Viikko rahtilaivassa....

Baattireissu pakettiin ja tulevaa...

Eli matkata piti Pucallpasta - Iquitokseen jokilaivalla ja mahdollisuudet rajoittuivat muutaman kerran viikossa menevaan laivaan. Pucallpaan saavuttiin muistaakseni torstaina ja perjantaina lahti yksi ja lauantaina rahtilaiva Henry 8. No pojathan valitsemaan Rahtilaivan koska se voisi olla rauhallisempi ja vakaampi. No perjantaina hiotaan kauppoja... 100 sol riippumatto paikka taikka 180 solee per heepo hytissa. Hytista tulee kaupat koska se sisaltaa oman laarin ja "suihkun" seka ruokailut ovat paremmat. Perjantaina olisi ollut jo mahdollisuus menna laivaan koisimaan mutta tutkimusryhmamme paatyy viettamaan yon viela hostellissa, turvallisuus syista. Lauantai aamu koittaa ja suuntaamme baatille, mukanamme 30l vetta ja muuta evasta mukana. Olemma baatilla hyvissa ajoin puolenpaivan maissa ja matkaan on tarkoitus lahtea 17.30 aikoihin. No tilaa on mukavasti ja tavarat saadaan kapiiniin lukkojen taakse ja riippumatot kannelle komeesti heilumaan. Melko hieno fiilis. Kello kay ja Pablot kantavat tavaraa kyytiin sen mita kerkeaa. Hieman ihmetyttaa vaen maara, taikka se kun sita ei kauheasti ole, mieleen tulee etta ehka menee huomiseen lahto. No osa porukasta lahteekin pois koska lahto viivastyy mutta tuumaamme etta mihinkas meilla kiire, katellaan huomenna uudestaan. Aamu koittaa kaupustelijat myyvat koreistaan sapuskaa ja muuta settia. Lehtien sisaan kaarittya riisia naamaan ja ihmettelemaan tilannetta. Eri ihmiset sanovat eri aikoja koska lahdetaan, toisten mielesta tunnin paasta toisten mielesta taas myohemmin. No paiva menee tasaisesti matossa roikkuessa ja riisia napostellessa. Koittaa maanantai ja laiva tarjoaa aamupalaa.... Innolla hakemaan sita.. Tarjolla on keitettya ruskeaa jokivetta kera sokerin/kanelin, seka kekseja.. Ei muutakuin kuravelli huiviin ja tyytyvaisena takaisin ylakannelle kiikkumaan. Paikalliset ihmettelevat kun juomme heidan kanssaan kuravetta, mutta toteaminen etta vesi sisaltaa paljon mineraaleja ja muita tarkeita ravinteita saa heidatkin nauramaan. Aika kuluu taas nopeasti huilaillessa matossa ja koittaa lounaan aika. Kanakeittoa kera riisin.. Tainnut olla Pablolla kiire nylkiessa koska sulkien maara on huomattava.

Vaen maara on kasvanut aamupaivan aikana huomattavasti ja omaa riippumattoa ei enaan saa oikeen minnekaan. Ihmisia roikkuu laitojen ylitse, ylipaataan kaikki paikat mihin maton saa roikkumaan on kaytossa. Kansille on myos ajan saatossa kannettu eras kansi tayteen sankyja, toinen tayteen 1000l vesiponttoja ja jne. Myos kapiinimme oven edessa on ihmisia matoissa ja huoneeseen ei paase elleivat he vaista. No koittaa Maanantai ilta ja lahto on viivastynyt vaivaiset 55h ja ihmiset nostavat kapinan. Pimean tunteina mellakka auttaakin ja lahdetaan matkaan. Toisaalta kovin pitkalle ei paasta Pablon kaantaessa rahtilaivaa pimeassa, ajamme syvalle banaanipuskaan ja jaamme kiinni. Siina vierahtenee jokunen tunti irrottaessa.

Aamulla herays koputukseen.. Aikaisemmin olimme kuulleet etta hytit sisaltavat paremman ruokailun mutta tahan asti sita ei ollut nakynyt, mutta mitas ihmetta, Pablo kantaa pojille hiililla paistettua kanaa, kera riisin ja platanon. Ihan jarjeton setti ja viela hyvan makuinen. Tama annos saakin pojat hymyilemaan.

Ulos kaapiinista katsomaan ja liikkeella ollaan.. Yippee.. tasta 4 paivaa niin ehka ollaan perilla.. Ja nyt lyhyen kaavan mukaan koska taalla on niin kuuma ja ei jaksa kauheesti kirjoitella.... Iskee tropiikki vasymysta... ;)

4 paivaa menee syodessa kanaa, riisia,kanaa,banaani,riisia,riisi,banaani,kanaa,riisia ja jne. Aika kuluu allekirjoittaneella paaosin nukkuessa. Muutoin pelataan ristiseiskaa paikallisten kanssa kyllastymiseen asti ja lonelyplanet kirja tulee selailtua lavitse. Oikeestaan kohtuu rattoisasti aika kuluu, vaikkakin toisinaan meinaa tylsaa olla. Perillaoloaikaa ei oikeestaan kukaan tieda ja lopulta suora linja sisaltaa noin 7 pysahdysta.

Perille Iquitokseen paastaan perjantai aamuna kohtuu aikaisin ennen puoltapaivaa.
Taala onkin aika vierahtanyt tutkiessa mahdollisuuksia edeta taalta Ecuadoriin.
Vaihto-ehdot ovat lento pohjois-Peruun taikka viikko lautalla Cocaan,Ecuadoriin taikka modivioitu reissu lapi viidakon Ecuadoriin. Tassa kohtaa taitaakin tulla ensimmainen kerta kun tutkimusryhmamme valitsee kalliin vaihto-ehdon. Lautalla matka taittuisi noin 150-200 solella, lento about 100 dolsua ja m0dattu reissu X hintaa.

No niin siina nyt sitten kay etta pojat valitsevat modatun reissun. Nyt luvassa on todellinen THE amazon seikkailu sisaltaen kaiken mita haluamme. 10 paivan reissu taalta Iquitoksesta Ecuadorin rajalle. Sisaltaen kalastusta ja yritys on paaosin 2 numeroisissa kaloissa mutta tuurilla 3 numeroinenkin kala voi saaliiksi tarttua..... Metsastysta sapuskan hankkimiseen, seka lukuisat maarat alkuperaiskansan asuttamia kylia. Setti on taysin raataloyty meita varten taikka siis palkkasimme itellemme oppaan,kokin seka valineet. Tarkoitus on edeta pikaveneella amazonia paiva josta erkaantua Rio Napolle jota pitkin ylavirtaan 9 paivaa pienemmalla veneella. Kalastus on reissun paatarkoitus ja nyt siihen on aikaa huolella. No ilmaiseksi tama ei hoitunut mutta mikali reissu onnistuu ja ehjina paasemme Cocaan,Ecuadoriin niin reissulle ei hintaa oikeestaan voikkaan maaritella. Nyt vain toivomaan etta reissu onnistuu ja sadekausi ei yllata hirmusateillaan. Noh reissuun on varmistauduttu kylla hyvin ja Perulaisen apteekin hyllyt tyhjattyna mukaan.. Onneksi taala ei kysella resepteja...

Iquitoksesta sen verran etta taala kay luultavasti todella paljon turisteja ja sen kylla huomaa. Ravintoloiden listoja on englanniksi, palvelun saa englanniksi jos haluaa, jne...
Ei nyt mikaan mullistava mesta mutta onpahan tamakin nahtyna....
Laitellaan parinviikon paasta seikkailusta stoorit...

Kaksi erilaista Limaa

Jalleen ollaan edetty muutamia kilometreja ja on aika purkittaa tapahtumia. Cuscossa viimeksi seikkailimme ja sielta voisi viela mainita eraan majoitukseen liittyvan muotoseikan, eli Cusco tarjosi matkalaisille myos halvimman majoituksen, johon olemme tormanneet retkemme aikana (8 sol, eli alle 2 euroa), mutta retkikunnassamme ilmeni hieman erimielisyytta kyseisen majapaikan tasosta, joten paadyimme kuitenkin ottamaan hieman kalliimman vaihtoehdon. Lisaksi koimme bussiasemalla jalleen karvaasti kuuluvamme gringojen alimpaan kastiin, mutta toisaalta myos sinnikkaan tinkaamisen voiman. Cuscon bussiasemalla vierahti muutamia tunteja etsien sopivaa (lue halvinta) bussia Limaan, busseja lahtikin sitten suurin piirtein minuutin valein, mutta mutta mutta... Tietokone nayttaa hinnan 70 solea, mutta virkailija hymyillen sanoo hinnaksi 100 solea. Nyt nasahtaa paassa, samalla tavalla me kulutamme tuolia kuin Pablokin, mutta ei niin ei.. Ei auta, muutama tunti tinkaamista eri yhtioissa ja koko aseman henkilokunta alkaa tuntemaan meidat ja hieman jo valttelemaankin. Viimein saadaan hinta ja laatu kohdilleen, 90 solea liput Limaan, Pablo joutuu maksamaan samasta lipusta kaksikymppia vahemman, vielakin korventaa ja pahasti...

No Limaan paastaan ja vastaanotto on vahintaankin mielenkiintoinen. Ensimmaiset paikalliset, jotka ottavat puhekontaktia sanovat, etta poikien on parasta ottaa taksi, tai muuten... No joo kumpikahan on vaarallisempaa, kavella vai ottaa Pablon suosittelema "taksi", pojat kavelevat ja pysyvat hengissa. Ensimmaiseksi kohteeksi retkelaisemme valitsevat Liman keskustan, ei niin suosittu turistipaikka, eika syytta suotta. Liman keskusta tarjoaa kuitenkin mahtavia vanhoja rakennuksia ja Perulaista kaupankayntia. Lahes jokaisesta kadunkulmasta voisi ostaa leipurille jauhoja, puutarhurille ruohoa, laakarille neuloja jne... Ei niin houkuttelevaa. Hintataso Liman keskustassa ei kattoa hipoile, joten pojat saavatkin ravintoloissa menuut irtoamaan noin viidella solella ja hotelliyo kustantaa 20 solea per nupi. Peru tahan mennessa ei vaikuta kiskurihintaiselta, vaikka gringohinnat ovatkin hieman meita vastaan ja joudumme joissain asioissa maksamaan ekstraa. Liman keskustaa seilaillessa tulee tutustuttua myos julkisen liikenteen palveluihin, paikallisbussilippu kustantaa noin yhden solen, riippuen kuinka kauas haluaa matkustaa. Myos Liman paikallisbussit eivat tee poikkeusta reissumme muiden kaupunkien paikallisliikenteen tasosta, sita tasoa ei ole edes maaritelty, Suomessa vastaavat bussit ovat enaa postimerkeissa ja niissa merkeissakin on jo museoarvoa. Yksi paiva Liman ytimessa riittaa ja retkikuntamme lahtee haistelemaan Tyynenvaltameren tuoksuja.

Normaalisti turistit viettavat aikansa Liman kalliimmissa kaupunginosissa, nain teemme myos mekin ja suuntaamme toiseksi yoksi Miraflorekseen. Retkikuntamme ei kuitenkaan yltiopaiseen tuhlailuun ryhdy, vaan etsii pikkukadulta hieman pienemman hostellin, jossa yo irtoaa myos 20 solella. Yhtakkia pojat huomaavatkin olevansa hostellissa, jossa on siistia ja muita valkoihoisia, nain ei olekaan kaynyt sitten hetkiin, taisi olla viimeksi jouluna kun majoituttiin samassa paikassa muiden gringojen kanssa. Ruokailussa pitaa Mirafloreksessa saastaa ja pojat tekevatkin ateriansa hostellin keittiossa, kun sellainen ylellisyys pitkasta aikaa tarjolla on. Miraflores on taynna nykyaikaisia rakennuksia, hienoja ravintoloita, kasinoja jne. jne. Eika kaikki tule kauppaamaan ravitsevia luonnontuotteita... Kyseista kaupunginosaa suositellaankin kaikille matkailijoille, mika on toisaalta ihan ymmarrettavaa, mutta oli kuitenkin varsin valaisevaa viettaa myos paiva Liman keskustassa. Niin ja tulihan sita merenrantaa nahtya, samalla jokunen oljypisara ja roskasakkikin, ei houkutellut uimaan.

No Limaan emme taman pidemmaksi aikaa jaa, vaan suuntaamme viidakon uumeniin. Bussiliput Pucallpaan maksavat 50 solea ja Pucallpasta alkaakin yksi retkemme hohdokkaimmista etapeista, laivareissu kohti Iquitosta, mitahan siita seuraa... No joo, bussi kuskaa pojat turvallisesti yon pimeina tunteina Pucallpaan, taitaa siina pari aamun tuntiakin vierahtaa... No Pucallpassa ei ole tarkoitus sen kummemmin aikaa viettaa vaan suunnata hetimiten satamaan Iquitokseen matkaavia laivoja etsimaan. Itse laivaretki onkin sitten oma tarinansa...

Machu Picchu Kallen silmin

Nyt se on sitten nahty, yksi retken historiallisista kohokohdista.
Taytyy sanoa, etta itse rauniot jaivat taas vahemmalle huomiolle itse sinne paasyyn nahden. Retkikuntamme tunnetusti ei rahaa tuhlaile turhuuksiin, joita ovat muun muassa opastetut kierrokset, suorat bussit tai junat, tai opastetut vaellukset (inka trail).

Cusco toimii tukikohtana MP:lle lahtijoille ja sen kylla huomaa, itseasiassa Cusco on ollut aikanaan inkojen paakaupunki, joten ihan oikea paikka lahtopisteena toimiikin. Cuscossa, jossa tallahetkella juttuja kirjoitellaan, on hirvittava maara erilaisia matkanjarjestajia, niin ja satoja turisteja. Jostain syysta Cuscon tunnelma ei ole ihan pilalla turistien ansiosta (ei edes meidan), paitsi kielikylpy harmittavasti karsii, kun monet osaavat englantia. Retkien hinnat MP:lle vaihtelevat suuresti, yhden paivan retket ovat harvinaisia, mutta kaksipaivaiset normaaleja, jotka maksavat sadasta dollarista ylospain, hinnat ilmoitetaan taalla dollareina, harmi, multa ne vietiin siella Punossa... No retkikuntamme kierteli lahinna vertaamassa hintoja eri matkanjarjestajilla, tosiasiassahan pojat koittivat saada selville helpointa ja halvinta tapaa paasta MP:lle ja erilaisia kaytantoja, joita siella on (aukioloajat, lipunostot, alennukset jne.) . Ehka joku matkanjarjestaja huomasikin, etta pojat eivat taida kuitenkaan reissuamme ottaa vaikka ilman saisivat. No yksi neljan paivan retki tuntui halvalta ja sen ottamista harkittiinkin urakalla ja suunniteltiin, etta jos hintaa saadaan pudotettua viela noin 100 solea, niin otetaan. No siinahan kavi sitten niin, etta Pablo oli jo alunperin sanonut vaaran 25 dollaria halvemman hinnan, joten se siita.

Ei syyta huoleen, jo etukateen oli tallin puolelta saatu tietoa "hieman" erilaisesta tyylista edeta MP:lle, kyseinen tapa sisalsi bussikyytia paikkaan A (Santa Maria), josta hiacella paikkaan B (Santa Teresa), josta taksilla paikkaan C (Hidro electrica), jonka jalkeen pikku reippailu paikkaan D (Aguas Calientes) ja josta aamulla varhain kavellen MP:lle. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja vamos, bussiasemalle vasta aamulla (etukateen ostetut liput voivat olla kalliimpia), no kaksi bussia on juuri lahdossa Santa Marian suuntaan, ensimmainen on taynna ja lahtee melkein samantien, toinen on myos taynna, nopea kyselykiertue lipunmyyjilta, seuraava lahtee vasta kolmen tunnin paasta. No pienta vaantoa ja si, pojat saavat liput taynna olevaan bussiin ilman paikkoja (niin ja halvalla, 15 solea, kymppi alennusta paikattomista lipuista). Bussi on hyvassa kuosissa, joten pieni bussimatka seisaaltaan ei haittaa (onhan sita ennenkin istumapaikkoja luovutettu). Petri saa lipun kouraan ja samassa kuuluu kaasutusta pihalta, se lahtee jo, pysayta se, mulla ei ole viela lippua, no joo bussi saatiin pysahtymaan ja pojat bussiin mukanaan historian nopeimmin ja epaselvimmin kirjoitetut matkaliput.

Matka (seikkailu) alkaa, istumapaikat loytyvat, ei kuitenkaan penkeilta, mutta pojat istuvat matkan, alkaa kysyko missa. Ensimmainen etappi sujuu mukavasti (istuma-alusta ehka oli aavistuksen kova), perilla Santa Mariassa ollaan noin viiden tunnin kuluttua. Bussissa oli mukana myos kaksi muuta hengenheimolaista Belgiasta (ymmartavat myos tinkimisen paalle), heidan kanssaan aletaan hankkimaan hiacekyytia Santa Teresaan, hinta on aluksi 15 solea, mutta saadaan tingittya kymppiin, tosin se valilla pompsahti taas 15:ta, mutta kun meinattiin hypata kyytista pois niin kummasti pienempikin raha alkoi Pablolle taas kelpaamaan, nyt mukana oli myos pariskunta jostain mista lie ja Korean poika. Matka taittuu ohi mangopuiden, kahvipensaiden, teeviljelmien ja kokapeltojen, kohtuullisen epamaaraista tieta pitkin, kuulemma tartti menna hieman eri reittia, ku normaali oli huonossa kunnossa, missahan kunnossa tama sitten oli... No joo taas komeasti etappi selvitetty alle kahdessa tunnissa, nyt kello huitelee kutakuinkin viitta ja ollaan Santa Teresassa, viela pitaisi saada taksi Hidro electricalle. Pariskunta jostain mista lie jaa Santa Teresaan yoksi ja jatkaa aamulla, me loput viisi halutaan hetimiten Hidrolle ja Pablo lupaa heittaa sikahintaan, kuusi solea larvi eika matka kesta tuntiakaan.

Saavutaan Hidrolle ja toiseksi viimeinen etappi alkaa, pikku iltareippailu Aguas Calientekseen. Reitti on hyvin merkitty, eli kavellaan ratakiskoja pitkin, joten paasivat ne pojatkin kokemaan sita inka railia (Retkikunnallamme on nakojaan tapana astua kaarmeiden paalle, mina tein sen Samaipatan kondorireissulla, Petri talla kavelyetapilla, myos kaarme kaiketi pelasty). Valilla tulee myos hiukka hamara, mutta ei haittaa ja kiiretta on syyta pitaa, kahdeksalta menee lipunmyynti kiinni Calienteksessa ja siihen pitaa ehtia . No luukulla ollaan kymmenta vaille, joten ei hataa, liput kouraan ja vielapa vanhalla opiskelijakortilla alennukset plakkariin (tamankin toimivuus oli kysytty jo Cuscossa). Sitten hostellille ja viimeiset suunnitelmat aamua varten, joillain alkaa jo hieman olla ilmeisesti nalka, no edellista varsinaista ruokailua kutsuttiin aamupalaksi. Kyllahan sita syomassakin kaytiin ja hieman aamupalaa ostamassa, suihkun kautta petiin ja kello on reilut kymmenen, no heratys on onneksi vasta neljalta.

Viimeinen etappi, aamulla nopeat liikkeet ja hitaat aivot, ruoat nassuun ja vamos. MP:n portti aukeaa yleisolle kuudelta, siihen pitaa ehtia. Monet kulkevat portille bussilla, mutta saastosyista kiipeamme serpeentiiniportaita, aamulenkki tuli samalla hoidettua ja portilla ollaan juuri ennen kuutta. Leimat lippuun ja pikapikaa Wayna Picchulle, jolta avautuu parhaat auringonnousunakymat MP:lle, WP:lle kiivetaan myos portaita ja polkuja pitkin, mutta nyt matka ei kesta kuin kolme varttia ja valilla voi ihailla aukeavaa kaupunkia (MP:ta). Perilla ollaan ensimmaisten joukossa, joten tilaa WP:n huipulla on ja nakymat ovat hienot, oikeastaan mystiset, kun sumu tekee tepposiaan. No ei niin sumuista etteiko MP:ta nakyisi, mieleenpainuvat rauniot ja hyvin vaikuttavat varsinkin kaukaa. Vietamme muutaman tunnin inkojen kunniaksi MP:lla katsellen raunioita lahelta ja kaukaa, taytyy sanoa etta kaukaa ne ovat kauniit, mutta eivat lahelta. Inkat eivat ole koristelleet rakennelmiaan kuten mayat ja suuret pyramidin kaltaiset rakennelmat puuttuvat. Mieleenpainuva seikka on myos se, etta inkat ovat kasitelleet koko MP:n aluetta, eli kaupungin jokaista kivea on hakattu tai kaannetty. Paljon tyota ja kuonnioitettava paikka jylhien vuorten ymparoimana, vaikuttavaa.

Puoliltapaivin retkelaiset suuntaavat jo takaisin Hidrolle, pari tuntia reippailua ja saavumme perille, sitten pitaisi saada se taksi Santa Teresaan. Puolisen tuntia odotellaan ja lottovoitto saapuu eteemme, Cuscosta tilattu hiace tuo muita matkaajia Hidrolle. Paasemme hiacella suoraan Cuscoon, pieni tinkiminen hinnasta ja 35 solea hyvaksytaan (harmittaa, olis varmaan pudonnu viela). Matka Cuscon suuntaan on leppoisa, paaosan matkasta kyydissa oli vain Suomalaisedustajat, lisaksi nyt voidaan pysahdella valokuvausta varten kokapellolla. Matka taittuu jutellessa mukavia Pablon kanssa ja kohta ollaankin Ollantaytambossa, josta Pablo nappaa kotikylaansa (joka on eri suunnassa kuin Cusco) uusia kyytilaisia ja jarjestaa meille ruhtinaalliset paikat turistibussista. Nyt paastaan ihan Cuscon ytimeen, eli loistava kyyti ja matka sujuu jouhevasti nukkuessa. Puoliltaoin paastaan petiin, hieman relaksanttia jalkoihin, jottei paikkoja kolottaisi pikku kavelyn jaljilta ja homma on siina.

Machu Picchu on nahty ja koettu, vaikuttava ja kunnioitettava erityisesti kaukaa katsottuna ja retki sinne oli myos mieleenpainuva.
Huomenna Cusco jaa taakse ja suuntaamme Limaan...

Machu Picchu BY:Petri

Mistahan sita alkas. Eli siis kyseessa Inkojen hardellia korkeella ja kuulemma pirun hienon nakosta, Must do, kaikki kehuu. No siis pakkohan se oli kayda katsomassa kun taala mestoilla nyt sattui olemaan.

Mitenkas se sitten menikaan. Noh on reissua jos toistakin, 2,3,4 ja 5 paivan valmiita setteja. Eri hintoja tietenkin. Lahella onkin etta pojat nappaavat 4 paivan reissun sisaltaen pyorailya,trekkausta,kavely,junaa,bussia,autoa you name it, todo incluedo!!! Eika edes paha hinta, 135 dolsua. Mutta kuitenkin paatetaan lahtea sooloilemaan ja tekemaan D.I.Y reissu. Eli siis ominpain sooloileen, aina paras ja halvin. Tassa vaiheessa todettakoon etta pirun halvaksi se tulikin. Tekstissa voi ilmeta muutamia voimasanoja joten korvattakoon ne PIIP sanalla.

Eka paiva:
Aamulla heraan hostellilla 6 aikaan ku on piip kylma, eika unta millaan uudestaan. Pakkausta ja aamupalalle. No sita EI ole. PIIP. Mittarilla bussiasemalle, kello 9am. Muutama bussi, mutta ei paikkoja, seuraavat lahtee puolenpaivan jalkeen. Ei helmea. Noh mutta neuvottelun jalkeen hoidetaan seisomapaikat juuri lahtevaan bussiin. Oh Yeah. Matkalla yksi keitetty maissi naamaan. 5 tuntia myoh, ollaan vaihtopaikalla, suoraan mittariin ja seuraavalle etapille 2h. NALKA. Taas vaihto uuteen mittariin suorilla, tunti mestoille. Ollaan keskella EI mitaan junaraiteitten paassa. PIIP kova nalka!! Kello 18.00 -> ei muutakuin patikoimaan raiteita pitkin..... Pimeaa... Kiire... Eika raiteet lopu koskaan, HIKI.. PIIP... Lipputoimisto menee perilla kiinni klo 20.00... Tassua toisen eteen ja perilla ollaankin juuri ennen toimiston sulkeutumista, selitysta ja vanhentuneella opiskelija-kortille puolilla hintaa.. Helmea.

Matkalla mukaan tarttuu Belgialais pariskunta ja yksi korealainen heppu. Noh majoitusta ettimaan joka loytyykin edullisesti. Noh huoneita sen verran etta korean kaiffari laitetaan samaan loosiin poiken kanssa.
Kamat huoneeseen ja akkia syomaan (takana yli 12h reissua keitetylla maissilla). Kalle kyselee viela respassa neuvoja aamun lahtoon. Tarkeaa tietoa.. Respan seta selittelee ummet ja lammet.. Ampuu kurren muuntimeen ja toteaminen nyt PIIP syomaan ja hossottelyt myohempaan.

Maissikeittoa ja paistettua taimenta moottoriin ja alkaakin jo helpottamaan. Kaupasta aamupalaa ja hostellille. Suihkuun, josta tietenkin puuttuu sekotin eli suora putki seinasta.. Kuumaa,Kylmaa,Polttavaa..PIIP.. Noh klo 22.30 nukkumaan. Aamusta klo 4 heratys.

Paiva 2.
3.30 AM, korean heppu haroilee jotakin ja hepailee, kolinaa ja kilinaa. Heraan siihen, oh yeah (not).
Jugurttia ja pullaleipaa mottiin ja lahto vuorelle. 4.15 lahdetaan matkaan. Aikaisemmin kaikki kehuneet etta helpot 45min kavelya ja olette perilla. Noh, 30min kavelya tieta pitkin ja ollaan vuoren alapuolella. Siita se sitten alkoikin.. Ihan torkeen jyrkkaa rinnetta ylospain joka ei lopu koskaan. Pulssi varmaan alimmillaan 180.. Tuntuu etta aortta repeaa.. Hiesta lapimarkana reppu selassa perilla ollaan juuri ennen aukeamista klo. 5.50 am. (paikka aukeaa klo 6am) Juuri ja juuri henkissa selvian perille. Kalle hyppii tyyliin kuperkeikkaa ja toteaa, ei tunnu missaan ja loistaa kuin paivansade. Mina vastaavasti en...

Juurikuin pulssi alkaa laskemaan varmaan sadan tienoille niin jono lahtee liikkumaan ja taas mennaan.. PIIP. Henkihan tassa menee... Keli on sumuinen ja aurinkonpaisteesta ei tietoa. Noh sisalle paastaan ja ensivaikutelma on pettymys, PIIP iso kivihassakka sumun keskella, tamanko takia rinnetta kavuttiin.. No kai se nyt sitten hieno on. Kalle heittaa assan hiasta etta kiivetaan viela korkeammalle toisella vuorelle josta saadaan hienot kuvat. Tassavaiheessa voimat jo niin vahissa etta pakkohan siihen on vastata etta TOTTAKAI mennaan. Ihan vaan vitsina...

Wayna Picchulle on oma jono ja vain 200 ekaa paasee, joten puoli juoksua portille. Klo 7 aukeaa portit. Kyltit nayttavat etta vain hyvakuntoisille... No jos kyltti vaittaa etta hyvakuntoisille niin sitahan ollaan sitten hyvakuntoisia, helppoa. Myos maininta etta tunnin matka huipulle. Tahan mennessa luulin etta tiedan mita jyrkka rinne on mutta EI EI EI.. En tiennytkaan. Matkaan lahetaan numerolla 14. (kaikilla lipussa erillinen numero koska vain 200 paasee). Sita kiipeamisen tuskaa ei kylla sanoin pysty kuvailemaan mutta askel askeleelta ylospain mennaan. Jotkut harrastelijat pysahtyvat ottamaan kuvia ja haukkaamaan henkea valilla. Eli siis me ohitetaan toisia. Muuten aika totisen hiljaisesti taitettu matka alkaa saamaan pienia huumorin vivahteita kun toisia ohitaan. Heh huonokuntoiset huilaavat. Amatooreja.. Kiipeaminen on taytta tuskaa ja vahan kun liiottelee niin rinnekin oli jo yli 90 astetta.. ;) Sitten loppuu reitti, luola edessa, no suorilla sisaan vaan, mita sita ihmettelemaan, hieman ahdastakin, matalaa.. Ei muutakuin 4x4 veto paalle ja lapitte.. Verta valuu kasivarsista.. Pulssi on jo varmaan yli 400... ;) Tajunnasta ei tietoakaan... No mutta mita ihmetta, askeleet loppuvat, ei enaan ylospain kiivettavaa... Insinoorimainen paatelma etta huipulla ollaan, ja katsominen ymparille, ei nay kuin 1 ainut heppu, eli siis saavutan huipun toisena... EI voi PIIP olla totta... Katsominen kelloon.. Mita ihmetta 45min mennyt.. Uskomatonta. Tunnetta ei kylla voi sanoin kuvailla ja kun viela maisemat ovat aika alyttomat. PIIP ma tein sen... Korkeimman kiven paalla seisoessa ja katsellessa ymparille on kylla taysin sanaton.
Aika menee ihan vaan fiilistellessa ja pulssin tasottuessa. Parit jonkinmoiset kuvat saadaan sumusta huolimatta. Siina kiven paalle istuessa pikkuhiljaa alkaa porukkaa valumaan ajan kuluessa. Tunti odotellaan parempaa kuvaa mutta sita ei tule joten kaippa se alaspain pitanee lahtea. Tassa vaiheessa porukkaa varmaan 30kpl ylhaalla. Alaspain tuleminen onkin sitten helppoa....

Hepailua ja klo. 11 paatetaan lahtea paluumatkalle. Melko nalka taas, portin ravintolassa katsominen hintoihin ja toteamin etta mikaan nalka tassa ollutkaan. Voihan sita olla ilmankin.
klo 12 ollaankin samaisilla junaraiteilla kavelemassa takaisin pain.. Jotenkin mielessani mietin etta paluu on aina helppoa mutta syysta tai toisesta se on kylla ihan tuskaa sekin.. Kun ei ole Watteja niin ei ole watteja.. (Kalle pomppii taas tyyliin kuperkeikkaa ja juoksee ympyraa ja toteaa " ei tunnu missaan") Pakkohan siihen on nopeaa vastata etta juu "ei minullakaan".. 2 tuntia myohemmin ollaan raiteitten paassa. Kaikkia paikkoja sarkee, jalkoja ei tunne... Ei muutakuin istumaan alas, kun vain paasisi.(varmaan huvittavan nakosta touhua)..

Mitaan tietoa busseista tai mittareista odotellaan mita tulevan pitaa.. Kas kas, puskan takaa heilahtaa paikalle hiace kuskaten ryhman porukkaa raiteitten paahan. Kyselemaan miten onnistus tohon seuraavaan kylaan jos heittasit pojat, mutta mitas mitas heppu heittaa taikasanat CUSCO. Ei voi olla totta.... No jotakin pitaa olla pielessa, ei voi kayda tallasta tuuria.. Mutta kay, juu juu suoraan cuscoon ja viela todella edukkaasti..

Paluumatkasta ei nyt jaksa ihmeita kirjoitella muutakuin etta perille Cuscoon paastaan yolla ja suorilla safkan kautta nukkumaan, eika tarvittu unihiekkaa..

3.paiva
Aamulla heraaminen ja kaikkia lihaksia sarkee (mita lihaksia)...
No mutta kokonaisuudessaan todettakoon nyt yhteenvetona etta minusta Machu Picchu ei nyt mullistuttava ollut mutta fyysisesta kiipeamisen rasituksesta selviaminen oli kylla ihan torkean hienoa. Kokonaisuutena systeemi on iso mutta yksityiskohtia ei juuri ole. Kaukaa ja kuvasta se on hieno mesta. Huipulle paaseminen oli kylla jotakin. Aikamoinen kunnioitus pitaneen Inkoille antaa kylla systeemin rakentamisesta ja olusuhteista.

No mutta olipahan erilainen reissu, perillehan paaseen junalla,josta bussilla huipulle ja 3min kavelylla olet perille Machu Picchulla. Eli siis kaiken mita me kaveltiin, 5h raiteita, 5h vuorenreunaa voi siis valttaa, tosin Wayne Picchulle kaikkien on kaveltava. Sen kylla huomasi.
Picchulla tuli porukkaa vastaa korkokengissa ja hajuvedesta haisten, me taas oltiin likaisissa retkuissa ja veikkaan etta hajuvetena meilla toimi ihan luonnontuotteet. :)

PitkakynsiPablo pistaa paremmaksi Perussa

Nyt se sitten on tapahtunut, pojat on ryostetty, on sita odotettukin. No ensiksi jotain muuta.

Bolivia jatettiin sitten taakse vuodenvaihteen jalkeen ja nyt on siirrytty kokoajan lahemmaksi inkojen maailmaa. Ensimmainen pysahdyspaikka Perun puolella oli Punossa, josta pojat tapansa mukaan hankkivat mahdollisimman halvan majoituksen, hinta talla kertaa oli 15 solea. Punossa oikeastaan oli tarkoituksena tutustua Titikaka-jarveen hieman eri suunnasta, kelluvia saaria jne. Lisaksi nyt oli myos viimeiset saumat paasta maistelemaan viela Titikakan taimenta autenttisessa ymparistossa, parit kalat mieheen tuli tuulensuojaan heitettyakin, mutta maku ei ollut samaa luokkaa kuin rapakon toisella puolella.

Kaislikossa suhisee.
Punossa kaynnin pakollisiin rituaaleihin kuuluu vierailu kelluvilla kaislasaarilla/kylilla, joten niin myos meidan retkikuntamme suunnisti kohti Titikakan aaltoja, ei tosin taaskaan silla kalleimmalla tavalla, vaan satamasta ottamalla suoraan Pablolta hyva ja turvallinen venekuljetus. Kohdekylayhteisomme sijaitsi Uros nimisella kaislasaarella, tai itseasiassa kyseessa oli saaristo, jossa perhekunnittain asuttiin omissa tekosaarissa. Saaret oli rakennettu kaislasta, talot olivat kaislaa, veneet kaislasta ja ihmiset soivat kaislaa, eli kaisla ilmeisesti on kyseisille ihmisille aika tarkea. Siina Suomipojat sitten istuivat kaislatyynyilla ja tyytyvaisena mussuttivat kaislaa, kun Uros-saarten "poppamies" kertoi heidan elamantavoistaan. Se kaislikosta, sitten takaisin Punoon ja hotellille, ja kuinkas sitten kavikaan...

Siina illalla tuli sitten mieleen, etta tarkistampa dollarivarannot, joita kaikenvaralta pidetaan rahavyossa sailossa. Kas kummaa mihin yksi seteli on joutunut, no sitten kamat ympari ei loydy, Petri tarkistaa oman rahatilanteensa, rahaa loytyy, mutta yksi euroseteli puuttuu. Eittamatta tuli mieleen etta olimme jossain vaiheessa piilottaneet varmaan talteen jotkut hatavarasetelit, nyt vaan kumpikaan ei muista minne ne piilotettiin. Illalla kylille syomaan ja Petri samalla nostaa nipun soleja, illalla rahat rahavyohon ja lukkojen taa. Aamu sarastaa, pojilla kuumottaa taskussa bussiliput Cuscoon, pikkasen aamupalaa ja sitte asemalle. Homma etenee hyvin aamiaista tulee taas, eika millaan ryostohinnalla, taallahan hotelli tarkoittaa: ei aamupalaa ja hostelli: aamupalaa voi olla tai sitte ei. Viimiset pakkaukset hotellilla ja Petri tarkastaa rahavyon, ei voi olla totta pari setelia puuttuu taas ja nyt puuttuu Perulaista valuuttaa, eli ne on kahvelletty aamulla. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hotellin henkilokunta. No asialle ei voida oikeastaan yhtaan mitaan, henkilokunta on tullut huoneeseen omilla avaimilla meidan ollessa poissa, tiirikoinut lukot auki ottaneet muutaman setelin ja laittaneet lukot takaisin kiinni. No sitten vaantoa henkilokunnan kanssa, joka tietenkin vaittaa, etta kyseinen asia ei ole mahdollista, avaimia ei ole kuin yksi, niin varmaan. Aika voimaton tunne, ei oikein viittisi rajayttaakaaa mestaa parinkympin takia, mutta noin periaatteesta harmittaa ihan huolella.
Sitte bussiin ja kohti Cuscoa, fiilikset aikalailla erikoiset, summat eivat ole suuret, mutta kun asialle ei voinut mitaan vaikka tiesi kuka rahat vei. No, tata oli kuitenkin odotettu, matka jatkuu ja pojat voivat taas paremmin.

Jos ne inkat olis sitte rehellisempia...

Bolivia pakettiin.

Uusivuosi ja uudet kujeet. Eli vuosi vaihtui Lake Titicacan rannalla, rakettien kera. Ensin ei ollut tarkoitus ostella raketteja mutta torimyyjalta irtosi 5 eurolla sellanen laja erilaisia pommeja etta pakkohan se oli. Noh rantsussa bommit ilmoihin ennen puolta-yota ja sitten tuijottelemaan paikallisten paukkuja. Yllatys oli etta paikalliset olivat hassanneet massejaan paukkuihin koska taivas tayttyi toinen toistaan hienommista raketeista. Muuten taala tuntuu olevan paukkujen aani valttikortti eika niinkaan se variskaala. Eli isompi pamaus -> parempi paukku.

VIVA EL BOLIVIA.. Boliviasta jaa kylla mahtavat fiilarit, melkein se kk. tuli aikaa siela tuhlattua.

Ja mitas se tarjosi, maailman isoimman suola-aavikon, korkeimman kaupungin, korkeimmalla sijaitsevan jarven, korkeimmalla sijaitsevan paakaupungin, ja luultavasti maailman eniten kokalehtia nassuttavan kansan. Kokonaisuudessaan oli aivan torkeen hienoa settia. Saat vaihteli tropiikin 40asteesta melkein pakkaseen. Esim death road pyorareissulla lahdettiin melkein nollasta ja paadyttiin tropiikin reunoille yli 30 asteeseen, tama pyoralla tehtaessa on melko upeaa.

Ja mitas hinnoista, noh majotukset hoidettiin 2,5 - 4 euron haarukassa. Sapuskat irtosi paaosin 3 eurolla ravintolassa. Kaiken sortin reissuja tuli tehtya roppakaupalla mika kylla kannatti. Bolivia tarjosi kaiken edukkaasti.

Sapuska oli hyvaa, paaosin kanaa tuli nassutettua. Copacabanalla taas taimenta lahti tuulen suojaan yli 10kpl. Taimen annos kun irtosi alta 3 eurolla ja sen viela tuohon hintaan huuhteli alas paikallisella isolla oluella. Ruoka kokonaisuudessaan oli todella maukasta. Santa Cruz:ssa taas "jalkiruoka" baari vei kylla mennessaan annoksillaan. Jaatelo ja kaakku beetti kun painoivat varmaan kilon per annos. :)

Bussilla matkustaminen Boliviassa oli kylla melko tuskaa ainakin minulle (Kalle nukku aina)... Pitkia yobusseja ja yksikaan ei tasainen ollut. Jossain vaiheessa hieman varmaan jo taisi muutamat suomalaiset voimasanatkin paasta. :) Tosin hauskaakin oli, esim. Rurren matkalla kun bussista paukahti yolla 3 aikaan vanne paskaksi ja Pablot sita korjaamaan. Pablot kiristi uutta vannetta ja aina kuului legendaarinen "un mas" eli viela yksi, tahan totesin etta suomessa sama mutta meilla on "ruisleipa" ja jos tekee "un mas" niin pultti katkeaa.. Tosin Pabloilla on kokalehdet joten taidetaan tasapelissa olla. Kuskit busseissa olivat aina ammatti sakkia, siihen malliin Pablot ruuvasivat pitkin poikin Andeja.

Turvallisuudesta sen verran ette eipa oikeastaan missaan tuntunut turvattomalta, La Paz oikeastaan ihmisvilinallaan oli ainut paikka missa kuvittelisi etta voisi jotain sattua, mutta siihenkin pitaisi itse urpoilla jotakin. Yksi pitkakynsi kavi kylassa kameran suhteen mutta siitakin selvittiin onneksi saikahdyksella ja tavarat loytyivat.

Bolivia kokonaisuudessaan oli melko edukas maa. Melko huolettomalla elamisella tutkimusryhmamme paasi varmaan about 450 egen kk budjettiin. Tosin viela halvemmalla olisi mennyt jos olisi syonyt aina toreilla jne. Mutta toisaalta meidan kk budjetilla ei edes maksa vuokraa tampereella joten...

Katumyyjia ja yksityis-yrittajia Boliviassa riittaa, kaikki myy jotakin ja jos ei ole jotain niin se ostetaan naapurilta ja myydaan sitten. Luultavasti monissa ravintolaissa lahdettiin ostamaan pihveja tilauksen jalkeen.

Eipa tahan nyt ihmeita ole lisattavaa. Ehdottamasti paras maa tahan mennessa Etela-Amerikassa. Jotakin jaa nyt sanomatta, mutta ei millaan muista mita, pitaa lisata kun muistaa....