QTRR 2 paketissa.

Noniin se alkaisi sitten olemaan tämä Amerikan mantere hanskassa. Onhan täällä jo tullutkin pyörittyä. 227 päivää QTRR1 + 177 päivää QTRR2 joten 404 päivää olisi nyt tallustelua takana. Pala jenkkejä, Meksiko, Belize, Guatemala, El Salvador, Nicaragua, Honduras, Costa Rica, Panama, Colombia, Venezuela, Ecuador, Bolivia, Peru, Paraguay, Chile, Argentiina. 17kpl Maita kertynyt taakse ja jonkinlainen käsitys alkaa lattareista olemaan. Toki paljon jää näkemättä ja uudelle reissulle on aina tilaa.

Koko lattarien parhaat maat ovat. Bolivia,Colombia,Meksiko,Nicaragua. Ehdottomasti Bolivia, se tarjoaa monenlaista aktiviteettia ja hyvään hintaan, ja mikä parasta, jenkkejä ei ole siellä. Bolivia ei liputa jenkeille!! Colombia, siellä kahvi on hyvää ja naiset kauniita! Me gusta! Meksiko tarjoaa chiliä,tacoja ja muutenkin leppoisaa meininkiä. Nicaragua on halpa myös ja meininki aitoa. Isla Ometepe ihan päällikkö mesta.

Mikäli väli ja etelä-amerikkaa pitää verrata niin eroja on mielestäni paljon. Väli-amerikka on lomaa verrattuna etelään, kaikki on helppoa ja lyhyitä välimatkoja. Itse reppureissaaminen jää aika vähiin, kun hiacet kyydittävät hostellilta hostellille.. Etelä-amerikassa myös aktiviteettien määrä on mielestäni runsaampi ja löytyy tekemistä moneen lähtöön. Väli-amerikassa homma painottuu ranta touhuihin. 5kk rantsua käy jo tylsäksi..

Hinnat ovat väli-amerikassa korkeammat, tosin Nicaragua on halpa ja kurko maa!! Alkuperäinen 20euron päiväbudjetti jää vain haaveeksi mikä etelä-amerikassa onnistui. En tiedä sitten miten tällä reissulla on onnistunut polttamaan massia ihan huolella. Ruokaa on tullut tehtyä itse huomattavasti viimereissua enemmän ja pitkiä aikoja oltu paikallaan. Tämän pitäisi tarkoittaa pienempää kulutusta. No tosin ehkä majoitusten taso on ollut huomattavasti parempi,ja missään läävissä ei ole isommin majoituttu. Päiväbudjetti pyörii about 30 euron paikkeilla, pitää sekin laskea kuhan uskaltaa. No tosin sukellettua on tullut paljon joka nostaa hintoja oleellisesti. Dyykkejä on tullut pitkälti yli 20kpl ja kun vielä blue hole ja coiban sukellukset olivat aika hinnoissa niin peli on menetetty.

Sukellettua tuli Meksikossa,Belizessä,Hondurasissa,Panamassa ja Colombiassa. Roatan on ehkä paras paikka, ottaen huomioon paikkojen määrän,hinnan ja tason! Reissun parhaat dyykit tuli sielä! Muutenkin paikka on leppoisa ja meiningi lungi. Tosin West bayssä jenkit pyörivät mutta sen kun sivuuttaa niin mesta on hieno.
Merivesi on lämpöisempää tyynenmeren puolelle ja tutkimusryhmä liputtaakin tyynelle merelle eikä karibialle. Karibian meri on aina tuntunut mielikuvissa lämpöiseksi paikaksi ja onhan se sitäkin, mutta kyllä tyynimeri tarjoaa tällä reissulla ne parhaat lämpötilat. Hiki tulee jo uidessakin.. Siihen kun lisää riippumaton ja kylmän oluen niin ei kauheasti voi valittaa!

Turvallisuus. hmmm... Kun järki on päässä niin väli-amerikka on turvallinen matkata. Kaikki hehkuttavat Meksiko Cityn turvalisuudesta mutta itse vietän siellä liikaakin aikaa ja mitään epämääräista ei ole havaittavissa. Metroissa kyllä porukkaa on siihen malliin että myöhäis tunteita voi alkaa hieman jänskättään. Muuten missään ei vastaan tuli kuumottavia tilanteita. Eikä poliisien kanssa ole ongelmia. Ainut tilanne mitä todetaan tapahtuu Hondurasissa, La Ceibassa jossa hostellin nurkalla diilerit selvittevät välejään ja utzit laulavat ja kyllähän se sattuu kun ampuu ja bling bling yön timppa on kylmä. Hieman erilaista touhua se täälläpäin on kuin esim suomessa. Aluetta ei eristetä ja ruumista saa mennä ihmettelemään vain muutamien metrien päähän,samaan aikaan poliisien laskiessa hylsyjä ja ottavan kuvia. Melko leffamainen tilanne oikeastaan. Samana yönä kuuluu utzien laulut uudestaan vielä mutta onneksi kaukana tällä kertaa. Ja La Ceiba saakin jäädä seuraavana päivänä. Näitä sattuu kaiketi paljon ja ei sen kummemmin kohdistu turisteihin, jos ei satu olemaan hollilla.

Rajatouhut. Väli-amerikan rajoilla koitetaan kokoajan ukottaa erilaisilla maksuilla. Alkaa olemaan turhauttavaa kun aina keksitään jotain maksuja ja sitten kun kyselee kuittia niin välillä maksu unohtuu ja välillä tullimiehet tekevät mitä hienompia kuitteja.. No kivoja muistoja ja ei nyt niin kalliita. Muutenkin rajoilla menee aikaa säätämiseen ja jonottamiseen. Tämä pistää huonoa päivänä vituttamaan ihan huolella. Onneksi Suomen passilla hommat on aina ihan läpihuuto juttuja joten sen puoleen on helppoa.

Massit, El Salvador ja Panama käyttävät jenkkidolsua mutta muilla mailla on pesot käytössä. Vaihdot onnistuu rajoilla kohtuu kursseilla ja vanhanmaan valuutta kannattaa vaihtaa aina omassa maassa pois. Tällöin kurssit ovat parhaat. Ainakin omasta kokemuksesta.

Yhteenveto. Hyvä reissu, ehkä aikaa oli liikaa pienelle matkalle taikka sitten Meksikossa olisi pitänyt kulutella päiviä enemmän. Myöskin Kolombiaan olisi voinut jättää enemmän aikaa. No tämä on perus jossittelua ja samapa tuo. Hyvä setti = Hyvä mieli. Tärkeintä tuo.

Vielä kentältä...Colombian tullipoliisi katselee passeja.. Hmm toistamiseen Kolombiassa, tulkaat pojat tänne. Mitään sen isompia kyselemättä kohta ollaankin jo röngtenissä ja pablot tutkivat onko ruumiinsisäisiä kuljetuksia. Onneksi tekniikka on kehittynyt ja kumihanska ilmiöltä vältytään.!! Vihreää masiinat pukkaavat ja homma ok!

Mikäli joskus vielä QTRR 3 reissulle niin silloin suuntana taitaa olla Aasia! Nyt pitää katsastella Suomen talveakin välillä! Kiitos lukijoille!!!

QTRR 2 over and out!

Reissu takana

Kohta olisi aika siirtyä lentokentälle. Omalta osaltani viisi kuukautta reissua on takana ja mielenkiintoiset tunnelmat ovat. Enemmän kuin hieno on palata Suomeen, latinomeiningistä on saatu taas hetkeksi aikaa tarpeeksi. On aika siirtyä noudattamaan aikatauluja ja uskomaan ihmisiin. Toki tämäkin reissu on tarjonnut paljon unohtumattomia seikkailuja ja elämänkokemusta.

Paljon tuli taas nähtyä ja koettua, tällä reissulla tosin jäi ehkä se mielen räjäyttävä kokemus kokematta. Takataskussa on kuitenkin hienoja sukelluksia, mukavia patikkaretkiä, laavanakkeja, raunioita, surffausta, tonneittain rantahiekkaa ja kookospalmuja. Noita aurinkorantoja tuli vastaan jos jonkinlaisia ja tuntuu siltä, että rimaa hyvälle aurinkorannalle on nostettu aikas huolella tämän matkan jälkeen. San Blassin voittanut kun löytyy, niin hyvä tulee.

Matkustus yleensä Väli-Amerikassa tuntui lasten leikiltä Etelä-Amerikkaan verrattuna, täällä välimatkat ovat lyhyitä, tiet ja kuljetuskalusto kohtalaisessa kunnossa. Mikäli haluaa, on Väli-Amerikassa mahdollisuus matkata usein myös ovelta ovelle meiningillä, nämä shuttlet vaan maksavat hieman enemmän eivätkä anna minkäänlaista kuvaa normaalista julkisesta liikenteestä. No tuli niitäkin kokeiltua. Nyt yöbusseja ei tarvinnut ottaa kuin Meksikossa ja Kolumbiassa, kummassakin yksi.

Majoitus hoituu myös Väli-Amerikassa helpommin ja keskimäärin majoituksen laatu on parempaa, kuin etelämpänä. Nyt todelliset murjut olivat vähissä, toki taistelu luteita vastaan Floreksessa ja Montericon gecko hostel ovat niistä luksuksista hieman kauempana. Nyt kyllä majoituksesta joutuu myös maksamaan huomattavasti enemmän, sellainen 7 euroa majoituksesta on kohtalaisen normaali, Nicaragua ja Guatemala tarjoavat majoitusta kyllä halvemmalla, onneksi.

Väli-Amerikkakaan ei Meksikoa lukuunottamatta kuulu siihen listaan jota suosittelisin kulinaarimatkailijalle. Meksikon ja Kolumbian välillä tarjotaan papuja, riisiä, banaania, kanaa ja kalaa, niin ja tietenkin upporasvassa paistettuna. Meksikoa voi vielä kaiholla muistella, miten suussasulava hiilikana häipyi tuulensuojaan alta kahden minuutin, tai pastoritaco lounaseväänä. Meksikossa saa hieman makua ruokiin, mutta kun siirtyy astetta etelämmäksi voi monipuoliset ja maukkaat ruokatoiveetkin hylätä, ei nyt aivan totaalisesti mutta noin 85%. Rannoilla tarjoillaan hyvää kalaa ja rapuja, joskus niitä ei välttämättä ole edes rasvapaistettu. Gallo pinto ansaitsee erikoismaininnan, vaikka kyseessä on todella käytetyistä raaka-aineista (riisistä ja pavuista) valmistettu mössö, on siinä silti jotain makua.

Tällä matkalla ei aivan samaa määrää liikkunut kleptomaaneja, kuin viimeksi, hyvä niin, vältyttiin turhalta päänvaivalta. Senkin kerran, kun Pablo vei rahaa, oli aiemmista kokemuksista kova hyöty ja uhkailu toimi ja rahat palautettiin. Menetetyiksi tavaroiksi voidaan laskea vain jalkapallo-ottelussa varastettu fanilakki.

Budjetti... Voi voi voi, se ylittyi. No syitä voidaan hakea joka puolelta, sanotaan nyt vaikka näin, että nykyisellä euron kurssilla tarvitaan jo kohtalaisen kovaa kaveria, joka Väli-Amerikassa matkustaa alle 20 euron päiväbudjetilla, sukeltaen, surffaten ja kalastaen. Nyt siis päiväbudjetti on siinä 28 euron tietämillä, sisältäen lentoja lukuunottamatta kaiken.

On aika lausua taas kiitokset matkaseuralle, hengissä selvittiin taas ja hauskaa oli. Kiitos sille Suomalaispariskunnalle, joka jaksoi meidän kanssamme "jokusen" matkapäivän :) Ja kiitos myös kuuluu kotisuomeen yhteydenpidosta. Niin ja gracias a America Latina tambien.
Mihinkähän sitä seuraavaksi...

Kadonnut kaupunki

Selvaa pukkaa vielä matkan viime metreillä. Kohteena on kadonnut kaupunki Santa Martan läheisyydessä, Sierra Nevadan alueella ja retkeen kuluu kuusi päivää. Luvassa on paljon kävelyä ja hikeä, niin ja se kaupunki.

1.Päivä
Päivä alkaa kuljetuksella pieneen kylään, josta reitti kadonneeseen kaupunkiin alkaa. Ennen kylään pääsyä poimitaan muut retkikunnan jäsenet kyytiin ja odotellaan joka puolella, kaiketi vaan odottamisen riemusta. No kyläänkin päästään ja luvassa on lounas, jonka jälkeen alkaa ensimmäinen kävelytaival, ylämäkeä riittää ja lämpö reilut 30. Jo alkutaipaleella tulee selväksi, että käärmeistä emme pidä, oppaat pitävät koko ajan puskia silmällä ja kun matoja näkyy, kivet ja kepit lentää, tapetaan, ovat kuulemma vaarallisia. Siinäpä se, yöksi riippumattoon ja unta sammakoiden säestäessä.

2.Päivä
Aamu alkaa sillä, että meidät viedään tutustumaan Kolumbian kuuluisimman vientituotteen valmistusprosessiin. Tehdasta väitetään ihan aidoksi, mutta kovin silti epäilen, että kemisti olisi uskaltanut oikealle tehtaalle meitä viedä. No Pablo demonstroi valmistusprosessin ja siinä se. Kävelymatka on hiukka helpompi kuin ensimmäisenä päivänä, nyt ei ole yhtä pitkiä ylämäkiä ja taukoja on paljon. Ensimmäiset Tairona intiaanien kylätkin tulevat vastaan. Ilta menee korttia pelaillessa ja hyvästä päivällisestä nauttien.

3.Päivä
Nyt on luvassa vakavaa nousua kohti viimeistä majapaikkaa ennen kadonnutta kaupunkia. Matkalla joudumme ylittämään jokia useampaankin otteeseen, onneksi nyt ei ole pahempi sadekausi päällä ja joet voidaan ylittää ihan helposti. Jälleen illalla hakataan korttia ja jutellaan muiden kanssa joutavia. Kaiken kaikkiaan kävelymatkat ovat leppoisia, kun lepoaikaa on riittävästi ja vauhdin pitää päivällä kohtalaisen hiljaisena. Hikeä ei voi kuitenkaan välttää, kuuma on ihan huolella.

4.Päivä
Aamulla lähdetään nousemaan kohti kadonnutta kaupunkia, matkalla portaille on kuitenkin ylitettävä taas yksi joki viiteen eri kertaan. Portaille päästään ja edessä on nousu kaupunkiin 1200 kiviporrasta pitkin. Askel kerrallaan ja perille päästään. Opas kertoo alueesta, jonka lähihistoria on varsin mielenkiintoinen, kultaryöstäjineen päivineen. Sikäli jutut tuntuvat entistä kiinnostavammilta, kun kaupunki on löydetty uudelleen vasta 1975, joten vieläkin alue on varsin vähän tutkittu. Paluumatkaa pidennetään aina kakkospäivän majoitusalueelle saakka. Ilta sujuu tutun kaavan mukaan.

5.Päivä
Rauhallista reippailua kohti ensimmäisen päivän majoitusaluetta. Osa ryhmästämme suorittaa retken viidessä päivässä, he kävelevät kylään saakka ja sieltä autokyydillä eteenpäin. Illalla juttelemme oppaan kanssa hieman alueen turismista ja käy ilmi, että eletään kyseenalaista aikaa. Firman pomo tapettiin viime vuonna kovan hintakilpailun tuloksena ja nyt ollaan hieman avoimia koko alueelle kulkemisen suhteen. Yön aikana mitä todennäköisimmin opas paljastaa oman luotettavuutensa, varastamalla rahaa repustani.

6.Päivä
Kävelyosuus sujuu ilman ongelmia, lämmintä on edelleen. Kylässä on luvassa taas lounas ja minulla jokapäiväinen rahojen laskenta. Niinpä niin osa viety viime yönä, no päätän paljastaa tietoni vasta palattuamme takaisin firmalle, tämä osoittautuukin hyväksi. Firmalla mainitsen, että osa rahoista on varastettu ja opas alkaa tivaamaan, että jäikö sinulle vielä rahaa vai vietiinkö kaikki, no rehellisenä sanon että jäi, mutta paljastipahan opas oman varkautensa. No muutama kovempi sana omistajan toimistossa, että kyseessä on kohtalaisen huono mainos firmalle ja saattaa koitua tappiolliseksi hyvinkin nopeaa. Pomo ymmärtää yskän ja rahat palautetaan omistajalle. Ei kannata luovuttaa...

Kokemuksena kadonnut kaupunki oli oikein hieno, kävelymatkat sopivia, hiki virtasi, kirkkaita jokia uitavaksi asti, kauniit rauniot ja kaiken kaikkiaan maisemat hyvin rauhoittavat.

Taganga&Cabo De La Vela

Taganga.
Tagangalla viimereisussa tuli vietettyä varmaan kk päivät, joten sinne on helppo palata tuttuihin piireihin. Mutta muutosta on myös tapahtunut täällä. Uutta ravintolaa on pukannut ja hinnat nousseet. No sille ei voi mitään ja nyt pysähdys on sen verran lyhyt että kauheita ei häviä hintojen noususssa.

Rantakatu on päällystetty ja bambuhässäköitä ilmestynyt rannalle vaatteiden vaihtoon ja jne. Hyvähän se on että kehitystä tulee mutta tuntuu että muutama vuosi ja paikka on pilalla. Taikka ehkä ei, paikka on kuitenkin sen verran pieni että eivät jenkkipellet sinne halua ehdointahdoin runnoa.

Viimereissussa tuli noin 20dyykkiä ja nyt lähdetään verestään muistoja ja hienoahan se on. Nähtävää riittää älyttömiin ja varmasta tagangan parhaat dyykit tulee nyt. Käärmeitä,leijonakaloja,meriheppa ja ”pablon” tuhkat löytyvät. RIP Pablo!.
Harmi vaan että tällä kertaa aikaa oli vähän.


Roadtrip!! Kalle käväisee kadonneessa kaupungissa 6 päivän trekillä hikoilemassa ja minä valitsen löhöilyn rannalla. Auto alle ja suuntana Cabo de la vela! Tästä reissusta tuleekin legendaarinen! Matkaa Tagangalta on noin 7 tuntia. Alkumatka Riohachaan sujuu hyvin ja tie on hyvää, sen jälkeen baana muttuu soratieksi ja lopussa aavikoksi. No aavikon perällä se rantsu häämöttää ja paahtava kuumuus vallitsee. Kylä on melko aavemainen mutta todella kaunis. Matkaajia paikassa ei ole ja alkuperäis inkkarit koittavat myydä tuotteitaan. Hummeria valkosipulikastikkeella lähtee tuulensuojaan ja maku on mahtava!

Henkilöautolla aavikolle meno ei ehkä ole paras idea mutta homma sujuu hyvin ja Cathy ruuvaa mazda alegroa kuin kankkunen aikaan b-ryhmän ralliautoa. Pieni eksymienen aavikolla tuo vain lisäpotkua matkaan. Paahtava kuumuus myös läpäisee 50 aurinkorasvan mutta onneksi kylmäkeeli hoitaa homman kotiin!
Mitäs muuta, ainiin liikenteessä täälä saapi varoa hieman erilaisia elukoita, vähän välillä tiellä on iguaaneja,possuja,koiria,pabloja ja kilejä!
Nyt suuntana on Mompos!!!

Cartagena

Back in Colombia missä kahvi on hyvää ja naiset kauniita!
Lennot Panamasta sujuu pienkoneella hyvin ja Cartagenaan laskeudutaan lauantai-iltana. Tullin miehet ovat jo varmaan viihteellä ja ”muodollisuudet” ovat melko naurettavat. Kentällä ovatkin jo kaverit vastassa ja paluu tuntuu mukavalta. Kamat autoon ja kämpille. Ensimmäistä kertaa reissussa ei tarvitse lukita aivan kaikkea kun lähtee ulos.. Ja majoitus on varmasti reissun paras. (Kiitos Cathyn) Uima-altaat, merinäköala, 10kerros. Ei voi valittaa. Ja asuinalueena toimii bocagrande.

Eka päivä menee kuulumisien vaihdossa ja tutustuessa läheiseen Barun rantaan. Ok ranta mutta San Blassin jälkeen on vaikea kuvitella parempia. Cartagenan kaupunki on muuttunut melkolailla vuodessa. Vanha kaupunki on siistiytynyt huomattavasti ja yksityis-yrittäjät ja leipurit painuneet hieman sivummalle. Nyt vanha kaupunki vaikuttaa todella kauniilta ja miellyttävältä paikalta vierailla.
Kiertely myös Getsemanissa missä hostellit sijaitsevat, saa huomaamaan että todellista muutosta on tapahtunut.
Parturissa käynti tuottaakin hauskoja tilanteita. Kallelle koneella lyhyt malli ja hinta 2 euroa. No tuohon hintaan täti viiltääkin haavan komeasti stiletillä korvan taakse. Noh meikäläisen vuoro, ja tässä kohtaa heittääkin tätillä kurren muuntimeen kun pyydän hieman erilaista kampausta ja en pelkkää koneella ajoa. (En minä oikeasti ole parturi, aivan kuten uunossa). Parturin vaihto ja 3 euron kaupalla saadaan tukka leikattua ja pesut ja geelit kuuluu normaalisti hintaan. Oppi on että 2 euron parturi osaa koneella hommat ja 3 eurolla saa jo saksi opin mukaan.

Jos haluat jännitystä elämään, seuraavaa voi kokeilla! Kaikkihan tietää että lattareissa jalkapallo on kova sana ja fanitus totista! Kotipelissä vierasjoukkueen kannustus täytyy siis olla hyvä idea!!!! Homma menee näin. Real Cartagena vs Barranquilla Junior ovat vastakkain ja mehän fanitetaan Juniori koska heidän maskotti on hai (tiburon).. Alussa koko ajatus on todella hauska ja kuulostaa hauskalta mutta lähempänä areenaa alkaa hieman jänskättään.. Fanilakit päässä tietysti mennään rinnat rottingilla mestoilla jossa ekana parkkipoika toteaa että kuulaa ohimoon on tulossa(hymyillen tosin). Kävelymatkalla porteilla saadaan vaihtelevaa suosiota... Liput tarkistellaan ja sitten odotellaan jotakin (sen jotakin kuulen ohimennen järkkäriltä, ”hommatkaa vartia näille pojille, ne tapetaan jos ne menee yksin) heh. No paikat löytyy poliisipatteriston vierestä ja tässä kohtaa tulee kyllä mieleen että jossakin kohtaa saattaa vielä täytyä luopua fanituotteista turvallisuussyistä.. Fanitus on kyllä ihan eri luokkaa mitä suomessa, ja mellakkapoliisien ja muiden poliisien määrä on ihan käsittämätön. Tuomaritkin menevät mellakkapoliisien suojassa kentälle ja sieltä pois  Savua on ilmassa ja paperia heitetään leffamaiseen tapaan kentällä. Kaikkialla on piikkilankaa.. Peli-alkaa ja fiilis on kyllä hieno. Ensimmäinen puoli-aika menee rauhallisesti mutta toiselle puoli-ajalle pääsee ilmeisesti loputkin fanit sisään ja silloin tunnelma alkaa olemaan ”katossa”. Kokonaisuudessaan peli menee hyvin ja mitään isompia ongelmia. Lähtiessä pois väkitungoksessa koittavat varastaa Kallen kameran mutta siinä he eivät onnistu, sen sijaan fanilakki jää rosvo-roopen saaliiksi. Tappiot ovat siis vähäiset.

Kokemuksena aivan uskomaton ja voi vain kuvitella mitä homma on loppupeleissä ja sinne ei valkoisella kyllä taida olla asiaa, ainakaan fanituotteet päällään. Mutta suosittelen lämpimästi mikäli omaat hieman seikkailumieltä.

Ainiin ja lohikeitto maistuu hyvältä nyt kun on keittiö missä kokkailla. Melkein viikko on nyt vierähtänyt oikein rattoisasti. Pitkästä aikaa on televisio joten sen ja leffojen parissa ovat illat menneet. Mitenkähän sitä taas tämän luksuuden jälkeen tottuu hostelliin...

Panama

Panama! Kurko paikka! Nopea katsaus viimeisestä kuukaudesta.

Costa Rican jälkeen Boqueteen saapuminen tuntuu hyvältä. Ilma on vuoristossa raikas ja yöllä saa käyttää ihan peittoa nukkuessa. Pitkästä aikaa saa nukuttuakin ihan huolella. Noh Boquetessa eipä oikeen mitään duunailla muutakuin parannellaan flunssaa ja vahdataan töllöä. Kalle heittää Quetzal trekin ja väittää näkevänsä linnut, todistus aineistot tosin puuttuvat!

Boquetesta suunnataan Santa Catalinaan jossa viikko sujuu vieläkin flunssan parantelussa ja alkuaika pääosin riippumatossa löhöillessä. Melko rentoa. Surffaustakin testitään taas ja käydään heittämässä 3 dyykkiä isla coiballa. Sukellukset ovat kalliit ja riuttahaita nähdään mutta valashai jää tälläkertaa väliin. Edellisinä päivinä niitä on näkynyt ja paikat ovat hyvät mutta tuuri ei vain ole puolellamme. Kokemuksena sukellukset ovat hyvät. Lämpimät ja kylmät termovirrat tuovat uutta olottuvuutta taas. Ja kalaa on paljon liikkeellä.

Santa Catalinan jälkeen syöksytään Panama Cityyn missä järkyttävä helle ja sateet kohtaavat, kelit ovat melko hikiset! Panaman kanavat käydään chekkailemassa ja ihmetellään miten laivat siitä menevät ja jne. Hieno paikka mutta melko pienet ovat kanavat, tosin 2014 valmistuvassa uudessa kanavassa leveyttäkin tulee sitten lisää. Todettakoon vaan että kanavan touhut eivät ihan yhden euron hommia ole. Taitaa aika järkyttävät massit liikkua touhuissa.


Cityn jälkeen paukitaan San Blassille Kuna bossea katselemaan. Tästä hommasta sitten riittääkin kerrottavaa. Homma toimii näin. 25 dolsua päivä sisältäen majoituksen, 3kpl sapuskoja päivä ja kuljetukset saarille ja sisäänpääsyt kuuluvat kattaukseen. Ok diili mielestäni. No varsinaisessa Hiltonissa ei majoituta mutta sen verran montaa on nähty reissujen aikana että pojat sopeutuvat hyvin paikkaan. Jokapäivä syödään kalaa ja riisiä. Niitä on saatavilla. Hauskinta lienee se että vessojahan ei ole taikka siis ne ovat suoraan merenpäällä, suoralla yhteydellä mereen. Aamutoimituksia toimitellessa voikin katsella miten tuleva päivällinen syö eilistä kaveriaan joka on kulkenut nopean sulatusjärjestelmän kautta läpitse. Ei ehkä ole heikko hermoisten hommaa ja muutamat naispuoleiset matjaajat eivät yleesä ensimmäisen vessakäynnin jälkeen syö kalaa!! No onneksi kaikki friteerataan joten loiset ja muuta saadaan eliminoitua sopivasti. Ja todellisuudessa jätemoottorikalat ovat erilajia mitä me syödään mutta voi vain kuvitella mitä paikalliset syövät kun kalastavat vessan oven vieressä. No se siitä. Maassa maan tavalla.

Joka-aamu lähdetään saarille jotka ovat melko paratiisimaisia. Saarella aikaa on noin 8h päivässä. Saaret ovat pieniä ja yläänsä siellä ei ole juuri ketään. Snorklaus ja auringon-otto ovat pääohjelmat. Aamupäivisin aurinko on mieto ja hellä mutta 12-14 välillä grilli lisää tehoa ja olo on kuin porsaalla uunissa. No väriä tulee pintaan. Ja palaahan se vaikka 30:n aurinkorasva on käytössä.
Hieman kunista. Täysiä pellejä sanon minä. Kännykät kaikilla ja rahaa pyydetään mikäli haluat kuvan ottaa. Kaikesta rahastetaan ja kuna naiset osaavat osittain englanninkielen numerot joten hinnatkin tulevat aina esille selkeästi.. ten dollar, ten dollar. Takaisin cityyn tullessa näkyy mäkkärin jonossa kuna bosseja. Ainiin ja eräällä saarella missä tekevät ”luomu” ruokaa niin hökkelin ovesta näen miten peltiset kookosmaito tölkit vilkkuvat. Se siitäkin sitten.Majapaikan opaskin on ilmeisesti oppinut tv:stä uusia sanoja,kuten Fucking Kuna etc.. Ei ole hauskaa kuunneltavaa.

No nyt onkin palattu Panama Cityyn ja ehtoosta lähtee kone kohden kolumbiaa. Ja kyllä tämä väli piti ja piti purjehtia mutta se nyt jää väliin.

Kaurihia ja apinoota Costa Ricassa

No niin, Costa Ricassa käytiin aikas nopeaa,vaikka suunnitelmat oli aavistuksen pitempään viipymiseen, ei poikien pysähdys kestänyt kuin kuusi päivää. No syy tähän pikaiseen läpimenoon on lähinnä Costa Rican hintatasossa. Ennen kaiketi halpa maa ei ole ainakaan meidän budjettiin sopiva, kaikki maksaa.
Nyt tulee siis ihan huolellista vuodatusta, eli ne jotka kuuluu Costa Rica fan clubiin, voivat suoraan jäädä odotteleen seuraavaa juttua.

Eli aloitetaan rajan ylityksestä, homma menee ihan mukavasti,varsinkin kun rahanvaihdossa saadaan voittoa, tosin tämä tapahtuu vielä Nicaraguan puolella. Sitte alkaaki alamäki, leimoja passiin odotellaan sen tunnin verran, sitten on luvassa pikku ostoksia ja bussin etsintää. Hinnat ampuvat heti muuntimeen, pieni limsa maksaa euron, vajaan kahden tunnin bussimatka kolme euroa, ei hyvä. Kohta selviää myös, että bussimatkoihin saa varata huolella aikaa, keskinopeus ihan ok asfalttiteillä on siinä 25-30 km/h (melkein yhtä hidasta kuin Boliviassa, täkäläisillä on kuitenkin teitä mitä pitkin ajella, toisin kuin Bolivialaisilla...). Pysähdyksiä mahtuu matkaan ihan muutama, Costa Ricalaiset siis ottavat bussin jos matka on yli puoli kilometriä.

No Costa Ricahan on erityisen kuuluisa upeasta ja monimuotoisesta luonnosta, nooo, kai se sitä jossain on. Valitettavasti kuningas mammona saa tähänkin seikkaan katkeran lopputuloksen. Elukoiden määrä on varmaan suuri, varsinkin kun hyvin tutkittujen alueiden kaikki pienimmätkin madot ja hyttyset otetaan mukaan, nousee lajimäärä varmaan kovaksi. Missä ovat sitten ne isot elukat, ne on syöty. Suomessa näkee hirven kohtalaisen helposti, täällä yhtä helppoja bongattavia on sieltä suurimmasta päästä mölyapinat ja nekin mölynsä ansiosta löydettävissä. Maan luonnonpuistot muuttuvat kovaa vauhtia turistien kansoittamiksi lenkkipoluiksi, esim. Manuel Antonion puistossa reittejä olisi voinut ajella autolla ja reiteillä kulki koko ajan ihmisiä (yli 90% jenkkituristeja). Enää ei voida puhua villieläimistä kun suurimmat järjestyshäiriöt syntyvät varastavista apinoista ja roskia levittävistä pesukarhuista.

Costa Ricalaisessa luonnonpuistojärjestelmässä on kaiketi otettu mallia Kummelista tutun pääministeri Jermun ympäristöpolitiikasta. Se kaksi hehtaaria aarniometsää on jätetty pystyyn ja hämätty sillä vihreitä, mutta ympäriltä on parturoitu sadan kilometrin säteeltä kaikki aivan sileeksi. Varsinkin ylänköalueella tuntui, että ne lukuisat luonnonpuistot ovat olleet todellakin hätähuutoja katoavalle monimuotoisuudelle. Onhan ne palmuöljyä varten rakennetut metsät hienoja, puujonojen välistähän näkee läpi vaikka kuinka pitkälle. Eikä banaanimetsätkään poikkeusta äskeisestä tee ja sitten on kahvi... Toisaalta mihinhän noistakin tuotteista moni päätyy... Raha ratkaisee ja kysyntä käskee.

Costa Ricalaiset ovat omaksuneet erittäin hyvin jenkkien tavan mainostaa erilaisia toimia ja keksiä iskulauseita, sekä kehua kaikkea mahtavaksi ja upeaksi. Pura viidaa heitetään joka paikkaan ja tuntuu, että se on pääasiassa mainoslause, että me turistit oppisimme ainakin kaksi epsanjankielistä sanaa. Mielenkiintoinen tapaus oli Quepoksessa meidän hostellin vanha isäntä, joka tuttuun tapaan kertoi tunnistavansa Suomen oikein hyvin, kun kuuli meidän sieltä tulevan. Heti alkajaisiksi äijä heitti, että teillähän on niitä norsuja kaduilla. Vastasin patulle, että tuhansia, ovat oikein riesaksi, varsinkin talvella metrin lumihangessa. No pienen selvennyksen jälkeen suostui äijä uskomaan,että on olemassa maa, jossa lämpötila laskee aika ajoin alle nollan. Koko vierailumme ajan patu piti meitä ja muita asiakkaita tiukasti pihdeissään, ei sovi olla kuin kotonaan, sohvalla ei saa maata, tv:tä voi katsoa vapaasti kello 21 ja 22 välillä, yhteiskeittiön käytöstä pitää raportoida, jos patu sanoo niin pyyhe on puhdas asiakkaan haju- tai näköaisti vain pettävät, PISTE.

No olihan siellä Costa Ricassa jotain hyvääkin, ei vain tule mieleen mitä, ehkä gallo pinto (papuriisisysteemi) oli jopa parempaa kuin Nicaraguassa.
Nyt painellaan Panaman ylängöllä ja vaikuttaa jo huomattavasti paremmalta, hintataso siedettävä ja ihmiset vaikuttavat mukavilta.

Nicaragua!

Aloitetaan Granadasta! Enkä tarkoita Ford merkkistä autoa vaan paikkakuntaa Nicaraguassa. Paikka on leppoisa kaupunki jossa paljon turisteja ja tietenkin systeemit sen mukaan. Ensivaikutelma tosin on että haisee paljon (viemärit) ja köyhyys ajaa taas pk-yrittäjät kadunkulmiin. Ainiin ja on todella kuuma. Joka päivä 35 paukkuu rikki ja suoraan porottava aurinko saakin taas aurinkorasvan kulumaan huolella.

Hintataso ei ole ollenkaan huono. Paljon halvempaa kuin Hondurasissa. Majoituksesta joudutaan tosin pulittamaan 6 euroa per nuppi, mutta ruoka on halpaa. Kaupasta ostetaankin 3 päivän sapuskat 10 egee per nuppi.

Granadasta tehdään iskuja sitten ensin Masayan markettimestoille josta 3 riippumattoa lähteekin poikien matkaan. Tosin mattoja etsitään huolella ja tinkiminen on armotonta. Lopulta tehdään kaiketi ihan ok diilit. Tori on järjettömän iso ja myynnissä on sitten aivan kaikkea moposta, ankkoihin. Matkalla takaisin poiketaan Catarinan miradorilla katsomassa maisemat ja komeat ovat järvinäkymät.

Toinen isku tehdään Lago de Apoyoon, jossa nähtävää ei nyt erityisemmin ole, vaikkakin vesi on todella lämminta ja muita turisteja ei näy. Tosin matka on ihan hupaisa 2kpl busseja, kävelyä ja liftaus kyyti lopussa ja perillä ollaan. Voisi olla hienokin paikka jos enemmän tutkisi ja viettäisi aikaa. Muuten Granadassa kuositetaan vaatteet kuntoon ja kulutellaan aikaa netissä päivän verran.

Matka jatkuu Isla De Ometepe saarelle, jossa tarkoitus on olla muutama päivä ja suunnata pääsiäisen viettoon tyynenmeren rannalle San Juan Del Suriin. Saari vaikuttaa todella leppoisalta ja muita reissaajia ei kauheasti ole. Ehkä vieressä oleva tulivuori ja sen hälytystila on saanut muut herpaantumaan. Hälytystila on vihreä joten siitä ei tarvitse huolestua. Parit päivät sujuukin rantsussa huilaillen ja pieni nettisessio tuottaa tulosta ja saadaan sisäpiiritietoa San Juanista ja hyvää ei kuulu. Majoitus 70 dolsua yöltä ja vitusti bossea. EI KIITOS.

Tiedonantajamme liittyvät porukkaan seuraavana päivänä ja retkikunta muuttaa suunnitelmat pääsiäisen vietosta Ometepelle. Saari muodostuu kahdesta tulivuoresta ja lukuisista paikoista missä vieralla. Pieniä kyliä on siellä ja täällä. Aikaisemmin tutustuttiin Santo Domingo kylään ja nyt tutkitaan Merida, joka ei kerää pisteitä ja hostellit täynnä Santo Domingossa saa valttikortin, Santa Cruz kylän voittamaan pisteet.

Täällä onkin nyt aikaa kulututeltu about 5 yötä ja valinta osoittautui hyväksi. Paljon peruutuksia ja halvat hinnat. Oma huone irtosi pääsiäisenä 13dolsulla(6,5per nup). Se on todella halpa Semana Santana. Sekun on jouluakin kovempi juttu paikallisille. Korttia pelataan taas joka ilta ja jokunen Toña hörpitään pois kuleksimasta. Tikki ja Hollantilainen Tubbe on kovassa huudossa, myös herttaa ja chicagoa lätkitään.

Tulivuorellekin on tarkoitus kiivetä, mutta erään päivän triathlon vesiputouksille tuottaa seuraavanlaista tulosta. Pyöräilystä on perse kipee ja kiipeämistä ei jalkoja voi tuntea, joten loppuretkikunta hylkää tulivuoren. Kalle vuoristojen gustafsonina hoitaa homman kotia ja kiipuaa vuorella ilman mitään tuskia, taikka sen kummempia valituksia. Muut keräilee itseään riippumatossa loikoillen. Valintojen maailma!

Huhujen mukaan Costa Ricalaiset tulevat Nicaraguaan halpojen hintojen perässä ja maanantaina pitäisi vielä olla ryysistä joten nukutaan yksi päivä vielä pois riippumatossa ja sykitään tiistaina sitten vasta rajan ylitse. Reissua olisi enään pari kuukautta jäljellä ja Costa Rica olisi tarkoitus hoitaa nopeasti alta pois ja sykkiä nopealla temmolla Panamaan! Panamassa sitten sukellus ja kanava setit pitää duunailla pois alta kuleksimasta.

Nicaraguaa voi suositella oikein lämpöisesti vaikkakin vain Granada ja Ometepe tulee omakohtaiseen tutkintaan mutta muilta saatu info vakuuttaa siitä että hieno maa reissata on kyseessä.
Nicaragua over and out!

Honduras Pakettiin.

Hondurasissa vierähti vähäsen ylitse 3 viikkoa! Läpi matkustamista ja Bay saarilla oleskelua. Joten jututkin liittyvät pelkästään saariin. Tosin muutakin nähdään, mutta kerrotaan ne sitten vasta suomessa.

Roatan! Parisen viikkoa saarella vierähti. Ensimmäinen viikko alkaa vesisateella ja kylmällä tuulella. Snorkkeli hajoaa ja vesi on kylmää. Flunssa iskee päälle. Kaikkia vituttaa.. Jenkit vie suomea ja pronssille päästään lätkässä. (tosin pelit nähdään onneksi). Mietitään jo että mitä jos lähdetään helvettiin koko saarilta mutta lopulta ei onneksi lähdetä.

Onneksi kelit muuttuvat loistaviksi ja setit lähtee pyörimään. Snorkkeli korjataan. Majapaikaksi löydetään lopulta loistava talo keittiöllä ja kolmella huoneella. Porukkaan liittyy jo aikaisemmin reissulla tutuksi tullut suomalaispariskunta, joka takaakin hauskat korttipeli-illat rommin kera! Oikein mukavaa ja lepposaa. No mutta sen sukelluksen takia saarelle tultiin ja vihdoin löydetään mahtava firma mukavalla henkilökunnalla.
11kpl dyykkejä tulee taakse ja mahtavia kokemuksia. Näkyvyys on älyttömän hyvä ja mielenkiintoista nähtävää riittää paljon. Tosin kalaparvia ei älyttömiä ole, mutta mielestäni nähtävää piisaa joka pulskauskerralle. On hylkyjä, syviä seinämiä, kilppareita, hummereita ja sitä sun tätä. Samalla suorittelen Nitrox kurssin tulevaisuuden varalle. Aika meneekin nopeasti sukeltaen ja snorklaten.

Ruoka on suhteellisen kallista joten jokapäivä duunataan omat mätöt! Nakkimunakasta,nakki muusi härdelliä, chop chueta nakeilla tai katkaravuilla. Vihreetä mössöä katkaravuilla ja uskokaa ja älkää, parit pelkät vegaani setitkin mahtuvat joukkoon, tosin tukevalla kermalla varustettuna. Kesäkeitto menee vituiksi, liikaa vihreetä ja kaalia.

Noin yleisesti, majoitutaan siis West Endissä josta pystyy patikoimaan rantsua pitkin (45min) West Bayhin missä jenkkisetit villitsee, olut 5 dolsua, sukellukset 120dolsua. Heh, no siellä ei muutakuin suoritetaan läpikävelyt snorkkelimestoille ja ”ihaillaan” rannassa lojuvia ”maitovalaita”. Toiset ruuvaa lentokoneella pitkin rantsua katsoen riuttaa ja muuten vaan rantsua. Siis jenkit polttaa massia huolella! Burn the fuel babe!
Pari viikkoa Roatania ja todella hyvät fibat jää! Lopulta päätetään lähteä koko lössillä Utilalle..VIRHE!!

Utila. Täydellinen bilemesta. Kaikki mainostaa biletystä ja viinaristeilyjä, ja hinnat vaihtelevat paljon. Sukelluksista eivät monet meinaa puhella mitään. No oli miten oli, valitaan se halvin ja tuloskin on sen mukainen. Toine virhe. Sukellukset kusee ja välineet ovat perseestä. Ja meitsillä jää 2kpl pulahduksiin. Lopulta vaihdetaan biletyksen puolelle joka onkin hauskaa. Jotan hyvää edes sentään! Halo, Halo, Halo...

Ehkä Roatanilla kaikki sujui lopulta niin putkeen että sen takia Utila ei säväytä, mutta ei paikkaa ehkä haukkuakaan voi. Paljon reppureissaajia ja todella lungia touhua. Monet ovat viettäneet saarella vuoden taikka vastaavaa relaten ja sukeltaen. Vähän ehkä pieneltä paikka vaikuttaa mutta eipä viikossa nyt ihmeitä paikasta kerkeä irti saamaan joten kaippa sieltä hienonkin paikan löytää!

Utilan baattimatka onkin muuten hieman rajunpaa kyytiä ja melkein menomatkalla laatta lentää mutta hengissä selvitään. Siihen malliin rytisee ja rätisee pablon baatti että empä tiedä sen turvallisuuden laitaa sitten lopulta. No toisaalta meri on melkoinen menomatkalla. Paluu matkalla pablolta ”matkapahoinvointi” tabletti naamaan, ja matka sujuu ongelmitta. Vaikka pablo laattaa vieressä, niin toisen pablon 50mg nappi tekee tehtävänsä ja missään ei tunnu! Tosin merikin on rauhallinen.

La Ceibassa käydään chekkaamassa nopeaa yksi perhosmuseo jossa nähtävää riittää. Löytyy suomalaisiakin perhosia, osa rauhoitettuja mutta ne ei pabloa koske, sen ymmärtää. :)

Ajateltu bussireitti hieman kusee ja nopeat liikkeet saavat matkaajat lopulta siirtymään Managuaan, Nicaraguaan. Paikka vaikuttaa hieman hämyltä ja napataan vielä bussi Granadaan missä nyt aikaa kulutellaan. Nettikin toimii pitkästä aikaa kunnolla joten pari päivää nyt vaan chillataan ja kuositellaan kamat! Kaikki vaatteet haisee suolavedeltä vielä.. Niin ja kohta taas uudelleen...

Ainiin ja ekaa kertaa napataan ökybussi rajan ylitse. No pertti pablohan koittaa sitten saada kymmentä dolsua jotain rajamaksua, kovasti kysellään ja pakkohanse lopulta maksaa, vaikkakin kovistellaan häntä tuomaan kuitit. No kuitithan pyydettiin ja sellaiset pablo kirjoittaa. No näkipähän rahojen eteen edes vähän kirjoitusvaivaa ja 5 dolsua on tullin leimallisessa kuitissa. Mitä opitaan taas tästä, öky bussit kusee!! Back to chicken bus!

Käytiin El Salvadorissakin

Nyt matkataan jo pitkällä Hondurasissa, mutta palataanpa vielä El Salvadoriin, eli minkä takia sinne piti tunkea.

Tavoitteena oli oppia surffaamaan ja tarkkaanottaen siis pysyä surffilaudan päällä pystyssä vähintään viisi metriä. Montericosta matka julkisilla ”pikakuljetuksilla” El Tuncoon hoituu noin kymmenessä tunnissa ja matkaahan on se vajaat 400 kilometriä. Mukaan mahtuu yksi puinen evinruden sponsoroima ”autolautta”, sekä kuusi eri bussia ja hieman kävelyä. Ajankulun kyllä ymmärtää, jos bussikuski välillä pysäyttää ajopelin tienviereen ja ottaa päivän uutiset esiin ja lueskelee niitä kaikessa rauhassa. Tosin Pablon puolustukseksi on sanottava, että koko lehdenlukuaikaahan se bussi ei paikallaan ollut, vaan madeltiin noin viittä samalla kun selailtiin taloussivuja. No perille kuitenkin päästään illan tunneilla ja majapaikkakin löytyy, tosin sitä joudutaan vaihtamaan kiskurihinnan(eli liian laadukas) vuoksi seuraavana päivänä.

Sitten on aika opetella aaltojen herraksi, opas neuvoo ja minä teen. Pari kuivaharjoittelunousua rantahiekassa laudan päälle ja sitten aalloille. Weissmulleröinnin jälkeen päästään tonteille ja odotellaan aaltoa, kohta sopiva tuleekin ja opas työntää laudan vauhtiin. Hetken tärisee ja kuohuu ympärillä, nyt pitäisi sitten nousta ylös, se vielä onnistuu, mutta noutaja tulee vajaassa sekunnissa. Pari seuraavaa aaltoa menee samaa rataa, aallot vievät ja minä vikisen, pesukone-efekti hoitaa kroppaa kuosiin, naarmuja ja mustelmia tulee ihan sopivasti. Taitaa olla viides aalto, joka täyttää tavoitteet, metrejä tulee reippaasti yli viisi. Voimat alkavat ehtyä, vielä kerran. Viimeinen aalto viekin sitten aina rantaan saakka, nyt ollaan surffattu jo yli viisi sekuntiakin. Seuraavana päivänä on Petrin vuoro, tunnelma on sama, pääsääntöisesti tulee vain kovan luokan pyöritystä aalloilta. Tätä kieputusta jaksetaan kolme päivää, sitten on kroppa sellaisessa kuosissa, että paikallaan olokin sattuu, olisikohan aika huilata ja jatkaa jossain muualla. Yksi huilipäivä, sitten San Salvadorin kautta Hondurasiin.

Pari pikku huomiota täkäläisistä toimintamalleista, jotka ”hieman” ärsyttävät:

Ensimmäinen seikka liittyy bussimatkustamiseen, tämä voitaisiin otsikoida sanoilla, PAIKKAANI EN LUOVUTA. Reippaasti sensuroitu esimerkki tästä: Paikallisbussi alkaa täyttyä, istuimet ovat kolmelle hengelle, kaksi käytävänpuoleisinta ovat varatut, ikkunapaikka vapaa, kyytiin nousee ”kohtalaisen” raamikas matami ja huomaa vapaan paikan, sinne... Suomessahan homma toimisi niin, että käytävänpuoleisimmat siirtyisivät pykälän kohti ikkunaa, mutta ei täällä. Matamin on syytä puskea 150 kilon varmuudella ohi pygmeille suunnitelluista penkeistä tunkien ahterinsa muiden istujien suuhun ja jymähtäen hameenhelmastaan kiinni etupenkin selkänojaan, samaan aikaan keskipaikalla istuva Pablo haluaa jäädä pois kyydistä, matamilla puskee hikeä jo siihen malliin, että istumaan on päästävä tai taju lähtee, massa hoitaa pysäkkiä hamuavan Pablon takaisin istumaan ja ikkunapaikka on saavutettu, sitten sama homma toistuu kun keskipenkin Pablon pitää päästä pois, käytäväPedrohan ei voi nousta, vaan onneksi keskipenkkiPablo omaa vahvat akrobaattiset lahjat ja onnistuu jäämään pysäkilleen vain puolitoistakilometriä myöhässä, harmi vaan että tähän mennessä bussin käytäväkin on jo täynnä väkeä, eikä kukaan väistä. Vahvimman ja röyhkeimmän laki, kaveria ei jät... AUTETA.

Sitten se toinen, vaikka otsikolla, LATINO, JOKA EI OSANNUT SANOA EN TIEDÄ. Tämä seikka johtaa matkailijan enemmän kuin harhaan ja saa paikalliset vaikuttamaan entistä osaamattomimmilta. Esimerkki: Saavutaan Pablocityn bussiasemalle, josta halutaan kohti Pedrovillagea, kysytään seitsemältä eri henkilöltä mistä bussi Pedrovillageen lähtee, vastaukset ovat seuraavat:
Carlos: Kaikki bussit Pedrovillageen ovat menneet, mutta numero 68 sinne menee Rodrigo: Ei mene busseja (antes sí, ahora no), mutta minä voin viedä teidät turvallisesti sinne omalla Toyotallani
Silvia: Toiselta asemalta ja sinne pitää mennä taksilla, ei mene paikallisbusseja Javier: Viereiseltä laiturilta bussi numero 27
Adriana: Ei mene suoria busseja, ensin pitää mennä Juanitotowniin ja sieltä toisella bussilla Pedrovillageen
Manuel: Bussi 4 menee suoraan Pedrovillageen ja lähtee viiden minuutin päästä toiselta puolelta asemaa
Rosa: Bussi 27, jostain tästä läheltä

Poimi tästä oikea vastaus?
Bingo, bussi numero 27 menee Pedrovillageen ja ehkä lähtee ”viereiseltä laiturilta” ja miten tähän päästiin, seitsemästä henkilöstä kaksi sanoi saman vastauksen. Ja todennäköisesti sitä viimeistä bussia ei ole olemassakaan, aina lähtee seuraava, onneksi jotain hyvää.
Pääasia että vastataan, sillä ei ole mitään väliä onko vastaus oikea, tyhmäksihän sitä luullaan jos sanoo, EN TIEDÄ KYSY JOLTAIN MUULTA... Tekisi mieli taas jalkaa polkea, mutta jos lähdettäiski sukeltamaan.

Marliini jahdissa.

Antigua jäi taakse ja retkikunta eteni Montericoon. Montericossa tarkoitus oli mennä kalaan ja parinpäivän tutkimisen jälkeen reissu vihdoin buukataan. Luvassa 6 tuntia isojen kalojen perässä! Lompakko kärsii, mutta sitä on nyt niin kauan odotettu, että aamua odotetaan innolla. Aamu klo 4 retkikunta ryömii loistomajatalosta (not) ylös ja aamupalan jälkeen 5 bussilla lähdetään matkaan. Bussilla tunti ja pieni kävely moottoritien reunaa + hiace kyyti tuo pojat Puerto Quetsaliin ja Pez Vela mestoille.

Pablo venailee baatilla, hieman myöhässä 7.30 päästään lähtemään. Tankkausta ja säätöä.prkl. About 40min aaltojen jälkeen päästään mestoille. Ensimmäiset 30min menee ihan hissukseen ja radiosta kuuluu koordinaatteja Pablo käskee kelaileen vermeet ylös. Nopea siirto ja uudestaan 5 vapaa tanaan. Pienen uistelun jälkeen nähdään marliinit ja purjekalat pintomassa. Vittu mikä fiilis. Ei mene hetkeäkään kuin yksi isomölli käy kiinni, mutta tilanne on niin nopea ja siima katkeaa välittömästi. Hyppivä mariliini on kyllä melkoinen näky ja arviot ovat about 70-90kg väliin(mutta jos joku kysyy niin yli satakiloa!!!).
Ilme poikien naamalla on kyllä vakava koska edes yrittämään ei päästy saatikka edes kiinni vapaan. Paikkaa kierrellään ja kaarrellaan mutta toiset eivät tartu ja lopulta piakkoin häviävät näkyvistä. Loppupäivä tarjoaa vaivaiset 2 tonnikalaa ja muita tärppejä ei ole!

Kokemuksena oli mahtava harmiksemme isoa mölliä ei päästy väsyttämään. Rahalla tässäkin hommassa pärjäisi. Koko päivän kestävä reissu isolla jahdilla maksaa 1400dollaria ja mestat ovat paremmat. Radiosta kuullaan eräänkin baatin saldoa.. ”Vasta 5 saatu, alkua vasta” ja aamusta nähdään miten jenkki bisnesmiehiä tulee hienoilla autoillaan isoine vapoineen ”kalastamaan” ja omakotitalon kokoisella jahdilla lähdetään vesille. Retkikuntamme toteaakin rannalla, ”noilla on tollanen baatti ja meillä tällänen baatti” no elämä on.

No pettyneet kalastajat palaavat tonnikalojen kanssa majatalolle jossa tehdään diili keittiön kanssa. Toinen teille ja toinen meille paistettuna kiitos! Pakko myöntää, että tuskin koskaan syön yhtä kallista tonnikala pihviä... Kauheasti tilanne ei naurata, koska isot rahat satsattiin ja kalaa ei tullut. Mutta kokemusta rikkaampana ollaan ja katsotaan mitä Nicaraguan rannat tarjoaa. Ja kalastus on kalastusta. punto.

Yleisesti Guatemalasta jää hyvät fibat. Leppoisaa bossea ja eivät hirveästi koita ukottaa. Matkaaminen sika helppoa, hiacet hakevat majatalosta ja vievät majatalolle. Hinnoissakaan ei ole eroja merkittävästi kanabusseihin ja molempia vaihtoehtoja kokeiltiin. Mutta jos matkan taittaa 2 tuntii suoralla hiace kyytillä taikka 5 tunnin ja 6 bussin vaihdolla on ratkaisut aika selvät. Ja kun hinnoissa ei ole eroa kuin korkeitaan euro.
Mitäs se tarjosikaan sitten. Tikalin rauniot, Semucin vesisysteemit, Antiguan tulivuoret laavoineen ja kalastusta rannalla.. Paljolti aika vierähti vieraillen saniteetti tiloissa... Loiset ja punkit tekivät tepposiaan ja saivat aika-ajoin melko heikkoon kuosiin. No onneksi ”metro” auttaa kaikkeen. Turhaa aikaa kului sairastamiseen, mutta näitä on aina ja toivottavasti nyt sitten taas on iskussa.

Nyt suuntana on jo Honduras ja sukellus mestat!

Guatemalan kikkailuita...

Antiguaan saavuttiin ja viikonpäivät kuluivat nopeata.. Lungi mesta. On mässyä ja mössöä taas.
Vieressä olevalle Pacaya tulivuorelle päätettiin lähteä tekemään pienimuotoinen reissu. Nakkeja ostetaan mukaan, jotta päästään sitten laavalla paistelemaan. No mutta perus systeemit taas se heittää, eli siis menomatkalla jo hieman alkaa heikottamaan, mutta kun kerran päätetty on mennä niin sinnehän sitten mennään. Ja heti eikä viidestoistapäivä kuten isä yleensä sanoo. Ylämäkeen kiipeämistä kestää noin 1,5h jotka muille ovat helppoja mutta meitsihän hikoilee ja röhisee kuin pieni porsas poikineen. Tajuissa pysytään ja kai se taas hienoakin on sitten. Laavan reunat saavutetaan ja sitten enään loppusilaus laavan päällä kävely (mustaa) etsiskellen mistä kuuma virta menee. No lopulta perille päästään ja Kalle paisteleekin nakit yksikseen meikäläisen haukkoen happea ja koittaen pysyä tajuissa. Että taas oli voittaja fiilis!! Pimeäkin tulee ja vettä alkaa satamaan. Pimeän jälkeen lähdetään tassuttelemaan alaspäin, ja onneksi otsalamppu unohtui hostellille joten avaimenperä led lamppu riittänee. Alastulo onkin sitten oma seikkailunsa. Kuume saa sen verran heikoksi että pystyssä pysyminen tuottaa välillä tuskaa, mutta lopulta alas päästään ja vesisadekin on kastellut läpimäräksi! Bussiin ja taju pois.

Paluumatkan jälkeen lämmin suihku ja nauttimaan mukavista kuumeen sekavista unista! Oh yeah! No nää on näitä perusjuttuja joihin tottuu reissun aikana mukavasti.
No se siitä, hienot maisemat, harmi vaan että hieman heitti motin jumiin ja sen takia sitten hieman fiilikset laskivat.
Parit laiskottelupäivät ja mailisotaa hongkongin ja paypalin välillä! Pitäkää perkele verkkonne! Heittäkää vaikka merenpohjaan, mä sitä olisi tarvinnukkaan!! Niin siis sellasta turvaverkkoja koitin tilailla ja perus vituiksihan se meni joten se siitä..

Retkikunta päättää siirtyä Lake Atitlanille jossa tarkoitus on vietellä viikonpäivät. Hiacella Panajacheliin ja sieltä baatilla Santa Cruz nimiselle rantakylälle. Mesta vaikuttaa lungilta ja fiilikset hyvät. On tarkoitus sukellella ja kalastella ja vaikka ja mitä. Paikka vaikuttaa melkoiselta paratiisilta aluksi mutta pikkuhiljaa paikka antaa antimensa esille ja eipä sielä sitten viihdytäkään kuin vaivaiset kaksi yötä ja maitojunalla takaisin Antiguaan!! Syy... Majatalossa puhutaan pelkkää englantia, brittiomisteinen.. Pelkkiä jenkkejä kuhisee ympärillä ja kaikki hokee miten hienoa on. Vielä kun sukelluksia ei saada sovituksi oppaan aikoihin on paketti valmis. Hieno paikka varmasti mutta mittarissa paloi punainen ja silloin on lähdettävä, latuhan on aina vapaa....

Nyt onkin palattu Antiguaan jossa asioiden hoitoa ja matka jatkuu Iztapaan josta kalastusta kysellään ja koska se on kuitenkin liian kallista se skipataan tyylillä ja äkkiä El Salvadoriin.. About 2viikkoa ja pitäisi olla jo Hondurasin Bay Islandeilla.. Heh niimpä niin....

Ainiin ja nyt kaiken sairastelun takia ilmeisesti fiilikset laskeneet ja pienimoitoinen matkustusvitutus päällä mutta tuo on tuttua ja menee ohitse nopeaa..
PS. Sulkialihas hei, usko jo nyt prkl että toimenkuvaasi kuuluu pysyä KIINNI..

Tervetuloa Guatemalaan

Guatemalaa on painettu kohta pari viikkoa ja kaikkea on taas sattunu ja tapahtunu. Niin se vain on, että mitään ei tartte tehdä, kyllä se tekeminen hakeutuu luokse...

Palataanpa ihan tuohon rajanylityshetkeen, eli saavumme Belizen puolelta Guatemalaan, taksikuskit heittävät härskin hurjia "tarjouksia" kuljetuksista. Tarjoukset pitää vielä hylätä, kun ei ole edes Guatemalan leimoja passeissa. Kynät valmiina odotellaan, että päästään täyttelemään kasa maahantulolomakkeita. No, lomakkeita ei kuulu, leimat passiin, muori lyöö 90 päivää oleskeluaikaa ja sanoo että seuraava, näin se hoituu, ei rinkkojen tarkastusta, ei tullilomakkeita tms. Tervetuloa Guatemalaan. Sitten on aikaa hylätä uudelleen ne kalliit taksitarjoukset, hieman heitetään herjaa herrojen hinnoista ja suunnataan kohden hiaceosastoa. Hiacekyytiäkin pitää periaatteesta tingata, kun kuskin ylihintainen alkutarjous on liian ilmiselvä, sama maksetaan, kuin muutkin penkinkuluttajat. No penkinkuluttajia tungetaankin pätkähiaceen ihan muutama, 20 Guatemalalaista ja kaksi Suomalaista taittaa puolentoistatunnin matkan reilussa kahdessa tunnissa. Santa Elenaan päästään ja sieltä pitäisi kuljetus saada vielä Florekseen, eksyneen näköisenä seistään ja odotetaan, että saalis käy pyydykseen... 50, 40, 20, 15, 5 bingo täälä bingo, Pablon tuktuk voittaa ylivoimaisesti lyhyen, mutta ytimekkään tarjouskilpailun.

Floreksesta löytyy sopiva hotelli, tai niin ainakin luullaan... Täällä ei kauaa maleksita, käydään vain Tikalin rauniot katsomassa ja se siinä, tai niin ainakin luullaan...
Rauniot käydään kyllä katsomassa ja hienot ovatkin, isoja temppeleitä keskellä viidakkoa, osa vielä metsän peittämänä, apinoota ja muuta mukavaa näkyy poluilla temppeleiden väleillä. Vietämme alueella ennätykselliset neljä tuntia tulematta yhtään kyllästyneiksi. Tosin, tästä se ilo vasta alkaa... On aika palata hotellille, edellisenä yönä tuli huomattua, että emme nuku yksin. Petikavereina kohtuu mehevänkokoiset luteet, jotka aamuyön tunteina hipsivat tonteille imeskelemään, ei kiva. Vielä kun Petrillä heittää motin kunnolla sekaisin, on paketti valmis. Kaveri huononee silmissä ja silmistä, näkee nimittäin jääkiekkoilijoita huoneessamme ja keräilee pyyhkeitä sukeltamalla, eli mies vaihtoi ulottuvuutta, no kai se siitä, vettä koneeseen. Yön tunnit kuluvat, Petri käy aika-ajoin tarkastamassa saniteettitilojen toimivuuden ja minä tarjoan hyvin läheistä ihokosketusta puolenkilon luteille.

Aamulla jututan hotellin isäntäväkeä, josko pojat vois vaihtaa huonetta, hotellia ei viitsi vaihtaa tai lutikkasota olisi hävitty, vaikka yön hyökkäyksestä tulikin torjuntavoitto. Huone vaihdetaan lutikkavapaaseen vaihtoehtoon, Petri varmistaa paikallisen IDO:n toimivuuden myös uudessa huoneessa, minä järjestelen suurempaa sotavarustelua ja pidän pienen hengennostatustilaisuuden isäntäparin kanssa, emäntä ottaa käskyt vastaan kuten kunnon sotilas, isäntä nikottelee, joten ei ole vaikea valita kuka puetaan "avaruuspukuun" myrkytystoimitusta suorittamaan. Emäntä käy hakemassa asiaan kuuluvat kemiallisen sodankäynnin tykötarpeet. Hyviä mömmöjä löytyy nopeasti ja isäntä marssii kohta yläkertaan suorittamaan hyökkäyksen. Taistelu on tällä kertaa lyhyt, mutta epätasainen, poikien rinkatkin saavat harkitut osumat isännän myrkynheittimestä, ei pitäisi elukoiden liftata kyydissä. Petrin olo hieman paranee illan mittaan, mutta sota on vaatinut veronsa ja minun oloni heikkenee. Muistellaan viime vuoden Mighty Amazonia ja Rio Napoa, tämän hetken oireet tuovat kovan deja vu ilmiön. Ei muuta kuin apteekkiin mars ja levyt metronidasolia kiitos, tujut alotukset naamaan ja myös sisäinen sodankäynti on aloitettu, Petrillä oliot perääntyvät viidessä tunnissa, minulla parissakymmenessä. Parin päivän suunniteltu Floreksen keikka venähtääkin viikon mittaiseksi selviytymistarinaksi, tosin selviytyjien määrä on pieni verrattuna sodan aloittaneiden määrään, luteitakin oli ihan huolella, alkueläimistä puhumattakaan.

Matka jatkuu, tällä kertaa suuntana on Lanquin, josta pitäisi tehdä päiväisku Semuc Champeyhin uiskentelemaan kalkkikivikuopissa ja ryömimään tippukiviluolassa. Lanquiniin päästään, mutta ei oikein houkuttele, yhdeksän henkeä lähti matkaan, kaksi jatkoi hetimiten Semuciin, 79 vuotias queen elisabeth ei tiedä minne mennä, espanja taittuu muchas gracias verran, no hän jää Lanquinin kylään, loput kuusi mietitään erään hostellin edessä seuraavaa siirtoa. Semucin hostellin sisäänheittäjä vetää ässän hihasta, ilmainen kuljetus perille, bingo, kuusi vapaaehtoista löytyy heti (jos jotain saa ilmaiseksi, se otetaan). Matka jatkuu kuorma-auton lavalla, no mutta tienvarressa ellu matkalaukkuineen haahuilee ja huutelee englanniksi Guatemalalaisille, ei oikein mene kaiketi perille. No elluhan napataan kyytiin ja loppujen lopuiksi koko porukka suuntaa siis Semuciin. Siellä vietetään kolmisen päivää erilaisten vesiaktiviteettien parissa. Kalkkisillalla käydään hyppimässä ja uimassa, tippukiviluolassa uidaan kynttilät kädessä, joessa tuubaillaan jne. Niin ja ellukin on erittäin tyytyväinen, kun löysi etsimänsä limestonebridgen.
Ja jälleen matka jatkuu, nyt ollaan Antiguassa (niin on myös muuten ellukin) ja mietitään mitä huomenna...

Belize.

Chetumalista baatilla parin tunnin matka ja tutkimusryhmä saapuu San Pedroon, Belizeen (Madonna – La Isla Bonita). Muutos Meksikoon on valtava, kieli on englantia ja ensimmäiset kontaktit osoittavat ihmiset todella törkeiksi ja palvelu on huonon laatuista. No majapaikka löytyy ja hintaa kauhistellaan, halvin mesta maksaa noin 10 euroa per nuppi. Sekin on vaan pieni koppi, jossa kaksi sänkyä ja noin 70cm tilaa välissä.

No kelit ovat kohdillaan. 30 napsahtaa helposti rikki ja arska paistaa! Släpärit jalassa katuja talsiessa ei harmita enään! San Pedron saari on saarista isoin ja siellä kulutetaan vain pakollinen aika, käyden snorklausreissulla haiden ja rauskujen kanssa! Paikkana toimii Hol Chan, Barrier reefillä. Haita pyörii paljon ja hienoahan se on niiden kanssa uiskennella ja tutkailla liikkeitä.

3. päivä ja suunta kohden Caye Caulkeria. Pienempi saari ja hieman jo parempi mesta. Tosin en nyt lähtisi kauheasti kehumaan. Taikka jos olet free love, peace for all ja kuljet tötsy huulessa kokoajan niin ehkä paikka voi olla paratiisi. Ainut ranta on melko surkea jossa eipä ihmeitä ole nähtävää, muuta kuin sekaisin olevat yöntimpat. Mutta noin muuten paikka ei ainakaan minun pisteita kerää. Noh saarelle tultiin sukellusten takia ja muutama päivä kilpailutetaan firmoja, mutta pakko se on maksaa mitä pyytävät.

130 euroa kärsii lompakko ja 3 sukellusta vaihtaa omistajaa. Itse kun olen ko. hetkeä odottanut jo jonkin aikaa, niin eikös tietenkin se ilkeämielinen suolistobakteeri tunkeudu järjestelmään. Yö kuluu mukavasti täristen ja istuskellen vessassa. Aamusta pientä arpomista, mutta reissulle päätetään kuitenkin lähteä. Riutalle matkaa on 2,5 tunnin venematkan verran. Alku matka sujuu hyvin ja hetken jo olokin on parempi. Meri on tyyni, joku edes suosii meikäläistä. No mutta eiköhän se ala ennen riutan reunaa ihan huolella kiertään ja tulee todistetuksi oppaiden lauseet vääriksi ”wc on vain nro 1 varten” . Melko nopein liikkein todistan sanat täysin vääräksi ja helpoitus on melkoinen. Nyt poika onkin taas kevyt sukeltamaan. No aika kultaa muistot varmasti tässäkin tapauksessa.

The Blue Hole, jossa käydään 42 metrin syvyydessä katsomassa, milta maisemat vaikuttaa. Hieno kokemus mutta näkymät eivät ehkä kaikkia tyydytä. Itse tykkäsin kyllä. Safety stopilla yksi isompi hai tulee kaukaa kiertämään mutta ainuttakaan kuvaa siitä ei saada. 2 jälkimmäistä sukellusta ovatkin matalammalle ja siellä nähtävää piisaa valtavasti. Riutat ovat hienossa kunnossa ja värejä riittää loputtomiin, hieno kokemus. Paikkana siis Lighthouse reef.
Sukelluksista selviän hengissä ja seuraava päivä onkin sitten pelkkä lepopäivä, ja kyllä se sieltä taas lähtee motti pyörimään.

No mutta noin muuten Belizestä. Ihmiset ja käytöstavat eroavat muusta lattareista huomattavasti. Ehkä saaristoelämä vaatisi hieman tottumista, jonka jälkeen voisi olla hienokin paikka. Kyltti poliisilaitoksen seinältä kertoo paljon ”huumeiden käyttö on Belizessä kiellettyä, vaikka kaikki sanovatkin sen olevan laillista, älä usko ihmisiä, jotka sanovat että huumeita voi käyttää esim. uimarannoilla taikka rantabaareissa”

Säät ovat saarilla hienot ja joka päivä nautitaan yli 30 asteen lämpötiloista! Ainiin ja tosiaan, pilkkivehkeet tuli suomesta messiin ja pojathan kävi pilkillä. Nyt kelit olivat suomea mukavemmat! Ja kyllähän se karibianmerihirviö vetää ekasta jigista koukun suoraksi ja toisesta katkeaa jo koukku. Joten jos oikeasti oli 300 grammanen nopeasti iskevä kala niin kyllä se jutuissa saapi olla ainakin 7 kilonen tarpooni!!

Tasan viikko Belizeä riittää ja matkalaiset suuntaavat kohden Guatemalaa ja Tikalia! Ja kuinkas sen motin siellä kävikään, se selviää seuraavassa jaksossa...
ps. Rädyn Seppohan sen aikanaan sano Saksasta, sama pätee Belizeen.

Meksiko Pakettiin..

Vähän yli kuukausi sielä taas vierähti että helinä kävi. Hmmm.. Päällimmäisenä mielessä ok mesta, hieman kallista bussilla matkustaa mutta ihmiset ovat mukavia ja nähtävää on paljon. Pohjois-Meksiko jäi vielä näkemättä mutta jääpä taas syytä tulla uudestaan! Pääkaupunki on iso ja ilma huonoa, mutta täysin turvallista reissata!

Hinnat putosivat heti kun pääsi etelämpään ja ns. köyhemmälle Meksikon alueelle.

Ruoka oli todella hyvää ja edullista. Viime Meksikonreissulla sapuskat olivat Yucatanilla melko erilaisia ja ei kunnon Meksiko settiä. Nyt kunnon sapuskoihin päästiin käsiksi. Tacoja, Tortilloja, Heinäsirkkoja, Matoja ja lista jatkuu.... Chilit ovat huudossa ja kastikkeet ovatkin mitä parhaimpia!

Nyt ei runosuonta oikeen napostele joten teksti lyhyt, lisäilen myöhemmin.

Lisäystä 30.1.2010

Pyramiidi touhuja tuli taas nähtyä useita! Teotihuacan, Monte Alban ja Palenque. Aikaisemmalla reissulla tuli Uxmal, Tulum ja Chitzen itza tutuiksi. Palenque on ollut ehkä minulle kohokohta, isot systeemit keskellä viidakkoa. Ei liikaa ihmisiä ja luonnon soundit kuuluu kivasti. No nyt Tikalia odotellessa!

Ja niin se Chili. Chiliä tosiaan Pablot nassuttaa reilusti. Kastikkeina pääosin, taikka erilaisina vihanneshässäköinä. Makuja on erilaisia, harmi vaan, että yleensä eivät tiedä lajia taikka edes tyyppiä chileilleen. Punainen taikka vihreä ja Habanero on yleisin vastaus, vaikka mausta tietää, että jotain muuta on kyseessä.
Naiset: Lyhyitä ja tukeviä! Ei suomalaiseen makuun! No toki poikkeuksia on, mutta pienissä määrin.

Ainiin, Meksikossa vallitsee ilmeisesti jokin Suomalaisten vallankumous! Hmm.. Varmaan about 30 kpl suomalaisia tuli bongattua. Hieman erilaista kuin viimereissulla, kun vajaan 8kk aikana vastaan tuli alta 10kpl suomilössiä. No ilmeisesti porukka tykkää sitten Meksikosta!

Kai sitä olis paljonkin kirjoittettavaa mutta kun ei lähde niin ei lähde!

Etelää kohti

Matka jatkuu...
Taxcosta pitää vielä mainita, että siellä kulutettiin tämä aamubussin ohinukuttu päivä tutustuen Cacahuamilpan tippukiviluolaan. Pablolta hiacekyyti halvalla ja myös aika hitaalla, mutta perille päästään. Hiukka joudutaan odotteleen, ennenkuin päästään tutustumaan kallion onkaloihin, opas pitää ryhmällä olla, ei ole meidän mieleen...

Ryhmää johdattava opas jaarittelee tottuneesti kaiken oleellisen ja epäoleellisen luolasta, pikkuhiljaa kymmenen metrin välein toistuvat jaaritukset alkavat pitkästyttämään, varsinkin kun puheesta ei ymmärrä kovin suurta rosenttia. No matkalaiset alkavat etuilemaan ja kohta he haahuilevatkin vajaan puolentoista kilometrin mittaisessa luolassa ihan omillaan, hyvä niin, rauhassa voi räpsiä kuvia stalagmiiteista ja tiiteista. Toisaalta aikakin alkaa käydä päälle, Pablo sanoi tulomatkalla, että hiace lähtee portilta takaisin Taxcoon neljältä punto. No Hiace saavutetaan juuri neljältä ja kytkin nousee.

Taxcossa tutustutaan vielä paikalliseen hiilikanaan, joka hiipii tuulensuojaan taas sellaista vauhtia, että minuuttiviisaria ei tarvita. Kana on hyvää, mutta Meksikon kanoissa kun salmonella on 110 prosentilla, niin riskitkin on olemassa. Eipä tässä vielä mitään, seuraavana aamuna heilahtaa tuulensuojaan puoliraakoja kananmunia, eikä vieläkään baño kutsu kylään... kop kop kop.

Aamupäivällä lähdetään suunnistamaan kohti Oaxacaa, Taxcosta ei ole suoraa bussia, joten ensin on mentävä Cuernavacaan, jossa bussin vaihto. Uusi bussi lähtee eri asemalta ja pojat haahuilevatkin jokusen minuutin katuja, etsien eri asemilta sitä nopeinta vaihtoehtoa. No, odotteleen joudutaan, eikä vieläkään päästä Oaxacaan saakka, mutta Pueblaan päästään. Kaupunki ei suuremmin kiinnosta, illalla ollaan perillä ja majoitus löytyy, ei suurta hohtoa, mutta hinta on se joka ratkaisee. Puolilta päivin seuraavana päivänä lähdetään Oaxacaan, nyt bussissa ei ole edes tv:tä, joten nukutaan. Oaxacaan saavutaanja majapaikan etsintään mars, mehän ei scoutata etukäteen eikä varailla, ehkä ei niin fiksu ratkaisu...

Jokusia hostelleja käydään läpi, kunnes löytyy sopiva, kaksi viikkoa sitten avattu hostelli, joka vielä tarvitsee niitä ensimmäisiä asiakkaita, tämä tarkoittaa siis että hinta on neuvoteltavissa. Tinkiminen tuottaakin tulosta ja sopiva diili kolmeksi yöksi syntyy. Isäntä neuvoo auliisti mitä järkevää kaupungista löytyy, huomenna Tlacolulaan markkinoille, ylihuomenna Monte Alban raunioille, liikaa ei sovi samalle päivälle hommaa ottaa. Isäntä aloittaa tottuneesti teiden neuvomiset sanoilla, kun saavuitte ykkösluokan bussiasemalle, johon pojat yhtä tottuneesti vastaavat, emme saapuneet ykkösluokassa, saavuimme asemalle, jonka nimi on enteellisesti Periferico... Asia selvä.

Markkinoilla on väkeä varmasti riittävästi, nyt ihmiset on ystävällisiä, eivät yritä kusettaa esim. vaihtorahoissa, kuten Taxcossa. Kaikkea myydään, vaatteita, hedelmiä, karkkeja, matkamuistoja, heinäsirkkoja (valkosipulilla maustetut vielä pahempia kuin naturel) jne. Mezcalikauppiaan kojussa aikaa vierähtää tovi jos toinenkin, ihaillaan pullossa kylpevää matoa. Myyjistä näkee, että suurin osa on saapunut hieman kauempaa kauppaa tekemään, joku mukanaan se ainoa kalkkuna, joka nyt pitäisi saada kaupan. Kalkkunat ja kanat köllöttävätkin kadulla tottuneen näköisesti, ilmeisesti markkinakäynnit niille ovat myös jokaviikkoinen perinne, ei taida kauppa käydä. No, matkalaiset pistävät elämän risaseksi ja ostavat ruokatarpeet ihan torilta, kaksi euroa lyödään pöytään ja ostoskassi tämän jälkeen näyttää seuraavaa: kaksi isoa leipää, bataatti, paprika, erilainen paprika, kaksi chiliä, papuja, kaksi sipulia, kymmenen herkkusientä, kesäkurpitsa, erilainen kesäkurpitsa, kaksi porkkanaa. Kasvisruokaa on siis luvassa... ehkä ei, onneksi edelliseltä päivältä on hyppysellinen savupekonia jäljellä...

Tämä päivä onkin sitten mennyt Monte Alban raunioita ihastellen, mielenkiintoinen paikka, jälleen tavataan suomalaisia. Rauniot ovat jälleen hyvin kompaktit, kuten Teotihuacan. No, näitä kivikasoja tulee eteen vielä useampia, seuraavat ovat sitten niitten Mayojen rakennelmia. Huomisiltana sitten kohti San Cristobal De Las Casasia (miksei nämäkin nimet voi olla hiukka lyhempiä, esim Köyliö), yöbussi ja 11 tunnin matka. Nii ja huomenna pitää ostaa uudet släpärit, uskolliset Chileläiset pettivät eilisiltana, itku oli lähellä...

Meksiko City pakettiin ja uudet seikkailut vol.1

Meksiko City on melkoisen iso kaaapunki! Iso on iso, minkäs sille voi. Ilma on ihan hirveetä (saasteista) ja porukkaa todella paljon. Mikäli haluaa matkata ko. paikkaan niin pari päivää riittää loistavasti.
Itse tuli aikaa vietettyä lopulta varmaan parisen viikkoa, mikä on aivan liikaa. Syynä alun luppoilu ja reissukaverin poimiminen messiin. Paljon tuli nähtyä ja tekemistä riittää kyllä. Teotihuacan pyramiidit, härkätaistelu, museoita, kirkkoja, jne. tuli kierreltyä tylsistymiseen asti. Jos ilma olisi parempi niin loistava paikka viettää kaupunkilomaa.

Teotihuacan. Hieno mesta, komeat temppelit. Parissa tunnissa on kierretty. Jos ei jää säätään mitään elämänkertaa. Opastetut kierrokset ovat rikkaille, ei meille.

Härkätaistelu. Nyt teloitettiin huolella. 7kpl härkiä siirtyi pihviosastolle. On se melko touhua, 500 kiloset mörköt juoksee täysillä ja pablot tökkii piikkeillä ja keihäillä. Ehkä vähän raakaa välistä mutta miehille menee komeasti, siihen kun nauttii oluen vielä kylkeen niin melkein viihteestä käy. No kerta riitti. Eipä sinne enään kauheeta hinkua ole.

Museot ja kirkot. No joo, ekat meni ihan ok, mutta kyllä se sieltä iskee totuus taas, että meikäläinen ei jaksa keskittyä tarpeeksi, 30min kun tulee täyteen niin aikalailla alkaa punaista polttamaan mittareissa.

Hinnat eivät taivaisiin nouse. Hostelli Amigo maksoi 7 euroa yöltä sisältäen aamupalan ja illallisen. Siihen kylkeen kun päivisin heitteli tacoja taikka leipiä niin 10 euron masseilla pärjäsi. Tietty sitten jos ökyilee safkoissa ja bissettelee niin kulut nousee.
Muuten hinnat ovat seuraavanlaisia. Olut 0,5e, hodari 4kpl egellä, täytetty leipä mössöillä 2egee. 5litraa vettä alta euron.

Metro on varmasit maailman halvimpia, 2 pesoa, taikka vuodenvaihteessa nousi 3:n pesoon. Eli noin 15 centtiä per kyyti ja metrolla matkustaa pitkiäkin matkoja ristiin rastiin. Linjoja on monia, ainut haitta on linjoja vaihtaessa välimatkat ovat pitkiä talsia.

Uusivuosi tarjosi varmaan isoimman konserttisysteemin mitä olen nähnyt. Paikallista retkutusta tarjottiin pitkän kadun mitalta joka oli varmaan kilometrin pitkä. Viivelinjoja laskujeni mukaan oli 8kpl joka sadanmetrin välein päälavasta. Noin 3X4 metriset sceenit takasivat että lavan touhut näkyvät jokaisessa viivelinjassa. Harmi että en päässyt kuin about 200m päähän lavasta.. Mutta melkoiset show meiningit olivat. Kyllä pablot osaa soundit ja valot vääntää. Tosin päälavan lähellä alakerta olisi ollut parempi. Go pablot go.
Uusivuosi muutenkin oli hauska yhteensattuma, samaan hostelliin sattui yhteensä 9 suomalaista.

Mitähän muuta, oikeestaan unohtanu jo mitä piti kirjoittaa mutta samapa tuo. Cityssä laiskotti ja ei jaksanut kirjoitella, koitan skarpata nyt.

Nyt on edetty Zitacuaroon. Monarkkiperhosmestat käytiin chekkaamassa. Pikkubussilla ensin Aputzion ja sieltä taksi Mazheros:n. Sieltä noin 1,5h-2h trekki ylös vuorelle missä perhoset majailee. No niitähän oli. Jos pitää veikata niin miljoonia sanoisin. Reissulle tuli hintaa kahdelta hengeltä 330 pesoa mikä on 16 euroa. Opas piti ostaa joka nosti hintaa. Hieno kokemus.

Ainiin, alko jo sukeltaessa hiukset tuleen silmille ja nyt ne teki viimeisen tempun ja meni sotkuun. Marssiminen suoraan Zitacuaron paikalliseen parturikampaamoon jossa paikallinen jari sillanpää kuositti matkaajan sopivaan 3millin siiliin. Ei mene sotkuun enään prkl!

CHILI. Oh yeah! Aivan loistavaa settiä tekevät! Erilaisia kastikkeita ja mössöjä nämä pablot vääntävät! Me gusta mucho! Eräs on sellainen missä on keitettyä porkkanaa,sipulia ja habaneroa. Ne öljyssä sekaisin ja prkl että potkaisee huolella!
Picantella pöytä koreaksi!

Joo nyt on jo edetty Taxcoon josta piti aamusta jatkaa matkaa mutta aamuinen laiskotus sai matkaajat varaamaan yön lisää ja matka jatkuu huomenna pirteänä! Nyt hopeaostoksille mars. Taxco on siis hopeaparatiisi, on korua ja killutinta jos jonkin sorttista.