Adrenaliinia hakemassa...

Tropiikista on nyt edetty Bolivian paakaupunkiin La Paz:n. Kaupunki sijaitsee korkealla Andeilla (3660m), joten taala on melko kylma. Viime kuukaudet on paaosin vietetty yli 30asteen lammoissa. Sanotaanko nain, etta 20h bussimatkan jalkeen (aamu 6 aikaan) shortseilla ja hihattomalla t-paidalla kun hyppaa rapeaan 7 asteeseen tuntuu keli todella arktiselta. :)

Fiilikset laskivat valittomasti ja masennusta ilmeni tutkimusryhmassa. No jotain oli keksittava.

Jo aikaisemmin koettu "death road" jai kaivamaan koska bussissa istuessa se oli niin vaisua. Aikaisemmin tiedettiin etta saman tien paasee pyoralla ja ilmeni etta se reitti on se oikea aito vanha tie. No reissuja katsastamaan. Iskee shokkia kun hintaa heitetaan kehiin 600-800bob. Juu ei. No 400bob loytyy jo jotain, vielakin kallista. Muita matkaajia haastatellessa kaikki sanoivat etta halpoja ei voi ottaa koska pyorien laatu ja turvallisuus karsii.. (miten niin) No melkein jo paatetaan luopua koko reissusta kunnes eraan firman tati heittaa maagiset 260bob kehiin. BINGO. Hetken rupattelun jalkeen ilmenee etta pyorat ovat tuplajousitettuja, levyjarrullisia, ja kaikin puolin MUY BUENO. Homma selva, aamu 7 aikaan lahetaan. Puolustukseksemme kaikin puolin asiat tuntuivat olevan kunnossa ja uskallettiin buukata reissu.

Aamu koittaa ja hiace poimii pojat majatalolta. Perille La Cumbre:lle paastaan parin tunnin paasta ja koittaa odotettu varusteiden nakeminen. (todo incluido) No akkiseltaan kaikki nayttaa hyvalta ja fiilis hyva. Pyora on todellakin tuplajousitettu ja nayttaa "uudelta". Alku baana on uutta tieta eli asfalttibaanaa. No vetta sataa tietysti, ja liukastakin on. Alku matka osoittaa jo etta vanteet eivat ole mita suorimmat mutta ajotuntuma on melko ok. Samaa ei voi sanoa kaikista.. No vihdoin paastaan sorapatkan alkuun ja oikea "death road" on nahtavissa. Voi veljet etta on kapea, totako pitas pyoralla menna. Alku menee hakiessa ajotuntumaa ja totutellessa kuoppiin ja kiviin. Melko hiljaa taitetaan matkaa, toisaalta ihan hyva.

Varmaan tunnin matkan jalkeen alkaa jo tuntuma oleen kohdillaan ja fiilikset mita parhaimmat. Pienta jarruen saatoa tiukemmalle ja heinola suuntaa karkikolmikkoon... :) Ihan torkeen hienoa.

Oppaalle taikasanat "un poco mas rapido, por favor" ja paastaan jo nostamaan adnenaliinit kohdilleen. Veli venalainen ja austraalian kaiffari alkavat nayttamaan hissuilun merkkeja joten ei muutakuin oppaan taakse pitamaan karkea. Sitten se vauhti alkoikin. Mutkiin kantataan jo kunnolla ja sora lentaa, ihan uskomattoman hienoa. Asetelmassa Suomi-Venaja-Suomi edetaan. Muutamat ottavat jo pienta osumaa kaatumalla ja heikoimpia teippaillaan takaisin kuosiin. Kieltamatta hieman riskialtista leikkiahan tama on. No jarki kateen ja sitten jo himmaillaan. Onhan vieressa sentaan syvyydeltaan nelinumeroinen rotko ja taysin pystysuora. Kaikki menee hienosti ja kuvia rapsitaan matkalla ja maisemat ovat mita upeimmat. Oppaat olivat ammattitaitoisia ja aina himmattiin kun tulossa oli tiukka mutka. Muuten valilla vauhdit kylla kasvoivat aivan torkean hienoiksi ja elamys oli mita hienoin. Loppuun paastaan ja koko porukka hengissa ja pienia ruhjeita muutamilla. Massut tayteen buffetpoydasta kasvismassya ja homma pakettiin ja takaisin La Paziin. Matkalla vetta sataa ja sumua todella paljon, nakyvyys varmaan 2metria. Pablo taittaa matkan hienosti ja osumia ei oteta.

Nyt se sitten on koettuna ja valloitettuna maailman vaarallisin tie... Lahtopiste La Cumbre (4670m) josta paadytaan 63km jalkeen pohjalle Yolosa:n (1120m).

Tama paiva onkin tapettu aikaa ja tehty ostoksia ja minulle "kuulemma" tarpeellinen parran/hiusten ajokin saatu hoidettua. Parturi naureskelee partaa, ja totetaa lopussa etta 5 vuotta lahti heittamalla pois.

Huomenissa suuntataan Lake Titicacalle viettelemaan uuttavuotta, mikali paikka on viihtyisa. Sitten olisikin aika jattaa Bolivia taakse ja suunnata Peruun. (alkaa jo turistiviisumi loppumaan)...

Joulua odotellessa

Coroico jatettiin nopeasti taakse ja siirryttiin syvemmalle Bolivialaisen viidakon uumeniin, Rurrenabaquehen, jossa tarkoituksena oli paasta nakemaan hieman paikallisen pampan elaimistoa.

Matkahan lahti loistavasti kayntiin, liput Coroicosta Rurreen ja myyja selittaa kuinka paasette tienvarresta bussiin ja ensin sinne tienvarteen, Coroico kun ei ole aivan valtateiden solmukohdassa. Pojat aamulla sitten hiacella tienvarteen, rinkat maahan ja kohtahan sen bussin pitaisi poimiakin meidat, niin pitaisi... Hyvahan se on ajoissa olla paikalla, mutta kun reilu tunti on kulunut ja kyselen ohiajavista busseista, etta koskas meidan kiituri saapuu, ovat vastaukset aika samanlaisia, hiukan myohemmin, on tulossa aivan tuossa kukkulan takana... Kolmen tunnin odottelun jalkeen ollaan taas lahempana sita oikeaa bussia, nyt alkaa lampotilakin olemaan jo kohtalaisen ramakka, kun pelkalla paikallaan olemisellakin saa hien aikaiseksi. Lopulta tulee meidan yhtiomme bussi metsan syovereista esiin ja kuskilta heti tivaamaan, sopiiko hypata kyytiin, ei sovi teidan auto tulee hiukka myohemmin. Nyt ei sitten odotellakaan kuin parikyta minuuttia ja oikea Flota Yungueña nasahtaa eteen, heti reilun neljan tunnin odottelun jalkeen bussi tuli, mihin niilla pojilla oli oikein kiire..

No itse bussimatka alkaa varsin komeasti, oikea bussi, mutta liput on ostettu kymmenen paikkaa isompaan, arvatkaas oliko meidan paikat viety... No Petrille loytyy vapaa paikka ja mulle tarjoaa yksi herra omaa paikkaansa ja itse han siirtyy apukuskin paikalle, no sopiihan se. Eika aikaakaan kun kyytiin nasahtaa vanha papparainen, eika yhtaan paikkaa vapaana, no herrasmiehena minun paikka kylla liikenee, eihan tassa ole mitaan hataa. Reilut pari tuntia sitten tuli seisoskeltua siina kaytavalla, talla hetkella tie ei enaa ollutkaan mitaan asfalttibaanaa, vaan liikenne muuttui Coroicossa vasemmanpuoleiseksi, jotta kuskit nakevat missa menee rotkon ja tien raja, tama kai riittaa kuvaamaan kyseista tieta...

No Caranavin kylasta pojat natustavat masut tayteen grillikanaa ja banaania jne. Sitten takaisin bussiin ja paa tyynyyn, nyt meidan paikat ovat tosiaankin meille. Loppumatkasta voi sen verran mainita, etta onneksi on kamelille sukua, parjaa syomatta, juomatta ja kusematta vaikka vuorokauden ja nukkuakin voi vaikka hiukan tarisis. No kaikki eivat nukkuneet (kuulemma), itseasiassa kyseiselle tieosuudelle on ilmeisesti kollektiivisesti keratty kaikki Bolivian kuopat ja mutkat, jotta muilla teilla olisi sitten hieman mukavampi matkustaa. Bussimatkasta saimmekin kunnioitusta niin paikallisilta, kuin muilta matkaajiltakin, normaalisti Rurreen lennetaan La Pazista (45min - n.500bob.), mutta pojat saastaa, pojat menee bussilla (18h - 75bob.).

Ja mitas Rurressa..

Itse kylahan ei tarjoaa juuri kuumuutta kummempaa, mutta erilaisia viidakkoaktiviteetteja loytyy. Kahden paivan haahuilun jalkeen koittaa odotettu kolmen paivan retki Bolivialaiselle pampalle, eli oikeastaan "suoalueelle". Kahdeksanhenkinen iskuryhmamme koostuu brittilaispariskunnasta, suomipojista, kolmesta aussista ja oppaastamme. Jo heti alkumatkasta selviaa, etta tiimimme muut jasenet eivat olleet skoutanneet kovinkaan hyvin mihin ollaan menossa, vaan kyselivat, etta mita me taalla tehdaan ja mita me nahdaan, no joo elukoita ja paljo, uidaan vaaleanpunaisten delfiinien kanssa (joo ja ensviikolla mennaan sinisen norsun synttareille). Kolme tuntia maasturissa ja retkikunta on perilla jokivarressa, josta jatketaan veneella matkaa varsinaiseen leiripaikkaan.

Venematkaa on taitettu varmaan 50 metria, kun ensimmaiset alligaattorit bongataan, muutama metri lisaa ja eteen tulee paratiisilintuja, hirvea maara erilaisia haukkoja, kotkia ja haikaroita jne. Matka jatkuu ja elukoita piisaa, kapybaroja, kilppareita, vaaleanpunaisia jokidelfiineja ja lisaa alligaattoreita ja jokunen kaimaanikin vilahtaa, lintuja on joka paikassa. Loppumatkasta pysahdymme viela tervehtimaan kapusiiniapinoita. Sitten nasautammekin leiripaikkamme rantahietikkoon ja porukka pois paatista, vieressa parimetrinen alligaattori katselee touhuja. No kun tavarat on piitalla, pitaahan sita alligaattoria kayda taputtamassa, rehellisesti sanottuna pieni varovaisuus oli paalla, kun sen hammasriviston paalle katensa loi. Loppuilta meneekin sitten jutellessa ja kaydaan pimean tullessa hieman katselemassa lisaa alligaattoreita.

Aamulla herataan verkkomajasta kohtuu hyvissa ajoin, sen verran ramakkaa metelia apinat ja linnut noin aamutuimaan pitavat, ei olla viela totuttu moiseen. Toinen paiva onkin sitten sita mita on odotettu, anakondien etsimista. Heinikossa tarpominen alkaa muutaman tunnin kuluttua tuntumaan aika kuumalta, alue nayttaa silta, etta kaarmeita on joka korren takana, mutta kun ei loydy, niin ei loydy (monenkohan paalle tuli astuttua...), huomenna uudestaan. Ehtoolla mentiinkin sitten onkimaan piraijoita paivalliseksi, onneksi oppaammekin osasi kalastaa, joten suomipoikien ei tarvinnut olla yksin vastuussa siita, etta perunoitten joukossa olisi joku kalabiittikin.

Seuraava yo on pelkkaa vesisadetta ja ukkosta, vetta tulee ihan maahan asti ja oppaamme hieman empiikin aamulla, etta lahdemmeko kaarmejahtiin, no tottakai mennaan, sadetakki niskaan ja VAMOS! On myonnettava, etta eilen kuivana ollut pampa naytti karvan verran erilaiselta, vetta on polviin saakka ja lisaa tulee, mita loistavin keli tallustaa heinikossa ja toivoa, etta astuisi kaarmeen paalle (toisaalta ei haluaisi astua kovin myrkyllisen paalle). Sadekelilla loydammekin pari kaarmetta, toinen on keltainen anakonda (ei aivan se jattilainen) ja toinen joku myrkkykaarme, jota oppaamme kehotti valttamaan, kuulemma jos puree, se on kansi kiinni ja kuulemiin. Puoliltapaivin viisihenkinen kaarmeteami palaa leiriin, jossa nossot jo odottavat soppakattilan kanssa, poperot naamaan ja paatilla takaisin maasturille, retki paattymassa. Paluumatkalla bongaillaan viela samoja elukoita kun tullessa, delfiineja, kuningaskalastajia jne. jne. Automatkan aikana naemmekin sitten pari laiskiaista, tosin hieman kaukaa, mutta kuitenkin. Kaikin puolin retki oli onnistunut (paitsi se oikea anakonda jai loytymatta) ja tiimimme aussijasenten toilailuja oli enemman kuin hauska katsella, jos nuo parjaa taalla, niin meilla ei ole mitaan hataa. Takaisin Rurreen ja yksi yo Jouluun, no joo, eipa oikein silta tunnu...

Retkikuntamme toivottaa kaikille lukijoille

HYVAA JOULUA!

PitkakynsiPablo iskee bussimatkalla...prkl

Ja mitenkas kavikaan..
Paraguayn bussimatkat muistissa taas jatkettiin matkaa. Matkata piti Santa Cruzista, La Paziin ja tallakertaa kunnon bussilla. Valittiin Bolivar yhtio koska se oli ainut joka ko. paivana matkaa teki. Kyseessa 18h bussimatka, taytta elamysta. Talla kertaa bussi oli hieno "Cama" eli vain 3 penkkia vierekkain, eli tilaa on kuin rakennusmestarilla. Penkit kaantyvat paljon jne... Lahtiessa fiilikset olivat mita parhaimmat koska ajopeli vaikutti hienolta. Pieni takaisku oli etta vessa ei ollut kaytossa mutta siihen on jo totuttu. Ilta menee ja parit kerrat pysahdytaan kusitauolle... Sitten koittaa yo ja mukavat unet leveissa penkeissa. Noh aamulla pysahdys ja kaikki hoitamaan aamurutiineja ja haukkaamaan aamupalaa.. No muttas mitenkas kaykaan.. Matkaa jatketaan ja ajattelin etta pieni musiikki tahan valiin tekee poikaa.. No IPODia kaivamaan repusta ja MITA V..... Kamera ja IPOD kadoksissa. Armoton kiroaminen omasta tyhmyydesta koska jatin paivarepun penkin alle kaydessani kusella yolla ja aamulla.. Hetki manausta ja voimasanoja..
No mieleen tulee etta pakkohan tasta on alkaa metelia pitamaan. Apupoika tulee laittamaan sopivasti elokuvaa pyorimaan ja mina huitomaan poikaa luokseni... ONKO perilla poliisia...Kamera pollitty...Sita ja tata siihen sekaan.. No tahan poika tyhmana NO ENTIENDO.. (niin varmaan) ja sekoilee dvd soittimen kanssa. Lopulta haipyy ja "unohtaa" laittaa elokuvan pyorimaan... No tunti armotonta kiroamista ja vakuutus jarkeilya ja lisaa kiroamista.. No oma vikahan se oli..

Miettiessa kaikenlaista tuli mieleen etta jos alkaa pitamaan showta ja metelia etta jos ne vaikka loytyisikin.. No sanakirja mukaan ja kuskin puheille. Onko perilla poliisia? Minulta on varastettu kamera ja mp3 soitin.. Hiljaista vastausta tulee.. Haluan PUHUA poliisin kanssa kun paasemme perille... Jotain epamaaraista mutinaa.. Suomalaisia voimasanoja valiin tuomaan hieman lisasavaysta ja ilmetta hieman tujummaksi.. Poliisi,varas,matkalla, menee hermot.. Mukamas eivat ymmartaneet... Niin varmaan.. Sitten huitomaan Kalle kielimiehena apuun ja onneksi assana hiasta tama heittaa etta tarvitaan paljon papereita ja allekirjoituksia ja poliisit kun paasemme perille.. Tahan yhtyi eras matkustaja, etta melkoinen paperi hassakka ja paljon poliiseja.. No mutta mitas mitas, alkaa menemaan jakeluun etta mitas on tapahtunut.. Kumma juttu, poika vetaa aika hiljaseksi ja toteaa, mennaanpas etsimaan.. Tassa vaiheessa mietin, etta voi olla pienet saumat tavaroiden takaisin saamiseksi.. No etsimaan, ei loydy penkin alta, eika takaa eika edes kaverin repun alta.. Kumma juttu.. Sitten Pablo alkaa tutkimaan penkkiemme takana (istuimme wc:n vieressa viimeisessa rivissa) olevaa seinalaatikkoa.. No mutta mitas ihmetta KAMERA loytyykin.. Saman tein toteamaan etta mp3 soitin kanssa uupuu, no mutta sekin loytyy.. Pablo aika vaikea ja hiljaisena haipyy paikalta taman jalkeen.

No tassa vaiheessa olikin jo hymya ilmassa ja toteaminen etta olipas tuuria. Noh tilanne jai tahan koska emme halunneet alkaa poliisin kanssa haroilemaan ja koska tavarat loytyivat niin vahinkoa ei sattunut. Olkoon tama hyva opetus meille, etta liika luottaminen ei kay. Ilmeisesti Pablo huomasi ehtoolla, etta kuuntelin musaa ja laittoi sen merkille ja yolla tai aamulla kun kavin kusella, Kallen nukkuessa Pablo pitkakynsi kavi saaliilla. Onhan ne sentaan kyseessa n.4kk palkka heille.

No pitaa olla tyytyvainen etta ne loytyivat ja tastaedes ei sovi jattaa mitaan hetkeksikaan vartioimatta. Tyhmasti kylla ne jatin koska paivareppua ei saa kunnolla lukkoon niin olen jattanyt lukon pois ja koska kaikki ovat olleet niin ystavallisia tahan mennessa eika mitaan ole sattunut niin ote paassyt hieman lipsumaan. Luultavasti ilman Poliisilla uhkaamista ja paperitouhujen vaatimista tavarat olisivat jaanet saamatta takaisin. Tahankin patee perus-suomalainen tyyli, jos ei kerralle mene jakeluun niin korotetaan aanta. Jos ei vielakaan ymmarreta niin korotetaan lisaa ja lisataan maaginen taika/voimasana peraan niin johan alkaa Pablokin ymmartamaan.

Noh perille La Paz:n paastyamme, halusimme tai halusin heti pois ko. paikasta koska paikalla oli nyt paha karma. Eika mitaan ihmetta ollut nahtavaa, korkeuskin alkoi tuomaan paansarkya.
Ei muutakun erilaisten seikkailujen jalkeen hiacen kyytiin ja kohden Coroicoa.. 15 henkiloa ja Toyota Hiacekin alkaa jo ylamaessa "hieman" savuttamaan.. Jousitus alkaa myos saamaan rajansa ja "pienet" toyssyt tuntuvat kylla toden teolla. La Paz -> Coroico on mukamas maailman vaarallisin tie. Lahtiessa kuski naytti etta henki menee ja paluuta ei ole. Noh kyseessa on pelkka huulenheitto. 3 tuntia mukavaa korottelya ja olemme nyt perille Coroicossa. Mita tulee maailman vaarallisimpaan tiehen, niin taytta huhua, tai voinut aikanaan olla, nyt lahinna "moottoritieta" muistuttuva baana. On totta, etta rotko on vieressa muttakun ajonopeus on 40km/h ja kokomatkan asfalttia ja kaiteet reunoilla. Ei mikaan erikoiselamys ollut (samaa nakee Norjassa)...

Saa nyt nahda mita loput 15h bussia tuo tullessaan. Suuntaamme Rurrenabaquehen katsomaan sademetsan ihmeita.

Kondoreita katsomassa

Rio Paraguayn loistavasta kyydista on selvitty ja Santa Cruzissa on vietetty jokunen paiva kalliissa hostellissa (25bob, kun halvempaa ei loytynyt). Samoin teimme pienimuotoisen pistokeikan Samaipataan, jossa tarkoituksenamme oli paasta nakemaan aitoja andien kondoreita. Tama siksi Boliviassa, etta varsinainen kondorien "pesa" Perussa Colca kanjonilla oli tuottanut muutamille retkeilijoille pettymyksia, niin ja Bolivia on halvempi.

Matka Samaipataan kuulemamme mukaan on varsin helppo taittaa taksilla, no reissumme paaperiaatteenahan on ollut, etta taksit ovat kalliita, pojat kavelee. No nyt kuitenkin matkaa oli 120 kilometria ja taksimatkan hinta suhteellisen kilpailukykyinen (25 bob). Aikaahan Samaipataan menemiseen ei kuulemma kulu kuin tunti, normaalisti, mutta talla kertaa tietoiden takia puolitoista, niin varmaan (120km)... No joo, vaikka kuskimme olikin sukua Juha Kankkuselle ja Tommi Makiselle, ei han pystynyt kampeamaan meita Samaipataan alle kolmessa tunnissa. Matka oli kuitenkin jo seikkailu sinansa, nimittain harvoin nakee yhta tyylipuhtaita ohituksia ja ajolinjoja, kaikki kunnia Pablollemme.

No Samaipatastahan meidan piti etsia se kaikkein tyylikkain lukaali ja viettaa paikallisten tapaan pitkaa viikonloppulomaa, no tulihan sita kaveltya (nahtiin muuten eka kolibri kavelyreissullamme) ja hintoja kyseltya, mutta lopuksi paadyimme Hospedaje Paolaan 25 boliviaanon hintaan (ei sinansa mikaan suuri yllatys). Paolan majatalo oli tuttuun tyyliin varma valinta, ei yllatyksia: lamminta vetta tulee (ainakin joskus), kokkaus mahdollisuudet ovat (jos omistatte astiaston), aamupalaa tarjoillaan (jos kutsutte leipapalaa ja teekupillista aamupalaksi), rauhallinen sijainti (jos ei huomioida ikkunan alla olevaa trampoliinia, poytajalkkispeleja ja karusellia)... jne. Kun riman asettaa tarpeeksi alas, se on helppo ylittaa. Tuntuu, etta majoituksen suhteen retkikuntamme on asettanut riman (minka riman) kohtuullisen alas.

No sitten lauantaina oli vuorossa se kauan odotettu kondorireissu, voi veljet mutta se olikin jotain. Lupailivat heti lahtiessa etta naette niita todella lahelta, hyva niin, kuvatkin onnistuvat. Poikia harmitti hirmuisesti retken suuri hinta ja pahkailimme koko matkan, etta olisiko reissun voinut tehda ominpain. Ei olisi, tama selvisi heti kahden tunnin automatkan ja kolmen tunnin viidakkoseikkailun jalkeen. Emme viela tunne naita Bolivian maastoja aivan niin hyvin, etta olisimme sinne ominpain loytaneet, hyva etta otettiin opas. Opas kertoikin matkalla erilaisista laakekasveista ja muutamia maisteltiinkin, vielakin pumppu pelaa, joten ei ne ilmeisesti myrkyllisia olleetkaan.

Loppujen lopuksi kolmen tunnin kiipeamisen jalkeen saavuimme "kondorikanjonille", matkalla olimme jo nahneet muutamia kondoreita, mutta hyvin kaukaa. Myos kanjonilla naimme heti muutaman linnun, mutta varsinaista showta saimme odotella parisen tuntia. Sitten yksi naaraspuolinen siivekas lahestyi vuorten takaa ja alkoi liidella juuri edessamme, saimme ihailla lintua lahimmillaan noin viiden metrin paasta, kun se suoritti edestakaisia ohilentoja. Kohtalaisen vaikuttava ilmestys ja siipien humina ei jattanyt kylmaksi. Loppujen lopuksi saimme nahda myos muutaman machon, mutta hieman liian kaukaa, joten tulevaisuuteenkin jaa tavoiteltavaa.

Kuten tullessa, myos paluumatkalle saimme tutustua autosta kasin paikalliseen "kotielainpuistoon", tiella vaisteltiin, niin kanoja, kalkkunoita, hanhia, koiria, sikoja, lampaita, vuohia, lehmia, kuin aasejakin. Matkan puolivalissa pistaydyimme pikkukylaan hieman nauttimaan virvokkeita ja oppaamme hieman hammastyi , kun sanoimme etta meilla Suomessa harvemmin siat kulkevat etuovesta (ehka kuvainnollisesti), kuten kylan keskuspuistossa kavi. Kotielaimet kasvavat varsin vapaasti, toivottavasti sika alyaa tulla kotiin jouluna, lammas paasiaisena jne.

Matka Samaipatasta takaisin Santa Cruziin suoritettiin tuttuun tapaan taksilla ja nyt saatettiin tehda jalleen uusia pohja-aikoja, uusi kuskimme ei ollut edellista kovin paljoa hitaampi, nyt sentaan oli vesisateen liukastama tie. Siina sitten mutaisella tiella kolme autoa rinnan kylkimyyrya ja kuka painaa riikkaria kovimpaa paasee ekana asfaltille. Matka taittui vesikelista huolimatta varsin jouhevasti ja mallikkaat ohitukset nyrkin heilutuksineen seurasivat toistaan. Ainoa miinuspuoli oli, etta kun mielenosoittajat rajayttivat tiella kuplavolkkarin, jouduimme etsimaan kiertotien ja Pablon valitsema reitti vei hieman odotettua kauemmin. No Santa Cruzissa Pablo alkoikin sitten jo purnaamaan kuljetuksesta ja olisi nyysinyt bussiasemalle viennista 20 bobbia ekstraa, no paikallisbussi vie sinne 1,5 bobilla, joten voitte arvata jaiko Pablo ilman meidan kymppejamme.

No mutta taas on aika lahtea eteenpain, viela kun tietaisi minne, no kai sita huomenna jossain sitten ollaan...

Mietteita matkan varrelta

Kohta alkaa olla kaksi kuukautta retkea takana ja olisi sopiva hetki (sadepaiva) kirjoitella kokemuksista, jotka ovat herattaneet eniten ajatuksia. Pitkat bussimatkat halki aavikoiden, pampan, vuorten ja viidakon ovat sopivia mietiskelylle, lisaksi matkan aikana nakee kaikenlaisia tapahtumia, jotka herattavat ajattelemaan ja joita ei kotipuolessa tule vastaan. Varmaankin noista ajatuksista ja kokemuksista jaa jotain, joka kasvattaa, talloin saadaan retki vastaamaan tarkoitustaan.

Mi casa es tu casa (minun taloni on sinun talosi).
Tama lause konkretisoitua jo retkemme alkuvaiheessa Mendozassa ollessamme. Ystavamme kutsui meidat kotiinsa ja esitteli sen suurella ylpeydella. Keskusteltaessa ilmeni useaan otteeseen, miten tarkea koti ja perhe heille onkaan. Jokainen ystavistamme olisi halunnut esitella kotinsa meille, mutta aika ja muut jarjestelyt eivat antaneet tilaa kaikille vierailuille. Kaiken kaikkiaan aito ystavallisyys ja kiinnostus paistoivat ystavistamme. Suomalaiset olivat kuin nahtavyyksia, kaikki halusivat kuvaan meidan kanssamme. Ikimuistoisia hetkia.

Mañana
Suurena erona Suomeen, oikeastaan jokaisessa maassa jossa olemme vierailleet, on ilmennyt ns. mañana ajattelu. Suomessa kun on tottunut, etta sovitut asiat pitavat ja tapaamiseen tullaan ajallaan, vaikka paa kainalossa. Taala asiat eivat hoidu niin, eika silla ole niin valia. Pienemmat kaupat ovat auki silloin kun ovat, aikataulut pitavat almanakan tarkkuudella (jos sillakaan), ei kellon tarkkuudella. No toisaalta voidaan sanoa, etta onneksi aloitettiin helpoimmista maista, ehtii hyvin tottumaan "mañanaan", odotetaas kunhan paastaan oikeille paikoille. Tassakin on loistava hetki ottaa opikseen ja irrottautua hieman ns. suorittamisesta.

All these are miners (Roberto THE GUIDE)
Vierailu hopeakaivoksella ja sen jalkeinen elokuva (Devils miner) oli ehdottomasti suuria tunteita herattava. Valintojen maailmasta tulleelle suomalaiselle tuli varsin selvaksi etta nama pimeissa ja ahtaissa kaytavissa yli 30 tuntista tyovuoroa vetavat "minerit" eivat ela valintojen maailmassa, he elavat siina mihin ovat kasvaneet ja kuolevat myos siina, usein jo ennen kuin ovat muuta ehtineet suunnitellakaan. Tarkein tyomiehet hengissa pitava voima on kaivosjumala Tio, jolle tyolaiset uhraavat erilaisia kayttamiaan hyodykkeita (cocalehtia ja viinaa jne.). Henkilo, joka rajahtaa kaivoksessa vaarin asennetun dynamiitin takia, ei kuole suinkaan huolimattomuudesta johtuen, vaan Tion tahdosta. Kaikesta huolimatta tyomiehet nayttivat onnellisilta ja ylpeilta ollessaan toissa kaivoksessa. Karryt tunneleissa saivat normaalia kovempaa kyytia, tama varmasti johtui siita etta tyomiehet halusivat nayttaa meille, miten karry liikkuu.

Coca, fanta, sprite, agua!!!
Erityisesti Paraguay tuntui maalta, jossa pk-yrittajien maara on suoraan verrannollinen asukaslukuun, jokainen myy jotain. Tosin lyhenne pk pitaisi korvata lyhenteella tp (tosi pieni), jokaiselle artikkelille loytyy oma myyjansa. Myyjien ika vaihtelee hyvin suuresti, esimerkiksi ensimmaiset kaupat tehdaan siina vaiheessa kun opitaan kavelemaan. Lapset tyoskentelevat muutenkin hyvin paljon, esim. myyvat busseissa kaikkea mita ihmiset voisivat tarvita. Risteyksessa hyppy bussiin, ostaako kukaan, seuraavassa risteyksessa pois ja hyppy uuteen. Lapsilla tosin myos teetetaan "toita", seurasin esimerkiksi Jujuyssa Argentiinassa, kun bussiasemalla lapset myivat ompelupakkausta tai suoraan kerjasivat rahaa (toisinaan polvillaan rukoillen). Loppujen lopuksi havaitsin miten lapset kuljettivat saamansa rahat kahdelle kadun miehelle, jotka opastivat lapset uusiin "toihin". Jotain kun voisi tehda...
Silmia on hyva pitaa auki, mutta valilla ne on pakko sulkea joiltain asioilta.

Tuttuja asioita, mutta silti niin herattavia. Hieman on koettu, mutta paljon on varmasti myos edessapain...

Paraguayn mallihin...

Dodiid..
Nyt onkin selvitty takaisin Boliviaan ja Santa Cruziin, mutta hieman juttua Paraguaysta.
Puerto Iguazusta piti ensin matkata Ciudad del Esteen, Paraguayn puolelle ja sielta jatkoyhteydella Asuncioniin. Kaikki varoittivat Estesta etta sinne ei passaa menna ja sillan ylittaminen Brasilian puolelta jalan on vaarallista. No ei muutakun paikallisbussiin ja "suoralla" bussilla Esten bussiasemalle.... Niin ainakin luultiin.. Hienosti pysahdeltiin Argentiinan tullissa ja leimat passeihin.. Kuskilta kysymys, kai pysahdytaan Paraguayn tullissa.. JOOO JOOO..Mahtavuutta.. Toivottavasti bussi ei hajoa koska sitten ollaan Brasilian puolella laittomasta,kaiketi..
Bussi taynna ja kaytavalla seisoen sitten tunti koroteltiin. Vihdoin paastaan pahamaiselle sillalle.. Bussista katsoen naytti ihan tavalliselta sillalta, tosin koysia pitkin porukka laski alas jokeen veneisiin "jotakin".. Sitten jo tulli haamottaa... Pablohan nasauttaa kaasun pohjaan ja lapi tullista.. V....U... Aija auto sivuun.. Tarvitaan leimat... AUTO SIVUUN... No vihdoin piratettiin ja ulos bussista.. Saman tein polypilvi heilahtaa kun Pablo nasauttaa kaasun pohjaan... Ei taidettu paasta tolla bussiasemalle, tulee ekana mieleen.. No nyt ollaan luvattomasti maassa joten ensin leimoja hakemaan.. Homma hoitui ilman ongelmia, tullimiehen nauraessa ja tavatessa Honkajoki sanaa.. Ihan huvittavaa.. Jaaha missahan H.......tissa se bussiasema on, piti paasta suoraan sinne.. Porukkaa vilisee joka suuntaan, ja kaupitellaan mita ihmeellisempaa settia. No jalat alle ja eteenpain.. 2 tuntia kavelya ja AVOT... Pojat nasahtaa bussiasemalle.. On Coche camaa, Semi camaa ja camaa.. siis bussia joka lahtoon. (semi on ihan oky jo)..

Hey amigos... Minne matka, bussia lahtee kokoajan, jaha jaha.. joopa joo.. Jos kuitenkin virallisempaan valintaan. Luukulta hakemaan tikettia, ei oo ku yks, mutta kulmalta lahtee Pablon hieno semi kohta, muy rapido...5 tuntia,ilmastointia jne.. No selva, lippuja tanne ja matkaan. Autoon paastya heti lahdettiin, tilaa mukavasti ja helmi fiilis.. No sitten alkoi se pysahteleminen, ilmeisesti lisatienistia... Kaikki keta kyytiin haluaa, niin otetaan... Ei niin helmea enaan.. Matkalla kauheita maaria poliiseja ja maastopaloja jokapuolella, valilla savua aikalailla sisallakin.. No 8h myohemmin ollaan perilla. Majataloonkin loydetaan helpolla ja suihku tekee todella teraa..
Sitten nostamaan hilloa, 600000 rahaa kouraan ja kohden sapuska mestaa. Perus matot naamaan ja homma pakettiin eli nukkumaan. Lampotila oli melko kuuma mutta majatalon rouva naureskeli etta on kylma.. Mitahan se mahtaa nyt hopotella. No pari seuraavaa paivaa paljasti kylla.. Lampotilan noustessa paivalla 47 asteeseen ja yot eivat laskeneet alle 30 asteen. Suomipojille kylla melko lammin, viela maastopalojen tuoma savu ja tuhka lisasivat elamysta.

Mitaan ihmeita ei Asuncionissa ollut tekemista kun oli pyha ja pankkivapaapaivat. Siispa bussilla kohden Boliviaa.. Lippuja oli myytavana usealle yhtiolla mutta valitsimme Rio Paraguay yhtion hienon nimen perusteella (siina se hienous olikin). Bussilaiturilla sitten niinkuin 2 pikkupoikaa odottamassa joulupukkia ja lahjoja pojat odottivat millainen bussi tulee... Kaiken kaikkiaan melko monen sortin bussia menee ohi kunnes BINGO, kurvaa Rio Paraguaya pihaan.. No joo mitahan siita nyt sitten sanois.
Ei muutakun autoon ja toivomaan etta 18h menee nopeata. Matkaan startataan ja heti tuodaan evaat eteen, hyvaa kanaa ja pastaa.. Kaikenkaikkiaan todella hyva setti.. Mieli ihan hyva.. Sitten kosla rajahtaa ja tien sivuun.. Tunti korjatessa ja odotellassa tulevaa ukkosmyrskya... Ja jatketaan.. Ilmastointi hajosi tassa vaiheessa.. Siispa ikkunat auki.. Hiki valuu lampotilan ollessa 40 ja ukkosen tuoma pieni kosteus lisasi viela aromia. Josko sita pitaisi nukkua... Kalle vaantaa penkkinsa taakse ja mina samaa koittamaan... V... EI TAMA TOIMI.. Hiki valuu lisaa ja fiilis vain nousee... Meneehan se nain pystyssakin.. Tunti niin ja insinoorin omaiset ajattelut kayttoon.. Toteaminen etta ei pelaa.. Vahemman jarkea -> enemman voimaa.. ennenkin se toiminut.. Yritys yksi.. kuuluu rasays... Toinen rasays.. ENEMMAN voimaa... pum, penkki irtoaa pohjasta mutta samalla mekanismi aukeaa... Hieman hienoa, penkki kumoon ja koittamaan nukkua.. Ei sellaisessa lammossa ja kosteudessa kukaan nuku (paitsi Kalle) joten en minakaan.. Yolla 3 aikaan rajalta hakemaan leimat ja matkan jatkoa.. Aamulla 8 aikaan Bolivian leimat taas jatketaan. Tunti varmaan unta takana ja olotila mita hienoin.. Vierailu bussin saniteetti tiloihin ja toteaminen etta joku tainnut unohtaa yollisen ukkosen ajaksi ikkunan auki, nakyma on kuin tykilla ammuttu kuralammikko. Toteaminen -> voihan sita piratellakin, mikaan kusihata ollutkaan.. No lopulta saavuttiin 22 tunnin matkan jalkeen perille..Rinkat selkaan ja kohden majapaikkoja. Perille loydettiin ja suoraan suihkuun... Itsekin myonnettava etta 2 paivaa reissua takana ilman suihkua yli 40 asteen lammoissa saavat ihan pienen hien hajun aikaseksi.. Vaatteet pesulaan ja sapuskalle.. Ruokailun jalkeen alkoi tajunta jo sumenemaan jonka paalle maittoikin maukkaat 13h younet.

No mutta Paraguaysta fiilarit.. Kohtuu kallista, Chilen tai jopa Argentiinan hintatasot. Majotus 8egee, lounas about 6 egee... Muutenkin kaikki tuntu olevan kallista. Ehkapa pyhat ja se etta ihmisia ei ollut maisemissa vaikutti myos etta oli aika orpo olo. Jotenkin muutenkin ei mitkaan erikoiset fiilarit jaany. Bolivia on paljon mukavampi mesta..

Semmosta nyt tallaeraa..

Putoavaa vetta

Nyt on sitten ne putoukset nahtyna ja matkaa jalleen jatkettu hyva tovi hitaalla bussilla.

Pieni sooloiluretkemme takaisin Argentiinaan ja Iguazun putouksille oli loppujen lopuksi oikea valinta. Putouksilla ja sita ymparoivassa luonnonpuistossa saimme kulutettua kokonaisen paivan, ihastellen erilaisia elukoita ja tietenkin sita putousta. Kieltamatta nyt tuli myos pienta esimakua siita mita tuleman pitaa, kun kelit napsahtavat kohdilleen, mutta vain esimakua...

Putouksilla tapasimme myos ensimmaisen kerran muita Suomalaisedustajia, tosin Calamassa ja San Pedro de Atacamassa olimme hyvin lahella. No joo, kahden hengen herraseurue oli tutustumassa myos putouksiin, eivatka olleet hekaan reissuun pettyneita.

Kaiken kaikkiaan putoukset ovat vaikuttava naky ja erityisesti Argentiinan puolelta putouksia paasee ihastelemaan monesta eri kulmasta, lisaksi varsinaisen paholaisen nielun (Garganta del Diablo) ylapuolelle on rakennettu "pitkospuut", joten suurimpia kuohuja paasee ihastelemaan aivan niiden paalta. Kulku puistoalueella tapahtuu, joko kavellen hyvin merkittyja reitteja pitkin, tai "possujunalla", joka kuljettaa turisteja keskuksen, putouksien ja paholaisen nielun valilla. Kokonaisuudessaan vieraileminen putouksilla on tehty varsin helpoksi, bussi Puerto Iguazusta putouksille, jossa maksetaan puistomaksu, ja kyseinen maksu sisaltaa myos possujunakuljetukset mihin haluaa ja kuinka monta kertaa vain haluaa. Puistossa esim. virvokkeiden ostaminen onkin sitten aivan omissa hinnoissa ja toki erilaisia pakettiretkiakin puistoon jarjestetaan, muun muuassa veneilla kuljetetaan turisteja putouksien alle "suihkuun".

Talla hetkella majailemmekin sitten Asuncionissa, Paraguayn paakaupungissa ja hiki virtaa. Suunnitelmissa on jatkaa huomenna matkaa, kunhan vaan tietaisi minne... No Boliviaan takaisin kai.. Joo mutta Asuncionista hieman lisaa myohemmin, jos vaikka olis virtaa kirjotella joskus parin paivan paasta, Ya veremos.

Nyt ei jaksa paljoo kirjotella, on niin jarjettoman kuuma!

Pitkia bussimatkoja ja kurre muuntimessa

Noniin, viikko tainnu vierahtaa ja mitaan ihmeita ei ole tapahtunut. Potosîsta on matkaa taitettu Saltaan, Argentiinaan. Matka Bolivialaisella yobussilla kesti 11h ja matkaa taitettiin huimat 270km. Ei siis mikaan nopeuden ihme. Jo ennen matkaa alkoi toisen retkikuntamme jasenen pakissa kurre menemaan muuntimeen. Matka olikin mita hohdokkain, Bolivialaiset tiet ovat tunnetusti todella tasaisia ja laaria ei tietenkaan busseissa ole. Andeilla kylatkin ovat todella tiheassa joten pysahdyksia on taman tuosta, NOT. Veikkaankin etta eraalla pysahdyksella retkikuntamme jasen tekikin jonkinsortin suomenennatyksen, syoksyessa lapi pablomuurin kohden saniteettitiloja.

No vihdoin paastiin Saltaan ja heti hostelliin ja levytysta. Pari paivaa menikin huilatessa ja nauttiessa Imodium&Osmosal dietista. Vettakin satoi joten mitaan ihmeita ei menetetty.

Saltasta napattiin 23h kestava yobussi Iguazuun jonne jokunen tunti sitten saavuttiin. Bussissa sattuikin olemaan vahan matkustajia joten matka oli todella leppoinen. Yolla pistin merkille eraalla "tiesululla", kun bussiheebot menivat taskulamppujen kanssa pusikkoon, hetkisen "jediknight" show jalkeen pablot saapuivat takaisin musta sakki mukanaan. Perille tullessa huomasin etta sakki oli "piilotettu" tavaratilan eraaseen koloon. No varmasti sademetsan perunoita toivat rajalle, veikkaisin.... Ihmetyttaa kylla koska tiesulkuja on paljon ja kokoajan on ratsiaa, tosin kaikista tallakertaa ajettiin lavitse. No siltikin kaippa tollekin on jokin jarkeva selitys... Niin varmaan..

Nyt ollaankin Argentiinan,Brasilian ja Paraguayn rajatienoilla. Huomenissa pitaisikin lahtea 7.10 bussilla kohden Iguazun kuuluisia putouksia (vaittavat maailman laajimmiksi)..