Adrenaliinia hakemassa...

Tropiikista on nyt edetty Bolivian paakaupunkiin La Paz:n. Kaupunki sijaitsee korkealla Andeilla (3660m), joten taala on melko kylma. Viime kuukaudet on paaosin vietetty yli 30asteen lammoissa. Sanotaanko nain, etta 20h bussimatkan jalkeen (aamu 6 aikaan) shortseilla ja hihattomalla t-paidalla kun hyppaa rapeaan 7 asteeseen tuntuu keli todella arktiselta. :)

Fiilikset laskivat valittomasti ja masennusta ilmeni tutkimusryhmassa. No jotain oli keksittava.

Jo aikaisemmin koettu "death road" jai kaivamaan koska bussissa istuessa se oli niin vaisua. Aikaisemmin tiedettiin etta saman tien paasee pyoralla ja ilmeni etta se reitti on se oikea aito vanha tie. No reissuja katsastamaan. Iskee shokkia kun hintaa heitetaan kehiin 600-800bob. Juu ei. No 400bob loytyy jo jotain, vielakin kallista. Muita matkaajia haastatellessa kaikki sanoivat etta halpoja ei voi ottaa koska pyorien laatu ja turvallisuus karsii.. (miten niin) No melkein jo paatetaan luopua koko reissusta kunnes eraan firman tati heittaa maagiset 260bob kehiin. BINGO. Hetken rupattelun jalkeen ilmenee etta pyorat ovat tuplajousitettuja, levyjarrullisia, ja kaikin puolin MUY BUENO. Homma selva, aamu 7 aikaan lahetaan. Puolustukseksemme kaikin puolin asiat tuntuivat olevan kunnossa ja uskallettiin buukata reissu.

Aamu koittaa ja hiace poimii pojat majatalolta. Perille La Cumbre:lle paastaan parin tunnin paasta ja koittaa odotettu varusteiden nakeminen. (todo incluido) No akkiseltaan kaikki nayttaa hyvalta ja fiilis hyva. Pyora on todellakin tuplajousitettu ja nayttaa "uudelta". Alku baana on uutta tieta eli asfalttibaanaa. No vetta sataa tietysti, ja liukastakin on. Alku matka osoittaa jo etta vanteet eivat ole mita suorimmat mutta ajotuntuma on melko ok. Samaa ei voi sanoa kaikista.. No vihdoin paastaan sorapatkan alkuun ja oikea "death road" on nahtavissa. Voi veljet etta on kapea, totako pitas pyoralla menna. Alku menee hakiessa ajotuntumaa ja totutellessa kuoppiin ja kiviin. Melko hiljaa taitetaan matkaa, toisaalta ihan hyva.

Varmaan tunnin matkan jalkeen alkaa jo tuntuma oleen kohdillaan ja fiilikset mita parhaimmat. Pienta jarruen saatoa tiukemmalle ja heinola suuntaa karkikolmikkoon... :) Ihan torkeen hienoa.

Oppaalle taikasanat "un poco mas rapido, por favor" ja paastaan jo nostamaan adnenaliinit kohdilleen. Veli venalainen ja austraalian kaiffari alkavat nayttamaan hissuilun merkkeja joten ei muutakuin oppaan taakse pitamaan karkea. Sitten se vauhti alkoikin. Mutkiin kantataan jo kunnolla ja sora lentaa, ihan uskomattoman hienoa. Asetelmassa Suomi-Venaja-Suomi edetaan. Muutamat ottavat jo pienta osumaa kaatumalla ja heikoimpia teippaillaan takaisin kuosiin. Kieltamatta hieman riskialtista leikkiahan tama on. No jarki kateen ja sitten jo himmaillaan. Onhan vieressa sentaan syvyydeltaan nelinumeroinen rotko ja taysin pystysuora. Kaikki menee hienosti ja kuvia rapsitaan matkalla ja maisemat ovat mita upeimmat. Oppaat olivat ammattitaitoisia ja aina himmattiin kun tulossa oli tiukka mutka. Muuten valilla vauhdit kylla kasvoivat aivan torkean hienoiksi ja elamys oli mita hienoin. Loppuun paastaan ja koko porukka hengissa ja pienia ruhjeita muutamilla. Massut tayteen buffetpoydasta kasvismassya ja homma pakettiin ja takaisin La Paziin. Matkalla vetta sataa ja sumua todella paljon, nakyvyys varmaan 2metria. Pablo taittaa matkan hienosti ja osumia ei oteta.

Nyt se sitten on koettuna ja valloitettuna maailman vaarallisin tie... Lahtopiste La Cumbre (4670m) josta paadytaan 63km jalkeen pohjalle Yolosa:n (1120m).

Tama paiva onkin tapettu aikaa ja tehty ostoksia ja minulle "kuulemma" tarpeellinen parran/hiusten ajokin saatu hoidettua. Parturi naureskelee partaa, ja totetaa lopussa etta 5 vuotta lahti heittamalla pois.

Huomenissa suuntataan Lake Titicacalle viettelemaan uuttavuotta, mikali paikka on viihtyisa. Sitten olisikin aika jattaa Bolivia taakse ja suunnata Peruun. (alkaa jo turistiviisumi loppumaan)...

Joulua odotellessa

Coroico jatettiin nopeasti taakse ja siirryttiin syvemmalle Bolivialaisen viidakon uumeniin, Rurrenabaquehen, jossa tarkoituksena oli paasta nakemaan hieman paikallisen pampan elaimistoa.

Matkahan lahti loistavasti kayntiin, liput Coroicosta Rurreen ja myyja selittaa kuinka paasette tienvarresta bussiin ja ensin sinne tienvarteen, Coroico kun ei ole aivan valtateiden solmukohdassa. Pojat aamulla sitten hiacella tienvarteen, rinkat maahan ja kohtahan sen bussin pitaisi poimiakin meidat, niin pitaisi... Hyvahan se on ajoissa olla paikalla, mutta kun reilu tunti on kulunut ja kyselen ohiajavista busseista, etta koskas meidan kiituri saapuu, ovat vastaukset aika samanlaisia, hiukan myohemmin, on tulossa aivan tuossa kukkulan takana... Kolmen tunnin odottelun jalkeen ollaan taas lahempana sita oikeaa bussia, nyt alkaa lampotilakin olemaan jo kohtalaisen ramakka, kun pelkalla paikallaan olemisellakin saa hien aikaiseksi. Lopulta tulee meidan yhtiomme bussi metsan syovereista esiin ja kuskilta heti tivaamaan, sopiiko hypata kyytiin, ei sovi teidan auto tulee hiukka myohemmin. Nyt ei sitten odotellakaan kuin parikyta minuuttia ja oikea Flota Yungueña nasahtaa eteen, heti reilun neljan tunnin odottelun jalkeen bussi tuli, mihin niilla pojilla oli oikein kiire..

No itse bussimatka alkaa varsin komeasti, oikea bussi, mutta liput on ostettu kymmenen paikkaa isompaan, arvatkaas oliko meidan paikat viety... No Petrille loytyy vapaa paikka ja mulle tarjoaa yksi herra omaa paikkaansa ja itse han siirtyy apukuskin paikalle, no sopiihan se. Eika aikaakaan kun kyytiin nasahtaa vanha papparainen, eika yhtaan paikkaa vapaana, no herrasmiehena minun paikka kylla liikenee, eihan tassa ole mitaan hataa. Reilut pari tuntia sitten tuli seisoskeltua siina kaytavalla, talla hetkella tie ei enaa ollutkaan mitaan asfalttibaanaa, vaan liikenne muuttui Coroicossa vasemmanpuoleiseksi, jotta kuskit nakevat missa menee rotkon ja tien raja, tama kai riittaa kuvaamaan kyseista tieta...

No Caranavin kylasta pojat natustavat masut tayteen grillikanaa ja banaania jne. Sitten takaisin bussiin ja paa tyynyyn, nyt meidan paikat ovat tosiaankin meille. Loppumatkasta voi sen verran mainita, etta onneksi on kamelille sukua, parjaa syomatta, juomatta ja kusematta vaikka vuorokauden ja nukkuakin voi vaikka hiukan tarisis. No kaikki eivat nukkuneet (kuulemma), itseasiassa kyseiselle tieosuudelle on ilmeisesti kollektiivisesti keratty kaikki Bolivian kuopat ja mutkat, jotta muilla teilla olisi sitten hieman mukavampi matkustaa. Bussimatkasta saimmekin kunnioitusta niin paikallisilta, kuin muilta matkaajiltakin, normaalisti Rurreen lennetaan La Pazista (45min - n.500bob.), mutta pojat saastaa, pojat menee bussilla (18h - 75bob.).

Ja mitas Rurressa..

Itse kylahan ei tarjoaa juuri kuumuutta kummempaa, mutta erilaisia viidakkoaktiviteetteja loytyy. Kahden paivan haahuilun jalkeen koittaa odotettu kolmen paivan retki Bolivialaiselle pampalle, eli oikeastaan "suoalueelle". Kahdeksanhenkinen iskuryhmamme koostuu brittilaispariskunnasta, suomipojista, kolmesta aussista ja oppaastamme. Jo heti alkumatkasta selviaa, etta tiimimme muut jasenet eivat olleet skoutanneet kovinkaan hyvin mihin ollaan menossa, vaan kyselivat, etta mita me taalla tehdaan ja mita me nahdaan, no joo elukoita ja paljo, uidaan vaaleanpunaisten delfiinien kanssa (joo ja ensviikolla mennaan sinisen norsun synttareille). Kolme tuntia maasturissa ja retkikunta on perilla jokivarressa, josta jatketaan veneella matkaa varsinaiseen leiripaikkaan.

Venematkaa on taitettu varmaan 50 metria, kun ensimmaiset alligaattorit bongataan, muutama metri lisaa ja eteen tulee paratiisilintuja, hirvea maara erilaisia haukkoja, kotkia ja haikaroita jne. Matka jatkuu ja elukoita piisaa, kapybaroja, kilppareita, vaaleanpunaisia jokidelfiineja ja lisaa alligaattoreita ja jokunen kaimaanikin vilahtaa, lintuja on joka paikassa. Loppumatkasta pysahdymme viela tervehtimaan kapusiiniapinoita. Sitten nasautammekin leiripaikkamme rantahietikkoon ja porukka pois paatista, vieressa parimetrinen alligaattori katselee touhuja. No kun tavarat on piitalla, pitaahan sita alligaattoria kayda taputtamassa, rehellisesti sanottuna pieni varovaisuus oli paalla, kun sen hammasriviston paalle katensa loi. Loppuilta meneekin sitten jutellessa ja kaydaan pimean tullessa hieman katselemassa lisaa alligaattoreita.

Aamulla herataan verkkomajasta kohtuu hyvissa ajoin, sen verran ramakkaa metelia apinat ja linnut noin aamutuimaan pitavat, ei olla viela totuttu moiseen. Toinen paiva onkin sitten sita mita on odotettu, anakondien etsimista. Heinikossa tarpominen alkaa muutaman tunnin kuluttua tuntumaan aika kuumalta, alue nayttaa silta, etta kaarmeita on joka korren takana, mutta kun ei loydy, niin ei loydy (monenkohan paalle tuli astuttua...), huomenna uudestaan. Ehtoolla mentiinkin sitten onkimaan piraijoita paivalliseksi, onneksi oppaammekin osasi kalastaa, joten suomipoikien ei tarvinnut olla yksin vastuussa siita, etta perunoitten joukossa olisi joku kalabiittikin.

Seuraava yo on pelkkaa vesisadetta ja ukkosta, vetta tulee ihan maahan asti ja oppaamme hieman empiikin aamulla, etta lahdemmeko kaarmejahtiin, no tottakai mennaan, sadetakki niskaan ja VAMOS! On myonnettava, etta eilen kuivana ollut pampa naytti karvan verran erilaiselta, vetta on polviin saakka ja lisaa tulee, mita loistavin keli tallustaa heinikossa ja toivoa, etta astuisi kaarmeen paalle (toisaalta ei haluaisi astua kovin myrkyllisen paalle). Sadekelilla loydammekin pari kaarmetta, toinen on keltainen anakonda (ei aivan se jattilainen) ja toinen joku myrkkykaarme, jota oppaamme kehotti valttamaan, kuulemma jos puree, se on kansi kiinni ja kuulemiin. Puoliltapaivin viisihenkinen kaarmeteami palaa leiriin, jossa nossot jo odottavat soppakattilan kanssa, poperot naamaan ja paatilla takaisin maasturille, retki paattymassa. Paluumatkalla bongaillaan viela samoja elukoita kun tullessa, delfiineja, kuningaskalastajia jne. jne. Automatkan aikana naemmekin sitten pari laiskiaista, tosin hieman kaukaa, mutta kuitenkin. Kaikin puolin retki oli onnistunut (paitsi se oikea anakonda jai loytymatta) ja tiimimme aussijasenten toilailuja oli enemman kuin hauska katsella, jos nuo parjaa taalla, niin meilla ei ole mitaan hataa. Takaisin Rurreen ja yksi yo Jouluun, no joo, eipa oikein silta tunnu...

Retkikuntamme toivottaa kaikille lukijoille

HYVAA JOULUA!

PitkakynsiPablo iskee bussimatkalla...prkl

Ja mitenkas kavikaan..
Paraguayn bussimatkat muistissa taas jatkettiin matkaa. Matkata piti Santa Cruzista, La Paziin ja tallakertaa kunnon bussilla. Valittiin Bolivar yhtio koska se oli ainut joka ko. paivana matkaa teki. Kyseessa 18h bussimatka, taytta elamysta. Talla kertaa bussi oli hieno "Cama" eli vain 3 penkkia vierekkain, eli tilaa on kuin rakennusmestarilla. Penkit kaantyvat paljon jne... Lahtiessa fiilikset olivat mita parhaimmat koska ajopeli vaikutti hienolta. Pieni takaisku oli etta vessa ei ollut kaytossa mutta siihen on jo totuttu. Ilta menee ja parit kerrat pysahdytaan kusitauolle... Sitten koittaa yo ja mukavat unet leveissa penkeissa. Noh aamulla pysahdys ja kaikki hoitamaan aamurutiineja ja haukkaamaan aamupalaa.. No muttas mitenkas kaykaan.. Matkaa jatketaan ja ajattelin etta pieni musiikki tahan valiin tekee poikaa.. No IPODia kaivamaan repusta ja MITA V..... Kamera ja IPOD kadoksissa. Armoton kiroaminen omasta tyhmyydesta koska jatin paivarepun penkin alle kaydessani kusella yolla ja aamulla.. Hetki manausta ja voimasanoja..
No mieleen tulee etta pakkohan tasta on alkaa metelia pitamaan. Apupoika tulee laittamaan sopivasti elokuvaa pyorimaan ja mina huitomaan poikaa luokseni... ONKO perilla poliisia...Kamera pollitty...Sita ja tata siihen sekaan.. No tahan poika tyhmana NO ENTIENDO.. (niin varmaan) ja sekoilee dvd soittimen kanssa. Lopulta haipyy ja "unohtaa" laittaa elokuvan pyorimaan... No tunti armotonta kiroamista ja vakuutus jarkeilya ja lisaa kiroamista.. No oma vikahan se oli..

Miettiessa kaikenlaista tuli mieleen etta jos alkaa pitamaan showta ja metelia etta jos ne vaikka loytyisikin.. No sanakirja mukaan ja kuskin puheille. Onko perilla poliisia? Minulta on varastettu kamera ja mp3 soitin.. Hiljaista vastausta tulee.. Haluan PUHUA poliisin kanssa kun paasemme perille... Jotain epamaaraista mutinaa.. Suomalaisia voimasanoja valiin tuomaan hieman lisasavaysta ja ilmetta hieman tujummaksi.. Poliisi,varas,matkalla, menee hermot.. Mukamas eivat ymmartaneet... Niin varmaan.. Sitten huitomaan Kalle kielimiehena apuun ja onneksi assana hiasta tama heittaa etta tarvitaan paljon papereita ja allekirjoituksia ja poliisit kun paasemme perille.. Tahan yhtyi eras matkustaja, etta melkoinen paperi hassakka ja paljon poliiseja.. No mutta mitas mitas, alkaa menemaan jakeluun etta mitas on tapahtunut.. Kumma juttu, poika vetaa aika hiljaseksi ja toteaa, mennaanpas etsimaan.. Tassa vaiheessa mietin, etta voi olla pienet saumat tavaroiden takaisin saamiseksi.. No etsimaan, ei loydy penkin alta, eika takaa eika edes kaverin repun alta.. Kumma juttu.. Sitten Pablo alkaa tutkimaan penkkiemme takana (istuimme wc:n vieressa viimeisessa rivissa) olevaa seinalaatikkoa.. No mutta mitas ihmetta KAMERA loytyykin.. Saman tein toteamaan etta mp3 soitin kanssa uupuu, no mutta sekin loytyy.. Pablo aika vaikea ja hiljaisena haipyy paikalta taman jalkeen.

No tassa vaiheessa olikin jo hymya ilmassa ja toteaminen etta olipas tuuria. Noh tilanne jai tahan koska emme halunneet alkaa poliisin kanssa haroilemaan ja koska tavarat loytyivat niin vahinkoa ei sattunut. Olkoon tama hyva opetus meille, etta liika luottaminen ei kay. Ilmeisesti Pablo huomasi ehtoolla, etta kuuntelin musaa ja laittoi sen merkille ja yolla tai aamulla kun kavin kusella, Kallen nukkuessa Pablo pitkakynsi kavi saaliilla. Onhan ne sentaan kyseessa n.4kk palkka heille.

No pitaa olla tyytyvainen etta ne loytyivat ja tastaedes ei sovi jattaa mitaan hetkeksikaan vartioimatta. Tyhmasti kylla ne jatin koska paivareppua ei saa kunnolla lukkoon niin olen jattanyt lukon pois ja koska kaikki ovat olleet niin ystavallisia tahan mennessa eika mitaan ole sattunut niin ote paassyt hieman lipsumaan. Luultavasti ilman Poliisilla uhkaamista ja paperitouhujen vaatimista tavarat olisivat jaanet saamatta takaisin. Tahankin patee perus-suomalainen tyyli, jos ei kerralle mene jakeluun niin korotetaan aanta. Jos ei vielakaan ymmarreta niin korotetaan lisaa ja lisataan maaginen taika/voimasana peraan niin johan alkaa Pablokin ymmartamaan.

Noh perille La Paz:n paastyamme, halusimme tai halusin heti pois ko. paikasta koska paikalla oli nyt paha karma. Eika mitaan ihmetta ollut nahtavaa, korkeuskin alkoi tuomaan paansarkya.
Ei muutakun erilaisten seikkailujen jalkeen hiacen kyytiin ja kohden Coroicoa.. 15 henkiloa ja Toyota Hiacekin alkaa jo ylamaessa "hieman" savuttamaan.. Jousitus alkaa myos saamaan rajansa ja "pienet" toyssyt tuntuvat kylla toden teolla. La Paz -> Coroico on mukamas maailman vaarallisin tie. Lahtiessa kuski naytti etta henki menee ja paluuta ei ole. Noh kyseessa on pelkka huulenheitto. 3 tuntia mukavaa korottelya ja olemme nyt perille Coroicossa. Mita tulee maailman vaarallisimpaan tiehen, niin taytta huhua, tai voinut aikanaan olla, nyt lahinna "moottoritieta" muistuttuva baana. On totta, etta rotko on vieressa muttakun ajonopeus on 40km/h ja kokomatkan asfalttia ja kaiteet reunoilla. Ei mikaan erikoiselamys ollut (samaa nakee Norjassa)...

Saa nyt nahda mita loput 15h bussia tuo tullessaan. Suuntaamme Rurrenabaquehen katsomaan sademetsan ihmeita.

Kondoreita katsomassa

Rio Paraguayn loistavasta kyydista on selvitty ja Santa Cruzissa on vietetty jokunen paiva kalliissa hostellissa (25bob, kun halvempaa ei loytynyt). Samoin teimme pienimuotoisen pistokeikan Samaipataan, jossa tarkoituksenamme oli paasta nakemaan aitoja andien kondoreita. Tama siksi Boliviassa, etta varsinainen kondorien "pesa" Perussa Colca kanjonilla oli tuottanut muutamille retkeilijoille pettymyksia, niin ja Bolivia on halvempi.

Matka Samaipataan kuulemamme mukaan on varsin helppo taittaa taksilla, no reissumme paaperiaatteenahan on ollut, etta taksit ovat kalliita, pojat kavelee. No nyt kuitenkin matkaa oli 120 kilometria ja taksimatkan hinta suhteellisen kilpailukykyinen (25 bob). Aikaahan Samaipataan menemiseen ei kuulemma kulu kuin tunti, normaalisti, mutta talla kertaa tietoiden takia puolitoista, niin varmaan (120km)... No joo, vaikka kuskimme olikin sukua Juha Kankkuselle ja Tommi Makiselle, ei han pystynyt kampeamaan meita Samaipataan alle kolmessa tunnissa. Matka oli kuitenkin jo seikkailu sinansa, nimittain harvoin nakee yhta tyylipuhtaita ohituksia ja ajolinjoja, kaikki kunnia Pablollemme.

No Samaipatastahan meidan piti etsia se kaikkein tyylikkain lukaali ja viettaa paikallisten tapaan pitkaa viikonloppulomaa, no tulihan sita kaveltya (nahtiin muuten eka kolibri kavelyreissullamme) ja hintoja kyseltya, mutta lopuksi paadyimme Hospedaje Paolaan 25 boliviaanon hintaan (ei sinansa mikaan suuri yllatys). Paolan majatalo oli tuttuun tyyliin varma valinta, ei yllatyksia: lamminta vetta tulee (ainakin joskus), kokkaus mahdollisuudet ovat (jos omistatte astiaston), aamupalaa tarjoillaan (jos kutsutte leipapalaa ja teekupillista aamupalaksi), rauhallinen sijainti (jos ei huomioida ikkunan alla olevaa trampoliinia, poytajalkkispeleja ja karusellia)... jne. Kun riman asettaa tarpeeksi alas, se on helppo ylittaa. Tuntuu, etta majoituksen suhteen retkikuntamme on asettanut riman (minka riman) kohtuullisen alas.

No sitten lauantaina oli vuorossa se kauan odotettu kondorireissu, voi veljet mutta se olikin jotain. Lupailivat heti lahtiessa etta naette niita todella lahelta, hyva niin, kuvatkin onnistuvat. Poikia harmitti hirmuisesti retken suuri hinta ja pahkailimme koko matkan, etta olisiko reissun voinut tehda ominpain. Ei olisi, tama selvisi heti kahden tunnin automatkan ja kolmen tunnin viidakkoseikkailun jalkeen. Emme viela tunne naita Bolivian maastoja aivan niin hyvin, etta olisimme sinne ominpain loytaneet, hyva etta otettiin opas. Opas kertoikin matkalla erilaisista laakekasveista ja muutamia maisteltiinkin, vielakin pumppu pelaa, joten ei ne ilmeisesti myrkyllisia olleetkaan.

Loppujen lopuksi kolmen tunnin kiipeamisen jalkeen saavuimme "kondorikanjonille", matkalla olimme jo nahneet muutamia kondoreita, mutta hyvin kaukaa. Myos kanjonilla naimme heti muutaman linnun, mutta varsinaista showta saimme odotella parisen tuntia. Sitten yksi naaraspuolinen siivekas lahestyi vuorten takaa ja alkoi liidella juuri edessamme, saimme ihailla lintua lahimmillaan noin viiden metrin paasta, kun se suoritti edestakaisia ohilentoja. Kohtalaisen vaikuttava ilmestys ja siipien humina ei jattanyt kylmaksi. Loppujen lopuksi saimme nahda myos muutaman machon, mutta hieman liian kaukaa, joten tulevaisuuteenkin jaa tavoiteltavaa.

Kuten tullessa, myos paluumatkalle saimme tutustua autosta kasin paikalliseen "kotielainpuistoon", tiella vaisteltiin, niin kanoja, kalkkunoita, hanhia, koiria, sikoja, lampaita, vuohia, lehmia, kuin aasejakin. Matkan puolivalissa pistaydyimme pikkukylaan hieman nauttimaan virvokkeita ja oppaamme hieman hammastyi , kun sanoimme etta meilla Suomessa harvemmin siat kulkevat etuovesta (ehka kuvainnollisesti), kuten kylan keskuspuistossa kavi. Kotielaimet kasvavat varsin vapaasti, toivottavasti sika alyaa tulla kotiin jouluna, lammas paasiaisena jne.

Matka Samaipatasta takaisin Santa Cruziin suoritettiin tuttuun tapaan taksilla ja nyt saatettiin tehda jalleen uusia pohja-aikoja, uusi kuskimme ei ollut edellista kovin paljoa hitaampi, nyt sentaan oli vesisateen liukastama tie. Siina sitten mutaisella tiella kolme autoa rinnan kylkimyyrya ja kuka painaa riikkaria kovimpaa paasee ekana asfaltille. Matka taittui vesikelista huolimatta varsin jouhevasti ja mallikkaat ohitukset nyrkin heilutuksineen seurasivat toistaan. Ainoa miinuspuoli oli, etta kun mielenosoittajat rajayttivat tiella kuplavolkkarin, jouduimme etsimaan kiertotien ja Pablon valitsema reitti vei hieman odotettua kauemmin. No Santa Cruzissa Pablo alkoikin sitten jo purnaamaan kuljetuksesta ja olisi nyysinyt bussiasemalle viennista 20 bobbia ekstraa, no paikallisbussi vie sinne 1,5 bobilla, joten voitte arvata jaiko Pablo ilman meidan kymppejamme.

No mutta taas on aika lahtea eteenpain, viela kun tietaisi minne, no kai sita huomenna jossain sitten ollaan...

Mietteita matkan varrelta

Kohta alkaa olla kaksi kuukautta retkea takana ja olisi sopiva hetki (sadepaiva) kirjoitella kokemuksista, jotka ovat herattaneet eniten ajatuksia. Pitkat bussimatkat halki aavikoiden, pampan, vuorten ja viidakon ovat sopivia mietiskelylle, lisaksi matkan aikana nakee kaikenlaisia tapahtumia, jotka herattavat ajattelemaan ja joita ei kotipuolessa tule vastaan. Varmaankin noista ajatuksista ja kokemuksista jaa jotain, joka kasvattaa, talloin saadaan retki vastaamaan tarkoitustaan.

Mi casa es tu casa (minun taloni on sinun talosi).
Tama lause konkretisoitua jo retkemme alkuvaiheessa Mendozassa ollessamme. Ystavamme kutsui meidat kotiinsa ja esitteli sen suurella ylpeydella. Keskusteltaessa ilmeni useaan otteeseen, miten tarkea koti ja perhe heille onkaan. Jokainen ystavistamme olisi halunnut esitella kotinsa meille, mutta aika ja muut jarjestelyt eivat antaneet tilaa kaikille vierailuille. Kaiken kaikkiaan aito ystavallisyys ja kiinnostus paistoivat ystavistamme. Suomalaiset olivat kuin nahtavyyksia, kaikki halusivat kuvaan meidan kanssamme. Ikimuistoisia hetkia.

Mañana
Suurena erona Suomeen, oikeastaan jokaisessa maassa jossa olemme vierailleet, on ilmennyt ns. mañana ajattelu. Suomessa kun on tottunut, etta sovitut asiat pitavat ja tapaamiseen tullaan ajallaan, vaikka paa kainalossa. Taala asiat eivat hoidu niin, eika silla ole niin valia. Pienemmat kaupat ovat auki silloin kun ovat, aikataulut pitavat almanakan tarkkuudella (jos sillakaan), ei kellon tarkkuudella. No toisaalta voidaan sanoa, etta onneksi aloitettiin helpoimmista maista, ehtii hyvin tottumaan "mañanaan", odotetaas kunhan paastaan oikeille paikoille. Tassakin on loistava hetki ottaa opikseen ja irrottautua hieman ns. suorittamisesta.

All these are miners (Roberto THE GUIDE)
Vierailu hopeakaivoksella ja sen jalkeinen elokuva (Devils miner) oli ehdottomasti suuria tunteita herattava. Valintojen maailmasta tulleelle suomalaiselle tuli varsin selvaksi etta nama pimeissa ja ahtaissa kaytavissa yli 30 tuntista tyovuoroa vetavat "minerit" eivat ela valintojen maailmassa, he elavat siina mihin ovat kasvaneet ja kuolevat myos siina, usein jo ennen kuin ovat muuta ehtineet suunnitellakaan. Tarkein tyomiehet hengissa pitava voima on kaivosjumala Tio, jolle tyolaiset uhraavat erilaisia kayttamiaan hyodykkeita (cocalehtia ja viinaa jne.). Henkilo, joka rajahtaa kaivoksessa vaarin asennetun dynamiitin takia, ei kuole suinkaan huolimattomuudesta johtuen, vaan Tion tahdosta. Kaikesta huolimatta tyomiehet nayttivat onnellisilta ja ylpeilta ollessaan toissa kaivoksessa. Karryt tunneleissa saivat normaalia kovempaa kyytia, tama varmasti johtui siita etta tyomiehet halusivat nayttaa meille, miten karry liikkuu.

Coca, fanta, sprite, agua!!!
Erityisesti Paraguay tuntui maalta, jossa pk-yrittajien maara on suoraan verrannollinen asukaslukuun, jokainen myy jotain. Tosin lyhenne pk pitaisi korvata lyhenteella tp (tosi pieni), jokaiselle artikkelille loytyy oma myyjansa. Myyjien ika vaihtelee hyvin suuresti, esimerkiksi ensimmaiset kaupat tehdaan siina vaiheessa kun opitaan kavelemaan. Lapset tyoskentelevat muutenkin hyvin paljon, esim. myyvat busseissa kaikkea mita ihmiset voisivat tarvita. Risteyksessa hyppy bussiin, ostaako kukaan, seuraavassa risteyksessa pois ja hyppy uuteen. Lapsilla tosin myos teetetaan "toita", seurasin esimerkiksi Jujuyssa Argentiinassa, kun bussiasemalla lapset myivat ompelupakkausta tai suoraan kerjasivat rahaa (toisinaan polvillaan rukoillen). Loppujen lopuksi havaitsin miten lapset kuljettivat saamansa rahat kahdelle kadun miehelle, jotka opastivat lapset uusiin "toihin". Jotain kun voisi tehda...
Silmia on hyva pitaa auki, mutta valilla ne on pakko sulkea joiltain asioilta.

Tuttuja asioita, mutta silti niin herattavia. Hieman on koettu, mutta paljon on varmasti myos edessapain...

Paraguayn mallihin...

Dodiid..
Nyt onkin selvitty takaisin Boliviaan ja Santa Cruziin, mutta hieman juttua Paraguaysta.
Puerto Iguazusta piti ensin matkata Ciudad del Esteen, Paraguayn puolelle ja sielta jatkoyhteydella Asuncioniin. Kaikki varoittivat Estesta etta sinne ei passaa menna ja sillan ylittaminen Brasilian puolelta jalan on vaarallista. No ei muutakun paikallisbussiin ja "suoralla" bussilla Esten bussiasemalle.... Niin ainakin luultiin.. Hienosti pysahdeltiin Argentiinan tullissa ja leimat passeihin.. Kuskilta kysymys, kai pysahdytaan Paraguayn tullissa.. JOOO JOOO..Mahtavuutta.. Toivottavasti bussi ei hajoa koska sitten ollaan Brasilian puolella laittomasta,kaiketi..
Bussi taynna ja kaytavalla seisoen sitten tunti koroteltiin. Vihdoin paastaan pahamaiselle sillalle.. Bussista katsoen naytti ihan tavalliselta sillalta, tosin koysia pitkin porukka laski alas jokeen veneisiin "jotakin".. Sitten jo tulli haamottaa... Pablohan nasauttaa kaasun pohjaan ja lapi tullista.. V....U... Aija auto sivuun.. Tarvitaan leimat... AUTO SIVUUN... No vihdoin piratettiin ja ulos bussista.. Saman tein polypilvi heilahtaa kun Pablo nasauttaa kaasun pohjaan... Ei taidettu paasta tolla bussiasemalle, tulee ekana mieleen.. No nyt ollaan luvattomasti maassa joten ensin leimoja hakemaan.. Homma hoitui ilman ongelmia, tullimiehen nauraessa ja tavatessa Honkajoki sanaa.. Ihan huvittavaa.. Jaaha missahan H.......tissa se bussiasema on, piti paasta suoraan sinne.. Porukkaa vilisee joka suuntaan, ja kaupitellaan mita ihmeellisempaa settia. No jalat alle ja eteenpain.. 2 tuntia kavelya ja AVOT... Pojat nasahtaa bussiasemalle.. On Coche camaa, Semi camaa ja camaa.. siis bussia joka lahtoon. (semi on ihan oky jo)..

Hey amigos... Minne matka, bussia lahtee kokoajan, jaha jaha.. joopa joo.. Jos kuitenkin virallisempaan valintaan. Luukulta hakemaan tikettia, ei oo ku yks, mutta kulmalta lahtee Pablon hieno semi kohta, muy rapido...5 tuntia,ilmastointia jne.. No selva, lippuja tanne ja matkaan. Autoon paastya heti lahdettiin, tilaa mukavasti ja helmi fiilis.. No sitten alkoi se pysahteleminen, ilmeisesti lisatienistia... Kaikki keta kyytiin haluaa, niin otetaan... Ei niin helmea enaan.. Matkalla kauheita maaria poliiseja ja maastopaloja jokapuolella, valilla savua aikalailla sisallakin.. No 8h myohemmin ollaan perilla. Majataloonkin loydetaan helpolla ja suihku tekee todella teraa..
Sitten nostamaan hilloa, 600000 rahaa kouraan ja kohden sapuska mestaa. Perus matot naamaan ja homma pakettiin eli nukkumaan. Lampotila oli melko kuuma mutta majatalon rouva naureskeli etta on kylma.. Mitahan se mahtaa nyt hopotella. No pari seuraavaa paivaa paljasti kylla.. Lampotilan noustessa paivalla 47 asteeseen ja yot eivat laskeneet alle 30 asteen. Suomipojille kylla melko lammin, viela maastopalojen tuoma savu ja tuhka lisasivat elamysta.

Mitaan ihmeita ei Asuncionissa ollut tekemista kun oli pyha ja pankkivapaapaivat. Siispa bussilla kohden Boliviaa.. Lippuja oli myytavana usealle yhtiolla mutta valitsimme Rio Paraguay yhtion hienon nimen perusteella (siina se hienous olikin). Bussilaiturilla sitten niinkuin 2 pikkupoikaa odottamassa joulupukkia ja lahjoja pojat odottivat millainen bussi tulee... Kaiken kaikkiaan melko monen sortin bussia menee ohi kunnes BINGO, kurvaa Rio Paraguaya pihaan.. No joo mitahan siita nyt sitten sanois.
Ei muutakun autoon ja toivomaan etta 18h menee nopeata. Matkaan startataan ja heti tuodaan evaat eteen, hyvaa kanaa ja pastaa.. Kaikenkaikkiaan todella hyva setti.. Mieli ihan hyva.. Sitten kosla rajahtaa ja tien sivuun.. Tunti korjatessa ja odotellassa tulevaa ukkosmyrskya... Ja jatketaan.. Ilmastointi hajosi tassa vaiheessa.. Siispa ikkunat auki.. Hiki valuu lampotilan ollessa 40 ja ukkosen tuoma pieni kosteus lisasi viela aromia. Josko sita pitaisi nukkua... Kalle vaantaa penkkinsa taakse ja mina samaa koittamaan... V... EI TAMA TOIMI.. Hiki valuu lisaa ja fiilis vain nousee... Meneehan se nain pystyssakin.. Tunti niin ja insinoorin omaiset ajattelut kayttoon.. Toteaminen etta ei pelaa.. Vahemman jarkea -> enemman voimaa.. ennenkin se toiminut.. Yritys yksi.. kuuluu rasays... Toinen rasays.. ENEMMAN voimaa... pum, penkki irtoaa pohjasta mutta samalla mekanismi aukeaa... Hieman hienoa, penkki kumoon ja koittamaan nukkua.. Ei sellaisessa lammossa ja kosteudessa kukaan nuku (paitsi Kalle) joten en minakaan.. Yolla 3 aikaan rajalta hakemaan leimat ja matkan jatkoa.. Aamulla 8 aikaan Bolivian leimat taas jatketaan. Tunti varmaan unta takana ja olotila mita hienoin.. Vierailu bussin saniteetti tiloihin ja toteaminen etta joku tainnut unohtaa yollisen ukkosen ajaksi ikkunan auki, nakyma on kuin tykilla ammuttu kuralammikko. Toteaminen -> voihan sita piratellakin, mikaan kusihata ollutkaan.. No lopulta saavuttiin 22 tunnin matkan jalkeen perille..Rinkat selkaan ja kohden majapaikkoja. Perille loydettiin ja suoraan suihkuun... Itsekin myonnettava etta 2 paivaa reissua takana ilman suihkua yli 40 asteen lammoissa saavat ihan pienen hien hajun aikaseksi.. Vaatteet pesulaan ja sapuskalle.. Ruokailun jalkeen alkoi tajunta jo sumenemaan jonka paalle maittoikin maukkaat 13h younet.

No mutta Paraguaysta fiilarit.. Kohtuu kallista, Chilen tai jopa Argentiinan hintatasot. Majotus 8egee, lounas about 6 egee... Muutenkin kaikki tuntu olevan kallista. Ehkapa pyhat ja se etta ihmisia ei ollut maisemissa vaikutti myos etta oli aika orpo olo. Jotenkin muutenkin ei mitkaan erikoiset fiilarit jaany. Bolivia on paljon mukavampi mesta..

Semmosta nyt tallaeraa..

Putoavaa vetta

Nyt on sitten ne putoukset nahtyna ja matkaa jalleen jatkettu hyva tovi hitaalla bussilla.

Pieni sooloiluretkemme takaisin Argentiinaan ja Iguazun putouksille oli loppujen lopuksi oikea valinta. Putouksilla ja sita ymparoivassa luonnonpuistossa saimme kulutettua kokonaisen paivan, ihastellen erilaisia elukoita ja tietenkin sita putousta. Kieltamatta nyt tuli myos pienta esimakua siita mita tuleman pitaa, kun kelit napsahtavat kohdilleen, mutta vain esimakua...

Putouksilla tapasimme myos ensimmaisen kerran muita Suomalaisedustajia, tosin Calamassa ja San Pedro de Atacamassa olimme hyvin lahella. No joo, kahden hengen herraseurue oli tutustumassa myos putouksiin, eivatka olleet hekaan reissuun pettyneita.

Kaiken kaikkiaan putoukset ovat vaikuttava naky ja erityisesti Argentiinan puolelta putouksia paasee ihastelemaan monesta eri kulmasta, lisaksi varsinaisen paholaisen nielun (Garganta del Diablo) ylapuolelle on rakennettu "pitkospuut", joten suurimpia kuohuja paasee ihastelemaan aivan niiden paalta. Kulku puistoalueella tapahtuu, joko kavellen hyvin merkittyja reitteja pitkin, tai "possujunalla", joka kuljettaa turisteja keskuksen, putouksien ja paholaisen nielun valilla. Kokonaisuudessaan vieraileminen putouksilla on tehty varsin helpoksi, bussi Puerto Iguazusta putouksille, jossa maksetaan puistomaksu, ja kyseinen maksu sisaltaa myos possujunakuljetukset mihin haluaa ja kuinka monta kertaa vain haluaa. Puistossa esim. virvokkeiden ostaminen onkin sitten aivan omissa hinnoissa ja toki erilaisia pakettiretkiakin puistoon jarjestetaan, muun muuassa veneilla kuljetetaan turisteja putouksien alle "suihkuun".

Talla hetkella majailemmekin sitten Asuncionissa, Paraguayn paakaupungissa ja hiki virtaa. Suunnitelmissa on jatkaa huomenna matkaa, kunhan vaan tietaisi minne... No Boliviaan takaisin kai.. Joo mutta Asuncionista hieman lisaa myohemmin, jos vaikka olis virtaa kirjotella joskus parin paivan paasta, Ya veremos.

Nyt ei jaksa paljoo kirjotella, on niin jarjettoman kuuma!

Pitkia bussimatkoja ja kurre muuntimessa

Noniin, viikko tainnu vierahtaa ja mitaan ihmeita ei ole tapahtunut. Potosîsta on matkaa taitettu Saltaan, Argentiinaan. Matka Bolivialaisella yobussilla kesti 11h ja matkaa taitettiin huimat 270km. Ei siis mikaan nopeuden ihme. Jo ennen matkaa alkoi toisen retkikuntamme jasenen pakissa kurre menemaan muuntimeen. Matka olikin mita hohdokkain, Bolivialaiset tiet ovat tunnetusti todella tasaisia ja laaria ei tietenkaan busseissa ole. Andeilla kylatkin ovat todella tiheassa joten pysahdyksia on taman tuosta, NOT. Veikkaankin etta eraalla pysahdyksella retkikuntamme jasen tekikin jonkinsortin suomenennatyksen, syoksyessa lapi pablomuurin kohden saniteettitiloja.

No vihdoin paastiin Saltaan ja heti hostelliin ja levytysta. Pari paivaa menikin huilatessa ja nauttiessa Imodium&Osmosal dietista. Vettakin satoi joten mitaan ihmeita ei menetetty.

Saltasta napattiin 23h kestava yobussi Iguazuun jonne jokunen tunti sitten saavuttiin. Bussissa sattuikin olemaan vahan matkustajia joten matka oli todella leppoinen. Yolla pistin merkille eraalla "tiesululla", kun bussiheebot menivat taskulamppujen kanssa pusikkoon, hetkisen "jediknight" show jalkeen pablot saapuivat takaisin musta sakki mukanaan. Perille tullessa huomasin etta sakki oli "piilotettu" tavaratilan eraaseen koloon. No varmasti sademetsan perunoita toivat rajalle, veikkaisin.... Ihmetyttaa kylla koska tiesulkuja on paljon ja kokoajan on ratsiaa, tosin kaikista tallakertaa ajettiin lavitse. No siltikin kaippa tollekin on jokin jarkeva selitys... Niin varmaan..

Nyt ollaankin Argentiinan,Brasilian ja Paraguayn rajatienoilla. Huomenissa pitaisikin lahtea 7.10 bussilla kohden Iguazun kuuluisia putouksia (vaittavat maailman laajimmiksi)..

Potosi ja hopeakaivokset.

Noniin, retkikuntamme on edennyt Potosin kaupunkiin. Potosin korkeus 4060m ei onneksi ole aiheuttanut "mitaan" oireita, pienta paansarkya lukuunottamatta. Akkiseltaan kaupunki on vaikuttanut Uyunia halvemmalta ja huomattavasti mukavammalta. No mutta miksi Potosiin? Koska halusin nahda hopeakaivokset ja aidon kaivostoiminnan. Eilen koitettiin etsia sopivaa touria kaivoksille mutta mitaan erikoista ei ilmaantunut. Real miners, Real mines, Real sita ja tata, sita kaikki lupasivat. Sitten tavattiin muutama muu matkaaja jotka tiesivat entisen kaivostyolaisen, joka jarjestaa kierroksia "oikeille" kaivoksille. Aluksi vahan kylla epailin settia mutta pakko se jokin oli ottaa ja sehan sitten valittiin. Teami koostui 5:n heebon porukasta.

Aamun valjetessa klo 7 tavattiin torilla opas, josta matka jatkui "miners storeen" eli tyolaisten kauppaan. Sitten alkoi jo vahan kiinnostus heraamaan kun ostoslista selvisi. Mukaan tarttui 4 sekapussia settia, sisaltaen sytytyslankaa, dynamiittia, TNT:ta, nalleja jne. Torilta hieman evasta tyolaisille: pirtua, kokalehtia, tupakkia jne. Pitaahan tyolaisten jaksaa painaa pitkaa paivaa, raskas tyo, raskaat evaat. No mutta matka jatkui varusteita hakemaan, saappaat jalkaan, erittain tyyliin sopivat eriparin tuulihousut (mikkihiirikuviolla), takki paalle, kypara/lamppu ja hit the road, vielakin epailytti vahan. Kyyti vuorelle tapahtui rekan lavalla, paikallisten tyolaisten kanssa, kieltamatta 5 valkoihoista erihienojen varusteiden kanssa hymyilytti miehia.

Saapuminen perille alkoi jo hieman piristamaan mielta etta tasta voi viela tullakin jotakin. Eka 30min meni lahjoessa tyolaisia kokalehdilla, tupakilla ja pirtulla. Luvan ostosten pamauttamiseen tullessa, alkoi jo hymyilyttaan. Hieman syrjemmalle ja "AVOT" paukut kehiin. 4 "pommia" niista kyhattiin ja 8 min. sytytyslanka kaikkiin. Oppaamme oli kylla melkoinen MacGyver, siihen malliin tuohu kavi. Kaikki tulille ja sitten eikun kuvia ottamaan, oppaalla dynamiitti suussa pojilla TNT kasissa ja lanka palaa.. Tassa vaiheessa ei enaan epailyttanyt. Saksan poikaa meinasi jo alkaa hieman jannittaan kun kuvia oteltiin, sen verta vauhdilla lanka paloi. Pommit hiekkavalliin ja hieman syrjenpaan katsomaan. Pum, eka dynamiitti potko pamahti, melko vaisua.. pum pikku tnt paukku, melko vaisua vielakin. PUM PUM, ja kaksi isompaa TNT settia napsahti, V.... mika jysays, melko hienoa. Kaikki nauraa ja opas kyselee oliko kivaa, no oli totta kai.

Sitten alkoi vasta se kaivostoiminta. Pieni kuvaus alkuun miten paikalliset tekee homman. Kaivokset olivat 1500 luvun lopulta olleet toiminnassa, aluksi inkojen toimesta ja sitten espanjalaisten hallitsemana orjia kayttaen. Kaytavat ovat matalia, kapeita ja osasta todella kuumia. Lampotilat vaihtelivat 0-45 asteeseen. Paikalliset tyoskentelevat joko: omistajana, apulaisena, tyolaisena, tarkastajana jne. Tyolaisen palkka on 8 tunnin paivasta noin 6 euroa. Mitaan hengityssuojaimia ei ole, koska ne ovat kalliita. Useimmat tyoskentelevat 36 tuntia yhdella ruokailulla ja muuten energia tulee vaan kokalehtia pureskelemalla ja pirtusta hieman lisapotnea hakemalla. Tupakiksi laitetaan aina taman tuosta etta ei paase pelkka poly keuhkoja sotkemaan. Monet aloittavat tyot 12-15 vuotiaina ja jatkavat niin pitkaan kuin henki pihisee, noin 30-40 ikavuoteen asti. Aluksi pamautellaan hieman paukkuja jonka jalkeen, tyolaiset hakkaavat hakkuja ja lekoja kayttaen kivet lohkareiksi, josta ne kapeita karryja kayttaen tyonnetaan vuoren sisalta ulos. Ulkona lastaus ajoneuvoon tapahtuu taysin kasivoimin. Jatkojalostus tapahtuukin sitten jossain aivan muualla. Reilu peli, Bolivialaiset tekevat raskaimman tyon ja saavat huonoimman liksan.

No mutta siihen meidan luolaseikkailuun. Kavimme 5:ssa eri kaivannossa, josta parista pieni kuvaus.
Eka luola. Alkumatka taittui pienta etukumaraa ja kyykkya kayttaen hienosti, fiilinki hjyva. Kuvia seinilta ja jee jee real miner settia. Luola pienenee, kumara syvenee ja nauru vahenee... Karryja tulossa vastaan, ei mahdu ohi, hurry,hurry, RUN RUN kuuluu ja tuhatta V.... eteenpain leveampaan kohtaan, jossa ohitus onnistuu. Janottaa, heikottaa, paata sarkee, pimeetakin on.. Matka jatkuu.. Karryja tulossa ja menossa, paa osuu tamantuosta kattoon ja kivia putoilee. Enaan ei mahdu kaveleen vaan valista kontataan ja melkein jo ryomitaan. Sitten ajantajusta jo sekaisin varmaan tunnin setin jalkeen ollaan perilla 800m sisalla vuoressa jossa hakkuu tapahtuu. Hengissa ollaan, HELMEA. Vetta moottoriin ja istuskelua, tyolaisia lahjotaan taas pirtulla ja kokalehdilla. Oikeastaan kaikkia keta nahtiin niin lahjottiin ko. tuotteilla. Sitten lekamies kehuu pitavansa taukoa ja joku voisi jatkaa tasta lohkareiden murskaamista. Bingo, taalla bingo, mina heti kehiin nayttamaan mista suomalaisen ruisleivan WATIT koostuvat. Pari iskua ja lohkot murskana, HEH melko aija fiilis, lisaa lohkoja ja leka rikki.. No minka sille sitten voi.. Heh tottapuhuen hyva etta leka rikkui koska yhtakaan iskua enempaa en olisi jaksanutkaan. Noh heppujen mukaan minusta olisi lekamieheksi. Fiilis oli kylla loistava, kaikki taisivat jotakin tyovaihetta siina koittaa ja hupasaa oli. Paluumatka takaisin ulos sujuikin sitten jo hieman paremmin. Tama taisi olla toinen luolista joissa kaytiin ja ilma oli hengitettavaa ja kohtuu viileaa.

Toinen luola. Vetta jokapaikassa, saappaat vuotaa, hiki valuu, 40 lampoa. Ei niin hjyva fiilis enaan. Myrkkykaasu haisee ja vaikea hengittaa, opas kehuu etta eteenpain. Ihme kasvustoja pitkin seinamia ja tukipalkeissa vaikka ja mita, ei kuulemma vaarallista, EIPA. Matka tyssaa sortumaan taikka toisin sanoen siihen kun porukan pokka loppui, kun kertakaikkiaan hengittamaan ei enaan kunnolla pystynyt. Jossain vaiheessa tajuntakin alkoin, jo sumentumaan tai ainakin se silta tuntui, 8 tuntia seikkailua takanapain.

No mutta lopputulokseen retkikuntamme on erittain tyytyvainen, ja paasimme kokemaan sita ihan aitoa toimintaa. Asken tapasimme suolaretken puolalaispariskunnan ja hekin olivat tutustuneet kaivokseen. HEHHEHE olivat kokeneet turistitoimintaa, ilman paukkuja ja vain 4 tuntia seikkailua. Myonnettakoon etta nyt on paikat aika puhki ja real miner fiilinki. Huomenissa pitaakin keksia sitten jotain hauskaa taas, olisikohan taalla singolla ammuntaa tai vastaavaa..

Niin ja turvallisuudesta. Olihan siella luolissa turvallista, luonnollisesti, yli 400 vuotta vanhat luolat, mika niihin nyt yhtakkia tulisi. Ja viime vuosina tyolaisia ei ole enaan kuollut montaakaan...

PS. Kannattaa katsoa elokuva Devil`s Miner, antaa hieman nakokantaa hommaan.
http://www.thedevilsminer.com/index_new.html

Suolaa suolaa enemman suolaa

Nyt on sitten suola-aavikot bongattu ja paljo muutaki, niin ja onpahan tullut istuttua autossa. Ja kuinkas sitten kavikaan, no.
Reissunhan piti startata kello 10:30, no joo mañana, tai ei ny ihan. Matkaan kuitenkin paastiin ja porukka koostui kahdesta puolalaisesta, yhdesta ranskiksesta ja irlantilaisesta, niin ja tietenkin oma kahden hengen retkikuntamme. Ja olihan siella autokuski/opas ja hanen vaimonsa, joka toimi vaimona olemisen ohessa myos kokkina. Kolmen paivan retken aikana meidan eteemme saatettiin suola-aavikoita, hiekka-aavikoita, kivi-aavikoita ja aavikoita. Lisaksi naimme erivarisia jarvia ja vuoria, suurin osa vuorista oli tulivuoria, joista vain yksi hieman tuprutteli ja kyseisen olimme kylla jo nahneet tiukoista turvatarkastuksistaan kuuluisalta Bolivian raja-asemalta.

No suola-aavikossa ei nyt paljon kertomista ole, tai oli se kai maailman suurin. Kilometrikaupalla suolaa, joka maistui tosi suolaiselta ja sattui olemaan viela valkoista, auringonpaisteessa hieman haikaisi. Suola-aavikko olikin loistava paikka hieman erilaisten valokuvien ottamiseen.. Suola-aavikolla olevassa saaressa nautimme sitten maittavat laamanlihapihvit ja katselimme korkeita kaktuksia. Ensimmainen yokin vietettiin suolasta tehdyssa hotellissa, suolaa oli siis kaikkialla, myos ruoassa. Hienot auringonlaskukuvat epaonnistuivat, kun aurinko laski nopeampaa kuin ajatus.

Toisena paivana sitten alkoi tapahtumaan, auton hajoamisen lisaksi naimme erilaisia jarvia ja aavikoita tolkuttoman maaran. Jarvissa oleskeli paa-asiassa erilaisia flamingoja ja sorsia, jarvet oli nimetty paaosin niiden varin perusteella (laguna verde, laguna colorada, laguna blanca jne.). Aavikoilla paasimme sitten bongaamaan perinteiset vikunjat (laaman kaveri, EI kasvi) ja laamat, niin ja oravan tapaisen rottaa muistuttavan janiksen, viskatsan, niin ja olihan siella sitten viela strutsin sukulainen, nandu. Toinen paiva kun kaantyi yoksi, alkoi retkikuntamme (suomalaisedustajat) paita sarkea, nousu yli 4000 metriin ei ollut kovin kivuton, koska totuttelumme oli jaanyt hieman puolittaiseksi. Yopyminen tapahtui 4300 metrin korkeudessa, siis 600 metria korkeammalla, kuin esimerkiksi Uyuni. No siitakin selvittiin ja uusi aamu koitti onneksi varhain ja heratyskoputukset ovelta kuuluivat kello neljalta.

Viimeinen paiva aloitettiin sitten vauhdikkaasti ilman aamupalaa ja siirryimme pikamarssia rikkipitoisia geysireja katsomaan. Kun ne oli bongattu siirryimme kuumaan "maauimalaan", samalla paikalla saimme myos vihdoin sen aamupalan, matkan aikana kavaisimme autolla 4950 metrin korkeudessa ja ihan renkaat maassa. Matkaa jatkettiin myos taalta kohtuu ripeasti ja poimimme myos kyytiin eraan irlantilaismatkaajan matkan varrelta, kyseisen hepun matkanjarjestajan autosta oli rengas pudonnut kesken matkanteon. Chilen rajalle tuntui olevan kohtuu kova kiire, mutta matkalla naimme viela Llicancaburin tulivuoren ja joitakin erivarisia jarvia ja paljon flamingoja, niin ja Desierto de Dalin (Salvador Dali:maisia kivia hiekassa). Chilen rajalla ranskis ja irlantilainen (alkuperaisedustaja) hyppasivat Chileen menevaan bussiin ja me muut lahdimme takaisin Uyuniin. Matka takaisin piti ilmeisesti taittaa uuteen Bolivian ennatysaikaan, sen verran reippaasti kuskimme oikea jalka tuntui suoristuvan. No perille paastiin yhdeksan tunnin ajomatkan jalkeen ja suihku tuntui kohtalaisen hyvalle.

Sitten yksi yleishyodyllinen huomio. Taalla Boliviassa nuo julkiset wc:t tuntuvat toimivan nyyttikestiperiaatteella, eli jos pyyhit, tuo omat paperit. No kauaahan tuo Suomesta tuotu yksi rulla ei kestanyt, mutta muisto siita elaa yha. Nimittain takalaista sontapaperia kutsutaan Suomessa santapaperiksi, tai sitten kreppipaperiksi, pinkki vari tuntuu olevan vessapaperirintamalla kovaa valuuttaa.

Sellaista talla eraa

Matka Boliviaan..

Retkikuntamme matka starttasi Calamasta 6.30 kohden rajaa. Matka taittuikin mukavasti nukkuessa ja Chilen rajalle saavuttiin noin 10 aikoihin. Aikaisemmilla rajoilla onkin rinkat pengottu ja kateltu tavaroita, mutta Bolivia on niin ystavallinen maa etta ei ole niin noponnuukaa mita tanne tuo. Chilen puolella leimat vain passeihin ja vajaa 300m kavelya Bolivian puolelle, missa jo muutama bussi odottikin. Kavellessa katseltiin jo toista bussia etta tuolla pojat menee, mutta sehan kerkesi lahtemaan matkoihin ennenkuin kerkesimme paikalle. Onni onnettomuudessa, jaljelle jai aivan loistava kulkupeli. Kulkupelista kohta lisaa. Anyway, jokunen kilometri taitettiin matkaa Bolivian passitarkastuksiin, minkaanlaisia tutkimuksia ei ollut. 21 bolivianoa rajamies meilta nyysi, sen tosin muiltakin otti. Kaikin puolin rajojen ylitys meni aivan loistavasti, ilman mitaan kommelluksia.

Mutta nyt siihen kulkupeliin, kuvakin tulee jossain vaiheessa.
Tama kokemus oli kylla ainutkertainen, tosin ei varmastikaan viimeinen taala maassa.
Kuljettajana toiminut "pablo" oli ilmiselvasti kokenut rekkamies. Taman pystyi tunnistamaan tuplapoljennoista ja valikaasusta. Kovissa nousuissa oli oikein ilo kuunnella turbomotin kehraamista(verrattavissa 110:n), kun pablo ammenti laatikkoa tutuin ottein. Tuli oikein ajat turvesuolla mieleen kun kuunteli pablon ajosuoritusta. Pakokaasun maara kertoi sen etta mitkaan EU-pakokaasukriteerit eivat aivan valttamatta tassa pirssissa toteudu. Jousituksesta sen verran, etta sita EI ole. Noh mihkas sellaisia hompotyksia nyt tarviikaan, EI mihkaan. Matka Bolivian rajalta kesti noin 5 tuntia. Matkalla muutaman kerran oltiin ihan jonkin tapaisella tiella, mutta paaosin matka taittui ihan vaan aavikkoa pitkin, tasta pienet heilahdukset valilla saattoivat johtua.

Perille Uyuniin paastiin turvallisesti ja hotellikin loytyi nopeata, 25 bolivianon hintaan. Onneksi korkeus ei ole viela aiheuttanut mitaan oireita retkikunnallemme. Uyuni tarjoaa matkaajalle vaikka ja mita. On pizzaa,pastaa, massya ja mossya. Reissuja pitkin ja poikin, sinne ja tanne.
Eilen matkaajat nalkaisina sortuivatkin helppoon ravintola massyyn, myonnettakoon etta pasta carbonada heilahti kupoliin ilman minkaanlaisia mutinoita.
Huomiselle varasimme 3 paivan mittaisen aavikko-reissun. Tarkoituksena on ottaa haltuun suola-aavikko, suola hotelleineen ja ihmetella vihreita,mustia,valkoisia jne jarvia. Poiketa aamupesulla kuumassa lahteessa 5000m korkeudessa ja mitahan muuta.. Noh minun espanjan taitoni loppui puolessa valissa, kun matkaopas kertoi mita reissussa tehdaan ja missa yovytaan... Toinen yo pitaisi olla kuulemma kylma joten makuupusseja paastaan nyt testaamaan. Nyt kylla jo innolla odottaa mita tuleman pitaa, sen verran erikoista settia pitaisi olla luvassa, noh tosin tamantyyppia reissuja tehdaan taalta paivittain. Reissujen tarjoajia loytynee noin 60-70kpl. Reissaajien maarasta huomaakin etta menekkia reissuille varmasti on.

Tammosta talla eraa, 4 paivan paasta lisaa tarinaa..EHKA

Aurinkoa ja hiekkaa

Nyt on sitten oleskeltu kohtalaisen kuivissa paikoissa, eika auringolta ole voinut valttya. Talla hetkella majailemme Calamassa, Atacaman aavikkolla olevassa kaupungissa. Taskuistamme loytyy kylla bussiliput Ollaguen raja-asemalle, josta hyppaamme toivon mukaan Bolivialaiseen bussiin ja jatkamme Uyunin kaupunkiin. Sitten tuleekin testattua, kuinka retkikuntamme kestaa siirtymisen korkeampaan ilmanalaan. Calama sijaitsee 2700 metrin korkeudessa, mutta Uyuni jo 3600 metrin korkeudessa, saapa nahda kuinka kay.

Calamassa ollessamme olemme tutustuneet alueen yhteen "vetovoimatekijaan", Chuquicamatan kuparikaivokseen ja kyseessa sattui viela olemaan kohtalaisen suuri avolouhos (3,5 km levea, 4 km pitka ja kilometrin syva). Eli kunnon monttu on kyseessa, louhoksen pohjalta kiviaines lastataan pikkuisiin kuormureihin (8 metria levea ja kantavuus 350-400 tonnia). "Autot" kuskaavat kiviaineksen seulottavaksi, jonka jalkeen tuo kupari sitten "tislataan" erikseen jatkokayttoa varten. Suurin osa tuosta kuparista matkaa Kiinaan ja vielapa sen samaisen Antofagastan sataman kautta, jossa muutama paiva sitten olimme. Kiertoajelun aikana opas kertoi, etta alueella ei ihan joka hetki sada, viimeksi satoi kuulemma 2006 helmikuussa. Kiertoajelun paatteeksi retkikuntamme jaikin sitten ilman paluukyytia ja 16 kilometrin matka Calamaan piti jotenkin taittaa. Matka kaivokselle taitettiin kollektiivitaksilla, mutta hinta oli torkeat 1200 clp per nupi. Joten saastosyista paluukyytia varten nostimme peukalon pystyyn ja jo kahden tunnin odottamisen jalkeen ystavallinen kaivospomo kuskasi meidat Calaman ytimeen. No saipahan pari tuntia miettia, mita sita tanaan syotaisiin..

Turisteille Calama ei oikeastaan muuta tarjoakaan, vaan varsinainen turistirysa loytyy San Pedro de Atacaman kylasta, joka sijaitsee noin 100 kilometria etelaan Calamasta. Me otimme kyseiseen paikkaan vain paivaretken, eli halvimmat bussiliput. San Pedrokaan ei itsessaan tarjoa kuivuutta ja aurinkoa kummempaa, mutta sielta jarjestetaan mieleton maara erilaisia retkia, suola-aavikoille, kuumille lahteille, jarville jne. jne. Syy miksi emme valinneet tata hostellien tayttamaa paikkaa, vaan palloilimme pari tuntia Calamassa etsimassa majapaikkaa, loytyy rahapussista. Hintataso San Pedrossa on todella korkea ja saastavaisina retkelaisina majoitumme talla hetkella hotellissa, joka kustantaa 5000 clp per nupi. San Pedrossa samasta olisi saanut pulittaa varmaankin kolminkertaisen summan.

No nyt on aika jattaa Chile taakse ja suunnata halvempiin maihin. Toivon mukaan huomenna iltapaivalla majailemme Boliviassa, jossakin halvassa hostellissa, emmeka pode minkaanlaista kipua korkeudesta johtuen, kop kop kop.

Yleishopinaa

Aika on kylla kulunut todella nopeata ja espanjankielen oppimisessa on viela allekirjoittaneella treenaamista, mutta pikkuhiljaa se tasta. Vihdoin taas kelitkin ovat olleet lampimat joten ei ole tarvinnut kayttaa takkia ja pitkia housuja. Shortsit ja t-paita ovatkin meikalaisen mieluisimmat matkailuvaatteet. Viela kun paikallisia "fishermand" kangas housuja ei ole tullut ostettua.

Viimeinen viikko on hujahtanut nopeasti. Matka Argentiinasta tanne Antofagastaan, Valparaison pyorahdyksen kanssa onkin mennyt flunssaa parannellessa, minka tulin fiksuna miehena hankkineeksi vesisateessa Barilochen kavelyreissulla. Noh, Antofagasta onkin mennyt nauttien hyvasta merisapuskasta ja istuskellen puiston penkeilla. Leppoisa aika taalla onkin antanut tutkimusryhmallemme aikaa tehda visuaalista tutkimustyota. Tuloksia onkin tullut huomattua. mm Antofagastalaiset vastakkaisen sukupuolen edustajat omaavat melko reilun kokoisia etuvarustuksia, lieneeko tahan syyna kenties vuoristoperainen juomavesi, no tieda hanta mutta tutkimustyo on ollut mieluisaa. :)
Muuten Argentiina VS Chile voisi mainita seuraavaa.
Argentiinalaisista.
-Ovat pitempia
-Polttavat paljon
-Bussilipun hintaan sisaltyy sapuskaa
-Puhuvat ymmarrettavaa espanjaa
-Ylipaataan WC:t olivat aina "siisteja"
Chilesta.
-On halvempi monessa suhteessa
-Kieli on hankalaa ymmartaa
-Polttavat saadyllisesti
-Rakennus tekniikka ei ole ihan niin noponnuukaa

Semmosta talla kertaa.
Huomenissa pitaisi lahtea aamusta kohti Calamaa/San Pedro de Atacamaa ja muutaman paivan paasta kelkka kohden boliviaa.

Pitkia bussimatkoja

Aika on vierahtanyt huomaamatta ja edetty on Barilochesta noin 3000 kilometria. Lahtiessamme Barilochesta nappasimme lyhyen (5 h.) bussiyhteyden Chilen puolelle Osornoon. Osornosta ostimme heti jatkolipun Valparaisoon, johon bussi lahti kello 20:00 ja perilla piti olla mas o menos 12:00. Valparaisosta olemme viela matkanneet vajaan vuorokauden pohjoiseen, Antofagastaan. Kyseisten kaltaiset yobussit ovatkin olleet varsin sopivia, saastaa majoituksessa, eika hukkaa paivaa autossa istuskeluun ja on vielapa maaranpaassa aamupaivalla, jolloin hostellin etsiminen on helpompaa ja kuulemma turvallisempaa.

No joo, Valparaisossa vierahti kaksi paivaa, tosin alkuperaisen "suunnitelman" mukaan siella piti viettaa hieman enemman aikaa. Kaupungin hehkutettu kauneus tuli todettua varsin nopeasti. Retkikuntamme yhteinen mielipide oli, etta vaikka Valparaiso kuuluu maailmanperintoluetteloon, sen kauneus voi aavistuksen aiheuttaa mielipide-eroja. Kauempaa katsoessa kaupungin varikkaat vuoren rinteille rakennetut talot muodostavat kauniin mosaiikin, mutta kavellessa katuja emme samaan tunnelmaan paasseet. Sahkojohdot katujen ylla muodostavat kuitenkin komean seittiverkoston ja paperisilppu kaduilla tuo lumisen tunnelman.

Valparaiso siis jatettiin aika nopeasti ja suunnattiin lahemmas Atacaman aavikkoa, tai ajeltiinhan sita jo muutamia tunteja, hiekkaa hiekkaa hiekkaa ja hiekkaa, oli sia joku kivikin joukossa. Talla hetkella kulutamme aikaa Antofagastan kaupungissa. Kaupunki on rakennettu meren rannalle satamakaupungiksi ja sita se on tallakin hetkella, Atacaman rikkaudet (mm. kupari) kulkevat tata kautta. Huomiota on herattanyt erityisesti, kaupungissa meneillaan olevat mittavat rakennustyot ja pankkien hirvittavan suuri maara. Syy miksi tahan paikkaan itsemme tuppasimme oli ehka se, etta taala ei muita matkaajia nay, heratetaan ainakin huomiota. No ehka kuitenkin kalasatamassa olevat pelikaanit, haikarat, merijellonat ja kilpikonnat.

Seuraavaksi suuntaamme siis hiekan ja kivien luvattuun maahan, toivon mukaan paasemme bongaamaan yhden kuparikaivoksenkin matkalla, pitaisi olla kohtalainen monttu...

Jotain Argentiinasta

Asado (Kalle)
Kuten jo aiemmin on todettu, Argentiinalaiset osaavat grillaamisen jalon taidon. Naista taidonnaytteista kaksihenkinen ryhmamme on paassyt nauttimaan autenttisissa ymparistoissa pariin otteeseen Mendozassa oltuamme. Paikallisissa grillijuhlissa ei tunnu kasvissyojille olevan hirveasti vaihtoehtoja, voi vain kuvitella mika olisi ollut pihvin tarjoajan ilme jos hanelle olisi sanonut, etta olen kasvissyoja. No joo, onneksi liha maistuu ja kyseiset grilliherkut vielapa erityisen hyvin. Asado ei ole pelkastaan paikallisten kylaseppien tekemaa ruokaa, vaan grillattuja ruokia on myos tarjolla lahes jokaisessa ravintolassa, naissa kaikki voivat nauttia omantuntonsa ja lompakkonsa mukaan. Monet ravintolat ovat vielapa erikoistuneet grillaamiseen ja ravintolan keskelta loytyy oma grillauspisteensa, jossa illan tahtiesiintyjat paistuvat kaikkien katsellessa ja nauttiessa illasta ja yosta.
Ja tosiaankin yosta, Argentiinassa tuntuu olevan tapana venyttaa tuo paivallisen aloittaminen tuonne puolen yon tietamille. Nelivuotissynttarit, joille saimme kutsun, alkoivat vasta kymmenen aikaan ja loppuivat (tai siis lahdimme) kolmen aikoihin, eika paivansankari itse ollut viela paata tyynyyn painanut. No siesta Mendozan alueella onkin sitten kolme, nelja tuntia, joten se niista lyhyista younista. Suomipojille tuntuu vaan olevan todella hankalaa oppia viettamaan siestaa parhaimmassa auringon paisteessa.
Muy rico asado

Mate (-HePe-)
Mate on juoma mita Argentiinalaiset juovat paljon. Itsekin olen tykastynyt kyseiseen juomaan todella paljon. Jokaisella paikalla on omat kuppinsa ja pillinsa, mutta perus mukikin kay tarkoitukseen. Homma tapahtuu nain. Laitetaan kuppiin "pilli" a.k.a bombilla jossa on sihdin tapainen suodatin paassa. Mukiin kaadetaan yerbaa eli yrttia ja sokeria. Paalle kaadetaan kuumaa vetta. Mateen tekija nauttii ekan kupposen jonka jalkeen lisataan vetta ja tarjotaan seuraavalle (pillin paa pyyhitaan aina valissa) nain kuppi kiertaa ympari poydan, aina valilla lisaten yerbaa ja sokeria. Mateeta juodessa vierahtaa helposti tunti jos toinenkin, jonka yhteydessa jutellaan paivan tekemisista ja maailman menosta. Makua voisi verrata vaikkapa teehen jota mate nain periaatteessa onkin. Yerboja on kaupoissa hyllytolkulla ja makua voi lisata vaikka mintun lehdilla (on muuten hyvaa), taikka vastaavilla.
Kavellessa kaupungilla on tullutkin huomattua etta monet paikalliset ovat piknikilla "mateella" puistoissa.
Muy rico

San Carlos de Bariloche

Etukateen olikin jo tiedossa etta Barilochessa kelit eivat ihan Mendozan yli 30 asteen lampoihin nouse. Mutta fiksuina suomipojat ryntasivat t-paidoissaan ulos bussiasemalta. Muutama kilometri menikin kavellessa ja hilpeytta aiheuttaessa paikallisille, ennenkuin pakko se oli itselle myontaa, etta kylmahan taala on ja lisaa vaatetta paalle. Usean hostellin hintakyselyiden jalkeen paadyimmekin edes kohtuuhintaiseen majataloon. 35 ars yolta sisaltaen kohtuullisen aamupalan. Ilmapiiri onkin hostellilla ollut todella hyva ja mukavia matkaajia tullut tavattua.

Eilen lahdimme valloittamaan Cerro Ottoa (kutsuvat vuoreksi) kavellen. Matkaa majapaikasta huipulle on varmaankin n.6km ja taydellisen suuntavaiston ja suomalaisen mentaliteetin omaavina saimmekin 6 tuntia sujahtamaan hyvinkin nopeata. Valitsemamme "oikotie" ei valttamatta ollutkaan kaikista suorin mutta huipulle paastiin ja takaisinkin kunnon vesisateen saattelemana ja tulipahan nahtya paikallista kuusimetsaa.

Tanaan yritimme hommata kalavermeita vuokralle mutta turhaan: emme vuokraa, jarjestamme vain "halpoja" reissuja kalaan, oli kalaliikkeen vastaus. Mikali vuokraaminen onnistuu, niin maanantaina olisi luvassa taimenen kalastusta eraan englantilaisen hepun seurassa. Muuten paiva venahti hepaillessa keskustassa ristiin rastiin ja ihmetellessa hintoja. Bariloche tuntuu olevan melkoinen turistien paratiisi mutta silti melkoisen rento ja viihtyisa paikka. Hostelleja loytyy varmaan sadoissa, ainakin kymmenissa. Laskettelu ja muut ulkoilma-aktiviteetit tuntuvat olevan myyntivalttia taala. Nyt olemme onneksi talvi- ja kesasesongin valissa, joten hinnat ovat inhimillisemmat.

Muutama paiva varmaan vierahtanee viela taala mutta sitten suunta jatkuu rajan ylitse Osornon kautta Valparaisoon.

Valaiden parissa

Niin siina kavi, etta pohjoista kohden piti lahtea, mutta etelaan mentiin. Tarkoituksena oli bongata valaita Valdesin niemimaalla. "Tutkikohtamme" kolmen paivan aikana oli Puerto Madryn, hieman suurempi kaupunki, jossa palvelut yms. helposti saatavilla.

Valdesin niemimaalle jarjestetaan kymmenia retkia paivassa, valaita ja muita merielukoita katsomaan. Me nappasimme bussin Valdesin pikkukylaan Puerto Piramidesiin ja sielta otimme sopivaksi katsomamme valaiden bongausreissun. Retki onnistuikin hyvin, vene oli hyvin pieni, joten paasimme aivan kosketusetaisyydelle valaan poikasta, eika isot hirmutkaan kaukana olleet. Retki kesti noin kaksi tuntia ja tuona aikana havaitsimme toistakymmenta valasta. Tarkemmin kyseessa on Etelanmustavalas (Eubalaena australis). Muutamia viikkoja aiemmin valaita olisi voinut bongata myos Puerto Madrynin rannoilla, mutta nyt ne olivat jo siirtyneet Valdesin niemimaan rantavesiin.

Valasretki ja muut vastaavat eivat ole mitaan kovin edullisia, kyseinen veneretki kustansi 100 ars, eika yrityksista huolimatta halvempaa veneretkea loytynyt. Myos Puerto Madryn on kaikessa kalliimpi kuin esimerkiksi Mendoza, vaikka itse Puerto Madrynissa ei mitaan nahtavaa olekaan. Hostellin hintakin hipoi jo pahasti kipukynnysta 40 ars, joten nyt on aika siirtya nuolemaan haavoja Barilocheen.

Mendoza pakettiin.

Melkein pari viikkoa on takana mendozan hulinaa ja on aika jatkaa matkaa eteenpain kohti uusia kokemuksia. Mendoza kaikenkaikkiaan on ollut melko rauhallinen kaupunki tosin pienta hulinaa on tullut todistettua, esim. eraan yrityksen tyontekijat sulkivat risteyksen ja polttivat muutamat autonrenkaat huvikseen, seka yksi perus taskuvarkaus ryosto on tullut havaittua. Mutta muuten seutu on vaikuttanut turvalliselta ja siistilta.

Hinnoista voisi mainita etta yopyminen hostellissa maksaa 30 ars ja kunnon pihvi ateria alku- ja jalkiruokineen maksaa noin 20-35 ars. Paikallisbussin hinta 1,1 ars.

Paljon paikallista ruokaa syoneena tuli mieleen antaa nayte suomalaisesta ruoanlaittotaidosta.
Eilen valmistimmekin argentiinalaisille ystavillemme hieman tuntua suomalaisesta ruokakulttuurista. Perunamuusi ja jauhelihakastike saivat melko hyvan vastaanoton. Muy rico ja kippis kuuluikin monen suusta. Tosin hauskinta oli kuulla kommentti etta miten tata syodaan.
Hammennysta aiheutti, etta kastike syodaan muusin kanssa sekaisin ja etta kastike kuuluu laittaa perunamuusin paalle.
Jo valmistus vaiheessa ihmetysta aiheuttivat melkolailla, raaka-aineet ja huvittavia hetkia koettiin kokatessa. Ilta sujuikin ruokailun ja suomalaisen musiikin parissa. (Niin ja tama koko illan setti 10:lle hengelle kustansi 66 ars)

No mutta nyt tahtain kaantyy kohti etelaa ja Valdesin niemimaata.

Elamaa Argentiinassa

Viikko on kulunut Argentiinan auringon alla ja se on kulunut nopeaan. Matka Santiagosta Mendozaan kesti kokonaisuudessaan noin 5 tuntia, ehkapa hiukka enemman. Rajamuodollisuudet hoituivat nopeaan, eika laukkuja tarvinnut tyhjentaa raja-asemalla, huh..

Mendozassa vastassa oli uudet haasteet ja ennen kaikkea mahdollisuudet. Tarkoituksenamme oli varata kielikurssi, parantaaksemme "hieman" ontuvaa pohjalaistyylista espanjaamme. Kaikki onnistuikin suunnitelmien mukaan ja nyt viikon intensiivikurssi on paattynyt ja itseluottamus espanjan kayttoon on kasvanut. Ei siis tullut heitettya hukkaan aikaa ja rahaa. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat viela hamaran peitossa, alunperin tarkoituksena oli menna taalta takaisin Chileen pikimmiten maistettuamme Argentiinalaisia "steroidipihveja", mutta mutta mutta...

Ensimmaisessa hostellissa tutustuimme Mendozalaisiin opiskelijoihin, joita olemme nahneet useaan otteeseen kuluneen viikon aikana. Heidan kanssaan on harjoiteltu espanjan puhumista, he kun eivat osaa juuri ollenkaan englantia. Hauskoilta tilanteilta ei ole voitu valttya. Viikonloppuna saimme kokea palan Argentiinalaista vieraanvaraisuutta, kun saimme kutsun yhden perheen luokse kylaan. Perhe asuu noin sadan kilometrin paassa Mendozasasta, joten aamun ensimmainen bussikyyti vei meidat perille. Perilla meita odotti lammin vastaanotto, eika suvusta tainnut kovin moni puuttuakaan, lisaksi paikalla oli Mendozassa tapaamiamme muita Argentiinalaisopiskelijoita. Paiva ja ilta kului tutustuessa alueen viinitarhoihin, nauttien auringosta, niin ja Argentiinalaisten taidonnaytteesta, grillaamisesta. Empanadat ja carne de res veivat kielen ja mielen mennessaan. Tuliaisiksi paatimme lahjoittaa toisen Suomesta tuomistamme salmiakkirasioista. Salmiakki sai hyvin vaihtelevan vaastaanoton, vaastaavasti meille tarjottiin paikallisia makeisia mm. pahkinakarkkeja ja sokeriruokoa.

Nyt suunnitelmissa on matkata Iguazun putouksille ja Valdezin niemimaalle katsomaan peiliin (lue merinorsuja, valaita jne.). No, aika nayttaa mika on matkalaisten valinta, eipa taaltakaan haluaisi kovin pois kiirehtia...

Santiagon hulinaa

Kohta viikko vietetty ja on aika laittaa Santiago pakettiin ja siirtya kohti uusia kohteita.
Kaiken kaikkiaan ihan mielenkiintoinen kaupunki. Liikennetta piisaa ja se nakyy polyna ilmakehassa, kirkkaanakin paivana kaupungin ylla leijuu "pilviverho".

Asuinpaikkamme on pysynyt koko ajan samana ja kaikelle loytyy syynsa. Sammy veloittaa asukkejaan 6000 clp:lla, mutta jos yovyt 6 yota saat 10 prosentin alennuksen, arvatkaa montako yota olimme... No joo hostelli on kaikin puolin hyva, valilla tuntuu etta henkilokuntaa on enemman kuin asiakkaita, tama taas johtuu siita etta henkilokunta koostuu erilaisista reissaajista. Hostelli tarjoaa hyvat yhteistilat mm. jattilaismaisella tv:lla. Aamupala sisaltyy hintaa ja koostuu omatekoisesta leivasta, pannukakuista ja kananmunista, lisaksi tarvittavat hillot ja palan painikkeet, muy bueno. Huoneemme on kahdeksan hengen sekadormi, jossa on mukavan pehmeat ja leveat sangyt, seka ehjat lakanat. Kaikin puolin hyva valinta.

Paaosin autoliikenne soljuu paria paakatua pitkin, tosin pienemmillekin kujille autoja tuntuu riittavan ihan omiksi tarpeiksi. Metrolinjoja maan alla menee useita ja metro tuntuu varsin toimivalta ratkaisulta, kuljetusta ei tarvitse odotella montaakaan minuuttia, jos sitakaan. Kaikesta huolimatta tuntuu, etta busseja ja metroja on aivan liian vahan, taysia ovat satoi tai paistoi (tai eihan taala viela ole satanut mutta kuitenkin...).

Mielenkiintoisia kohteita Santiagosta loytyy monia, jo pelkastaan kavely pitkin katuja tuntuu mielenkiintoiselta. Keskustasta loytyy lisaksi kaksi mieleenpainuvaa kukkulaa, San Cristobal ja Santa Lucia, molemmat ovat kaymisen arvoisia kohteita. San Cristobalilta loytyy lisaksi mielenkiintoinen kondolihissi, joka vie kukkulan huipulle.

Ruokapuoli Santiagossa on hoidettu niin itse tekemalla, kuin nauttimalla paikallisten suosimia "ruokia". Completoksesta on tullut jo kasite, kojusta riippuen 15-30 cm. pitkan hodarin sisaan on mahdutettu melkoinen maara majoneesia ym. kolesterolia alentavia aineita. Lampimasti voimme suositella Toesca kadun varrelta loytyvaa Snakaria, jossa completos on kutakuinkin tuon 30 cm. Ja ei muuta kuin aanta pain...

Chileen tulossa meita huoletti eniten budjetissa pysyminen. No kutakuinkin viikko on kulunut ja huomisen bussiliput on hankittu ja rahaa on kulunut aika tarkalleen 100 euroa. Ei siis syyta suurempaan huoleen, halvemmat maat ovat tulossa. Hintaesimerkkina voisi mainita ravintoloiden paivan menun (menu ejecutivo), joka koostuu alku-, paa- ja jalkiruoasta juomineen, hintaa talle kertyy ravintolasta ja menusta riippuen 1700-6000 clp. Rahankayton sijaan ongelmalliseksi on tullut paikallinen espanja, tai sita muistuttava murre. No joo eipa tassa paljon kannata kielilla puhua, hyva kun suomen osaa. Kielitaito kuitenkin paranee koko ajan, koska ilman espanjaa ei parjaa. Hymy ja nauru auttavat keskustelutilanteissa paljon.

Huomenna kello 9:00 pitaisi olla bussiasemalla valmiina lahtemaan kohti Argentiinaa ja Mendozaa. Bussilipun hinta vaihteli eri bussiyhtioiden valilla yli kymmenella tuhannella pesolla. Halvin on siis paras (tai halvin mita me loysimme), lippu Mendozaan maksoi 16500 clp.
Palataan asiaan Argentiinassa...

Saavumme Santiagoon

Takana 26 tuntia matkustamista, mutta ehjina perilla Santiagon lentokentalla (15.10.) kello on noin 8:00. Aamu valkenee pilvettomana, joskin hyvin polyisena, saasteinen kaupunki toivottaa tervetulleeksi. Tasta se alkaa, olemmeko jo kaupungissa vai emme...

Ensimmainen todella positiivinen yllatys kohdataan heti lentokentalla, molempien rinkat ovat saapuneet perille, toisin kuin viimeksi. Viime reissusta viisastuneina, nyt matkassa on myos opaskirja, joka sisaltaa kartan. Kartasta selviaa etta emme ole aivan kavelymatkan paassa Santiagon keskustasta, vaan tarvitsemme kuljetuksen. Ja jalleen on opittu, kavelemme paatamme kaantamatta ohi kymmenien taksikuskien suoraan pihalle etsimaan halvimpaa mahdollista kulkuneuvoa, joka tassa tapauksessa on bussi (centropuerto). Bussimatka keskustaan maksaa 1400 clp ja kestaa noin puolisen tuntia, riippuen tietenkin mihin osaan kaupunkia haluaa.

Jaamme bussista los Heroeksen asemalla, josta aloitamme sopivimman (lue halvimman) hostellin etsimisen. Tunteja vierahtaa, yksi niista nettikahvilassa, mutta sopivan tuntuinen hostelli loytyy. Hostal de Sammy on meidan majapaikkanamme jonkin epamaaraisen ajanjakson.

Matka tuntemattomaan alkaa

Varsinaisesti "matkahan" alkoi jo huhtikuussa, tai no ehka jo tammikuussa, kun idea Amerikan reissusta pulpahti esille. Valmistelut matkaa varten lippuineen kaikkineen on oman tarinansa mittainen, mutta keskitytaampa itse reissuun.

Tarkoituksenamme on siis matkata Chilesta (Santiago) Meksikoon (Mexico city) kohtuu pienella budjetilla. Aikaa kyseiseen matkaan on varattu noin seitseman kuukautta, elikkas toukokuussa pitaisi sivulle tulla tekstia Meksikosta, jos vain reissaajat hengissa silloin ovat. Matkan aikana ainoat lentokuljetukset ovat toivomme mukaan lennot Helsingista Pariisin kautta Santiagoon ja Mexico citysta Pariisin kautta takaisin Helsinkiin. Tama tarkoittaa sita, etta pyrimme liikkumaan esim. busseilla, junilla, hevosilla ja omilla jaloilla.

Ja kuinkas sitten kavikaan...