Suolaa suolaa enemman suolaa

Nyt on sitten suola-aavikot bongattu ja paljo muutaki, niin ja onpahan tullut istuttua autossa. Ja kuinkas sitten kavikaan, no.
Reissunhan piti startata kello 10:30, no joo mañana, tai ei ny ihan. Matkaan kuitenkin paastiin ja porukka koostui kahdesta puolalaisesta, yhdesta ranskiksesta ja irlantilaisesta, niin ja tietenkin oma kahden hengen retkikuntamme. Ja olihan siella autokuski/opas ja hanen vaimonsa, joka toimi vaimona olemisen ohessa myos kokkina. Kolmen paivan retken aikana meidan eteemme saatettiin suola-aavikoita, hiekka-aavikoita, kivi-aavikoita ja aavikoita. Lisaksi naimme erivarisia jarvia ja vuoria, suurin osa vuorista oli tulivuoria, joista vain yksi hieman tuprutteli ja kyseisen olimme kylla jo nahneet tiukoista turvatarkastuksistaan kuuluisalta Bolivian raja-asemalta.

No suola-aavikossa ei nyt paljon kertomista ole, tai oli se kai maailman suurin. Kilometrikaupalla suolaa, joka maistui tosi suolaiselta ja sattui olemaan viela valkoista, auringonpaisteessa hieman haikaisi. Suola-aavikko olikin loistava paikka hieman erilaisten valokuvien ottamiseen.. Suola-aavikolla olevassa saaressa nautimme sitten maittavat laamanlihapihvit ja katselimme korkeita kaktuksia. Ensimmainen yokin vietettiin suolasta tehdyssa hotellissa, suolaa oli siis kaikkialla, myos ruoassa. Hienot auringonlaskukuvat epaonnistuivat, kun aurinko laski nopeampaa kuin ajatus.

Toisena paivana sitten alkoi tapahtumaan, auton hajoamisen lisaksi naimme erilaisia jarvia ja aavikoita tolkuttoman maaran. Jarvissa oleskeli paa-asiassa erilaisia flamingoja ja sorsia, jarvet oli nimetty paaosin niiden varin perusteella (laguna verde, laguna colorada, laguna blanca jne.). Aavikoilla paasimme sitten bongaamaan perinteiset vikunjat (laaman kaveri, EI kasvi) ja laamat, niin ja oravan tapaisen rottaa muistuttavan janiksen, viskatsan, niin ja olihan siella sitten viela strutsin sukulainen, nandu. Toinen paiva kun kaantyi yoksi, alkoi retkikuntamme (suomalaisedustajat) paita sarkea, nousu yli 4000 metriin ei ollut kovin kivuton, koska totuttelumme oli jaanyt hieman puolittaiseksi. Yopyminen tapahtui 4300 metrin korkeudessa, siis 600 metria korkeammalla, kuin esimerkiksi Uyuni. No siitakin selvittiin ja uusi aamu koitti onneksi varhain ja heratyskoputukset ovelta kuuluivat kello neljalta.

Viimeinen paiva aloitettiin sitten vauhdikkaasti ilman aamupalaa ja siirryimme pikamarssia rikkipitoisia geysireja katsomaan. Kun ne oli bongattu siirryimme kuumaan "maauimalaan", samalla paikalla saimme myos vihdoin sen aamupalan, matkan aikana kavaisimme autolla 4950 metrin korkeudessa ja ihan renkaat maassa. Matkaa jatkettiin myos taalta kohtuu ripeasti ja poimimme myos kyytiin eraan irlantilaismatkaajan matkan varrelta, kyseisen hepun matkanjarjestajan autosta oli rengas pudonnut kesken matkanteon. Chilen rajalle tuntui olevan kohtuu kova kiire, mutta matkalla naimme viela Llicancaburin tulivuoren ja joitakin erivarisia jarvia ja paljon flamingoja, niin ja Desierto de Dalin (Salvador Dali:maisia kivia hiekassa). Chilen rajalla ranskis ja irlantilainen (alkuperaisedustaja) hyppasivat Chileen menevaan bussiin ja me muut lahdimme takaisin Uyuniin. Matka takaisin piti ilmeisesti taittaa uuteen Bolivian ennatysaikaan, sen verran reippaasti kuskimme oikea jalka tuntui suoristuvan. No perille paastiin yhdeksan tunnin ajomatkan jalkeen ja suihku tuntui kohtalaisen hyvalle.

Sitten yksi yleishyodyllinen huomio. Taalla Boliviassa nuo julkiset wc:t tuntuvat toimivan nyyttikestiperiaatteella, eli jos pyyhit, tuo omat paperit. No kauaahan tuo Suomesta tuotu yksi rulla ei kestanyt, mutta muisto siita elaa yha. Nimittain takalaista sontapaperia kutsutaan Suomessa santapaperiksi, tai sitten kreppipaperiksi, pinkki vari tuntuu olevan vessapaperirintamalla kovaa valuuttaa.

Sellaista talla eraa