa. Kaupungin hehkutettu kauneus tuli todettua varsin nopeasti. Retkikuntamme yhteinen mielipide oli, etta vaikka Valparaiso kuuluu maailmanperintoluetteloon, sen kauneus voi aavistuksen aiheuttaa mielipide-eroja. Kauempaa katsoessa kaupungin varikkaat vuoren rinteille rakennetut talot muodostavat kauniin mosaiikin, mutta kavellessa katuja emme samaan tunnelmaan paasseet. Sahkojohdot katujen ylla muodostavat kuitenkin komean seittiverkoston ja paperisilppu kaduilla tuo lumisen tunnelman.
Valparaiso siis jatettiin aika nopeasti ja suunnattiin lahemmas Atacaman aavikkoa, tai ajeltiinhan sita jo muutamia tunteja, hiekkaa hiekkaa hiekkaa ja hiekkaa, oli sia joku kivikin joukossa. Talla hetkella kulutamme aikaa Antofagastan kaupungissa. Kaupunki on rakennettu meren rannalle satamakaupungiksi ja sita se on tallakin hetkella, Atacaman rikkaudet (mm. kupari) kulkevat tata kautta. Huomiota on herattanyt erityisesti, kaupungissa meneillaan olevat mittavat rakennustyot ja pankkien hirvittavan suuri maara. Syy miksi tahan paikkaan itsemme tuppasimme oli ehka se, etta taala ei muita matkaajia nay, heratetaan ainakin huomiota. No ehka kuitenkin kalasatamassa olevat pelikaanit, haikarat, merijellonat ja kilpikonnat.
Seuraavaksi suuntaamme siis hiekan ja kivien luvattuun maahan, toivon mukaan paasemme bongaamaan yhden kuparikaivoksenkin matkalla, pitaisi olla kohtalainen monttu...
No joo, Valparaisossa vierahti kaksi paivaa, tosin alkuperaisen "suunnitelman" mukaan siella piti viettaa hieman enemman aikaa. Kaupungin hehkutettu kauneus tuli todettua varsin nopeasti. Retkikuntamme yhteinen mielipide oli, etta vaikka Valparaiso kuuluu maailmanperintoluetteloon, sen kauneus voi aavistuksen aiheuttaa mielipide-eroja. Kauempaa katsoessa kaupungin varikkaat vuoren rinteille rakennetut talot muodostavat kauniin mosaiikin, mutta kavellessa katuja emme samaan tunnelmaan paasseet. Sahkojohdot katujen ylla muodostavat kuitenkin komean seittiverkoston ja paperisilppu kaduilla tuo lumisen tunnelman.
Valparaiso siis jatettiin aika nopeasti ja suunnattiin lahemmas Atacaman aavikkoa, tai ajeltiinhan sita jo muutamia tunteja, hiekkaa hiekkaa hiekkaa ja hiekkaa, oli sia joku kivikin joukossa. Talla hetkella kulutamme aikaa Antofagastan kaupungissa. Kaupunki on rakennettu meren rannalle satamakaupungiksi ja sita se on tallakin hetkella, Atacaman rikkaudet (mm. kupari) kulkevat tata kautta. Huomiota on herattanyt erityisesti, kaupungissa meneillaan olevat mittavat rakennustyot ja pankkien hirvittavan suuri maara. Syy miksi tahan paikkaan itsemme tuppasimme oli ehka se, etta taala ei muita matkaajia nay, heratetaan ainakin huomiota. No ehka kuitenkin kalasatamassa olevat pelikaanit, haikarat, merijellonat ja kilpikonnat.
Seuraavaksi suuntaamme siis hiekan ja kivien luvattuun maahan, toivon mukaan paasemme bongaamaan yhden kuparikaivoksenkin matkalla, pitaisi olla kohtalainen monttu...
No comments:
Post a Comment