Nyt se sitten on tapahtunut, pojat on ryostetty, on sita odotettukin. No ensiksi jotain muuta.
Bolivia jatettiin sitten taakse vuodenvaihteen jalkeen ja nyt on siirrytty kokoajan lahemmaksi inkojen maailmaa. Ensimmainen pysahdyspaikka Perun puolella oli Punossa, josta pojat tapansa mukaan hankkivat mahdollisimman halvan majoituksen, hinta talla kertaa oli 15 solea. Punossa oikeastaan oli tarkoituksena tutustua Titikaka-jarveen hieman eri suunnasta, kelluvia saaria jne. Lisaksi nyt oli myos viimeiset saumat paasta maistelemaan viela Titikakan taimenta autenttisessa ymparistossa, parit kalat mieheen tuli tuulensuojaan heitettyakin, mutta maku ei ollut samaa luokkaa kuin rapakon toisella puolella.
Kaislikossa suhisee.
Punossa kaynnin pakollisiin rituaaleihin kuuluu vierailu kelluvilla kaislasaarilla/kylilla, joten niin myos meidan retkikuntamme suunnisti kohti Titikakan aaltoja, ei tosin taaskaan silla kalleimmalla tavalla, vaan satamasta ottamalla suoraan Pablolta hyva ja turvallinen venekuljetus. Kohdekylayhteisomme sijaitsi Uros nimisella kaislasaarella, tai itseasiassa kyseessa oli saaristo, jossa perhekunnittain asuttiin omissa tekosaarissa. Saaret oli rakennettu kaislasta, talot olivat kaislaa, veneet kaislasta ja ihmiset soivat kaislaa, eli kaisla ilmeisesti on kyseisille ihmisille aika tarkea. Siina Suomipojat sitten istuivat kaislatyynyilla ja tyytyvaisena mussuttivat kaislaa, kun Uros-saarten "poppamies" kertoi heidan elamantavoistaan. Se kaislikosta, sitten takaisin Punoon ja hotellille, ja kuinkas sitten kavikaan...
Siina illalla tuli sitten mieleen, etta tarkistampa dollarivarannot, joita kaikenvaralta pidetaan rahavyossa sailossa. Kas kummaa mihin yksi seteli on joutunut, no sitten kamat ympari ei loydy, Petri tarkistaa oman rahatilanteensa, rahaa loytyy, mutta yksi euroseteli puuttuu. Eittamatta tuli mieleen etta olimme jossain vaiheessa piilottaneet varmaan talteen jotkut hatavarasetelit, nyt vaan kumpikaan ei muista minne ne piilotettiin. Illalla kylille syomaan ja Petri samalla nostaa nipun soleja, illalla rahat rahavyohon ja lukkojen taa. Aamu sarastaa, pojilla kuumottaa taskussa bussiliput Cuscoon, pikkasen aamupalaa ja sitte asemalle. Homma etenee hyvin aamiaista tulee taas, eika millaan ryostohinnalla, taallahan hotelli tarkoittaa: ei aamupalaa ja hostelli: aamupalaa voi olla tai sitte ei. Viimiset pakkaukset hotellilla ja Petri tarkastaa rahavyon, ei voi olla totta pari setelia puuttuu taas ja nyt puuttuu Perulaista valuuttaa, eli ne on kahvelletty aamulla. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hotellin henkilokunta. No asialle ei voida oikeastaan yhtaan mitaan, henkilokunta on tullut huoneeseen omilla avaimilla meidan ollessa poissa, tiirikoinut lukot auki ottaneet muutaman setelin ja laittaneet lukot takaisin kiinni. No sitten vaantoa henkilokunnan kanssa, joka tietenkin vaittaa, etta kyseinen asia ei ole mahdollista, avaimia ei ole kuin yksi, niin varmaan. Aika voimaton tunne, ei oikein viittisi rajayttaakaaa mestaa parinkympin takia, mutta noin periaatteesta harmittaa ihan huolella.
Sitte bussiin ja kohti Cuscoa, fiilikset aikalailla erikoiset, summat eivat ole suuret, mutta kun asialle ei voinut mitaan vaikka tiesi kuka rahat vei. No, tata oli kuitenkin odotettu, matka jatkuu ja pojat voivat taas paremmin.
Jos ne inkat olis sitte rehellisempia...
Bolivia jatettiin sitten taakse vuodenvaihteen jalkeen ja nyt on siirrytty kokoajan lahemmaksi inkojen maailmaa. Ensimmainen pysahdyspaikka Perun puolella oli Punossa, josta pojat tapansa mukaan hankkivat mahdollisimman halvan majoituksen, hinta talla kertaa oli 15 solea. Punossa oikeastaan oli tarkoituksena tutustua Titikaka-jarveen hieman eri suunnasta, kelluvia saaria jne. Lisaksi nyt oli myos viimeiset saumat paasta maistelemaan viela Titikakan taimenta autenttisessa ymparistossa, parit kalat mieheen tuli tuulensuojaan heitettyakin, mutta maku ei ollut samaa luokkaa kuin rapakon toisella puolella.
Kaislikossa suhisee.
Punossa kaynnin pakollisiin rituaaleihin kuuluu vierailu kelluvilla kaislasaarilla/kylilla, joten niin myos meidan retkikuntamme suunnisti kohti Titikakan aaltoja, ei tosin taaskaan silla kalleimmalla tavalla, vaan satamasta ottamalla suoraan Pablolta hyva ja turvallinen venekuljetus. Kohdekylayhteisomme sijaitsi Uros nimisella kaislasaarella, tai itseasiassa kyseessa oli saaristo, jossa perhekunnittain asuttiin omissa tekosaarissa. Saaret oli rakennettu kaislasta, talot olivat kaislaa, veneet kaislasta ja ihmiset soivat kaislaa, eli kaisla ilmeisesti on kyseisille ihmisille aika tarkea. Siina Suomipojat sitten istuivat kaislatyynyilla ja tyytyvaisena mussuttivat kaislaa, kun Uros-saarten "poppamies" kertoi heidan elamantavoistaan. Se kaislikosta, sitten takaisin Punoon ja hotellille, ja kuinkas sitten kavikaan...
Siina illalla tuli sitten mieleen, etta tarkistampa dollarivarannot, joita kaikenvaralta pidetaan rahavyossa sailossa. Kas kummaa mihin yksi seteli on joutunut, no sitten kamat ympari ei loydy, Petri tarkistaa oman rahatilanteensa, rahaa loytyy, mutta yksi euroseteli puuttuu. Eittamatta tuli mieleen etta olimme jossain vaiheessa piilottaneet varmaan talteen jotkut hatavarasetelit, nyt vaan kumpikaan ei muista minne ne piilotettiin. Illalla kylille syomaan ja Petri samalla nostaa nipun soleja, illalla rahat rahavyohon ja lukkojen taa. Aamu sarastaa, pojilla kuumottaa taskussa bussiliput Cuscoon, pikkasen aamupalaa ja sitte asemalle. Homma etenee hyvin aamiaista tulee taas, eika millaan ryostohinnalla, taallahan hotelli tarkoittaa: ei aamupalaa ja hostelli: aamupalaa voi olla tai sitte ei. Viimiset pakkaukset hotellilla ja Petri tarkastaa rahavyon, ei voi olla totta pari setelia puuttuu taas ja nyt puuttuu Perulaista valuuttaa, eli ne on kahvelletty aamulla. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hotellin henkilokunta. No asialle ei voida oikeastaan yhtaan mitaan, henkilokunta on tullut huoneeseen omilla avaimilla meidan ollessa poissa, tiirikoinut lukot auki ottaneet muutaman setelin ja laittaneet lukot takaisin kiinni. No sitten vaantoa henkilokunnan kanssa, joka tietenkin vaittaa, etta kyseinen asia ei ole mahdollista, avaimia ei ole kuin yksi, niin varmaan. Aika voimaton tunne, ei oikein viittisi rajayttaakaaa mestaa parinkympin takia, mutta noin periaatteesta harmittaa ihan huolella.
Sitte bussiin ja kohti Cuscoa, fiilikset aikalailla erikoiset, summat eivat ole suuret, mutta kun asialle ei voinut mitaan vaikka tiesi kuka rahat vei. No, tata oli kuitenkin odotettu, matka jatkuu ja pojat voivat taas paremmin.
Jos ne inkat olis sitte rehellisempia...
No comments:
Post a Comment