QTRR 2 paketissa.

Noniin se alkaisi sitten olemaan tämä Amerikan mantere hanskassa. Onhan täällä jo tullutkin pyörittyä. 227 päivää QTRR1 + 177 päivää QTRR2 joten 404 päivää olisi nyt tallustelua takana. Pala jenkkejä, Meksiko, Belize, Guatemala, El Salvador, Nicaragua, Honduras, Costa Rica, Panama, Colombia, Venezuela, Ecuador, Bolivia, Peru, Paraguay, Chile, Argentiina. 17kpl Maita kertynyt taakse ja jonkinlainen käsitys alkaa lattareista olemaan. Toki paljon jää näkemättä ja uudelle reissulle on aina tilaa.

Koko lattarien parhaat maat ovat. Bolivia,Colombia,Meksiko,Nicaragua. Ehdottomasti Bolivia, se tarjoaa monenlaista aktiviteettia ja hyvään hintaan, ja mikä parasta, jenkkejä ei ole siellä. Bolivia ei liputa jenkeille!! Colombia, siellä kahvi on hyvää ja naiset kauniita! Me gusta! Meksiko tarjoaa chiliä,tacoja ja muutenkin leppoisaa meininkiä. Nicaragua on halpa myös ja meininki aitoa. Isla Ometepe ihan päällikkö mesta.

Mikäli väli ja etelä-amerikkaa pitää verrata niin eroja on mielestäni paljon. Väli-amerikka on lomaa verrattuna etelään, kaikki on helppoa ja lyhyitä välimatkoja. Itse reppureissaaminen jää aika vähiin, kun hiacet kyydittävät hostellilta hostellille.. Etelä-amerikassa myös aktiviteettien määrä on mielestäni runsaampi ja löytyy tekemistä moneen lähtöön. Väli-amerikassa homma painottuu ranta touhuihin. 5kk rantsua käy jo tylsäksi..

Hinnat ovat väli-amerikassa korkeammat, tosin Nicaragua on halpa ja kurko maa!! Alkuperäinen 20euron päiväbudjetti jää vain haaveeksi mikä etelä-amerikassa onnistui. En tiedä sitten miten tällä reissulla on onnistunut polttamaan massia ihan huolella. Ruokaa on tullut tehtyä itse huomattavasti viimereissua enemmän ja pitkiä aikoja oltu paikallaan. Tämän pitäisi tarkoittaa pienempää kulutusta. No tosin ehkä majoitusten taso on ollut huomattavasti parempi,ja missään läävissä ei ole isommin majoituttu. Päiväbudjetti pyörii about 30 euron paikkeilla, pitää sekin laskea kuhan uskaltaa. No tosin sukellettua on tullut paljon joka nostaa hintoja oleellisesti. Dyykkejä on tullut pitkälti yli 20kpl ja kun vielä blue hole ja coiban sukellukset olivat aika hinnoissa niin peli on menetetty.

Sukellettua tuli Meksikossa,Belizessä,Hondurasissa,Panamassa ja Colombiassa. Roatan on ehkä paras paikka, ottaen huomioon paikkojen määrän,hinnan ja tason! Reissun parhaat dyykit tuli sielä! Muutenkin paikka on leppoisa ja meiningi lungi. Tosin West bayssä jenkit pyörivät mutta sen kun sivuuttaa niin mesta on hieno.
Merivesi on lämpöisempää tyynenmeren puolelle ja tutkimusryhmä liputtaakin tyynelle merelle eikä karibialle. Karibian meri on aina tuntunut mielikuvissa lämpöiseksi paikaksi ja onhan se sitäkin, mutta kyllä tyynimeri tarjoaa tällä reissulla ne parhaat lämpötilat. Hiki tulee jo uidessakin.. Siihen kun lisää riippumaton ja kylmän oluen niin ei kauheasti voi valittaa!

Turvallisuus. hmmm... Kun järki on päässä niin väli-amerikka on turvallinen matkata. Kaikki hehkuttavat Meksiko Cityn turvalisuudesta mutta itse vietän siellä liikaakin aikaa ja mitään epämääräista ei ole havaittavissa. Metroissa kyllä porukkaa on siihen malliin että myöhäis tunteita voi alkaa hieman jänskättään. Muuten missään ei vastaan tuli kuumottavia tilanteita. Eikä poliisien kanssa ole ongelmia. Ainut tilanne mitä todetaan tapahtuu Hondurasissa, La Ceibassa jossa hostellin nurkalla diilerit selvittevät välejään ja utzit laulavat ja kyllähän se sattuu kun ampuu ja bling bling yön timppa on kylmä. Hieman erilaista touhua se täälläpäin on kuin esim suomessa. Aluetta ei eristetä ja ruumista saa mennä ihmettelemään vain muutamien metrien päähän,samaan aikaan poliisien laskiessa hylsyjä ja ottavan kuvia. Melko leffamainen tilanne oikeastaan. Samana yönä kuuluu utzien laulut uudestaan vielä mutta onneksi kaukana tällä kertaa. Ja La Ceiba saakin jäädä seuraavana päivänä. Näitä sattuu kaiketi paljon ja ei sen kummemmin kohdistu turisteihin, jos ei satu olemaan hollilla.

Rajatouhut. Väli-amerikan rajoilla koitetaan kokoajan ukottaa erilaisilla maksuilla. Alkaa olemaan turhauttavaa kun aina keksitään jotain maksuja ja sitten kun kyselee kuittia niin välillä maksu unohtuu ja välillä tullimiehet tekevät mitä hienompia kuitteja.. No kivoja muistoja ja ei nyt niin kalliita. Muutenkin rajoilla menee aikaa säätämiseen ja jonottamiseen. Tämä pistää huonoa päivänä vituttamaan ihan huolella. Onneksi Suomen passilla hommat on aina ihan läpihuuto juttuja joten sen puoleen on helppoa.

Massit, El Salvador ja Panama käyttävät jenkkidolsua mutta muilla mailla on pesot käytössä. Vaihdot onnistuu rajoilla kohtuu kursseilla ja vanhanmaan valuutta kannattaa vaihtaa aina omassa maassa pois. Tällöin kurssit ovat parhaat. Ainakin omasta kokemuksesta.

Yhteenveto. Hyvä reissu, ehkä aikaa oli liikaa pienelle matkalle taikka sitten Meksikossa olisi pitänyt kulutella päiviä enemmän. Myöskin Kolombiaan olisi voinut jättää enemmän aikaa. No tämä on perus jossittelua ja samapa tuo. Hyvä setti = Hyvä mieli. Tärkeintä tuo.

Vielä kentältä...Colombian tullipoliisi katselee passeja.. Hmm toistamiseen Kolombiassa, tulkaat pojat tänne. Mitään sen isompia kyselemättä kohta ollaankin jo röngtenissä ja pablot tutkivat onko ruumiinsisäisiä kuljetuksia. Onneksi tekniikka on kehittynyt ja kumihanska ilmiöltä vältytään.!! Vihreää masiinat pukkaavat ja homma ok!

Mikäli joskus vielä QTRR 3 reissulle niin silloin suuntana taitaa olla Aasia! Nyt pitää katsastella Suomen talveakin välillä! Kiitos lukijoille!!!

QTRR 2 over and out!

Reissu takana

Kohta olisi aika siirtyä lentokentälle. Omalta osaltani viisi kuukautta reissua on takana ja mielenkiintoiset tunnelmat ovat. Enemmän kuin hieno on palata Suomeen, latinomeiningistä on saatu taas hetkeksi aikaa tarpeeksi. On aika siirtyä noudattamaan aikatauluja ja uskomaan ihmisiin. Toki tämäkin reissu on tarjonnut paljon unohtumattomia seikkailuja ja elämänkokemusta.

Paljon tuli taas nähtyä ja koettua, tällä reissulla tosin jäi ehkä se mielen räjäyttävä kokemus kokematta. Takataskussa on kuitenkin hienoja sukelluksia, mukavia patikkaretkiä, laavanakkeja, raunioita, surffausta, tonneittain rantahiekkaa ja kookospalmuja. Noita aurinkorantoja tuli vastaan jos jonkinlaisia ja tuntuu siltä, että rimaa hyvälle aurinkorannalle on nostettu aikas huolella tämän matkan jälkeen. San Blassin voittanut kun löytyy, niin hyvä tulee.

Matkustus yleensä Väli-Amerikassa tuntui lasten leikiltä Etelä-Amerikkaan verrattuna, täällä välimatkat ovat lyhyitä, tiet ja kuljetuskalusto kohtalaisessa kunnossa. Mikäli haluaa, on Väli-Amerikassa mahdollisuus matkata usein myös ovelta ovelle meiningillä, nämä shuttlet vaan maksavat hieman enemmän eivätkä anna minkäänlaista kuvaa normaalista julkisesta liikenteestä. No tuli niitäkin kokeiltua. Nyt yöbusseja ei tarvinnut ottaa kuin Meksikossa ja Kolumbiassa, kummassakin yksi.

Majoitus hoituu myös Väli-Amerikassa helpommin ja keskimäärin majoituksen laatu on parempaa, kuin etelämpänä. Nyt todelliset murjut olivat vähissä, toki taistelu luteita vastaan Floreksessa ja Montericon gecko hostel ovat niistä luksuksista hieman kauempana. Nyt kyllä majoituksesta joutuu myös maksamaan huomattavasti enemmän, sellainen 7 euroa majoituksesta on kohtalaisen normaali, Nicaragua ja Guatemala tarjoavat majoitusta kyllä halvemmalla, onneksi.

Väli-Amerikkakaan ei Meksikoa lukuunottamatta kuulu siihen listaan jota suosittelisin kulinaarimatkailijalle. Meksikon ja Kolumbian välillä tarjotaan papuja, riisiä, banaania, kanaa ja kalaa, niin ja tietenkin upporasvassa paistettuna. Meksikoa voi vielä kaiholla muistella, miten suussasulava hiilikana häipyi tuulensuojaan alta kahden minuutin, tai pastoritaco lounaseväänä. Meksikossa saa hieman makua ruokiin, mutta kun siirtyy astetta etelämmäksi voi monipuoliset ja maukkaat ruokatoiveetkin hylätä, ei nyt aivan totaalisesti mutta noin 85%. Rannoilla tarjoillaan hyvää kalaa ja rapuja, joskus niitä ei välttämättä ole edes rasvapaistettu. Gallo pinto ansaitsee erikoismaininnan, vaikka kyseessä on todella käytetyistä raaka-aineista (riisistä ja pavuista) valmistettu mössö, on siinä silti jotain makua.

Tällä matkalla ei aivan samaa määrää liikkunut kleptomaaneja, kuin viimeksi, hyvä niin, vältyttiin turhalta päänvaivalta. Senkin kerran, kun Pablo vei rahaa, oli aiemmista kokemuksista kova hyöty ja uhkailu toimi ja rahat palautettiin. Menetetyiksi tavaroiksi voidaan laskea vain jalkapallo-ottelussa varastettu fanilakki.

Budjetti... Voi voi voi, se ylittyi. No syitä voidaan hakea joka puolelta, sanotaan nyt vaikka näin, että nykyisellä euron kurssilla tarvitaan jo kohtalaisen kovaa kaveria, joka Väli-Amerikassa matkustaa alle 20 euron päiväbudjetilla, sukeltaen, surffaten ja kalastaen. Nyt siis päiväbudjetti on siinä 28 euron tietämillä, sisältäen lentoja lukuunottamatta kaiken.

On aika lausua taas kiitokset matkaseuralle, hengissä selvittiin taas ja hauskaa oli. Kiitos sille Suomalaispariskunnalle, joka jaksoi meidän kanssamme "jokusen" matkapäivän :) Ja kiitos myös kuuluu kotisuomeen yhteydenpidosta. Niin ja gracias a America Latina tambien.
Mihinkähän sitä seuraavaksi...

Kadonnut kaupunki

Selvaa pukkaa vielä matkan viime metreillä. Kohteena on kadonnut kaupunki Santa Martan läheisyydessä, Sierra Nevadan alueella ja retkeen kuluu kuusi päivää. Luvassa on paljon kävelyä ja hikeä, niin ja se kaupunki.

1.Päivä
Päivä alkaa kuljetuksella pieneen kylään, josta reitti kadonneeseen kaupunkiin alkaa. Ennen kylään pääsyä poimitaan muut retkikunnan jäsenet kyytiin ja odotellaan joka puolella, kaiketi vaan odottamisen riemusta. No kyläänkin päästään ja luvassa on lounas, jonka jälkeen alkaa ensimmäinen kävelytaival, ylämäkeä riittää ja lämpö reilut 30. Jo alkutaipaleella tulee selväksi, että käärmeistä emme pidä, oppaat pitävät koko ajan puskia silmällä ja kun matoja näkyy, kivet ja kepit lentää, tapetaan, ovat kuulemma vaarallisia. Siinäpä se, yöksi riippumattoon ja unta sammakoiden säestäessä.

2.Päivä
Aamu alkaa sillä, että meidät viedään tutustumaan Kolumbian kuuluisimman vientituotteen valmistusprosessiin. Tehdasta väitetään ihan aidoksi, mutta kovin silti epäilen, että kemisti olisi uskaltanut oikealle tehtaalle meitä viedä. No Pablo demonstroi valmistusprosessin ja siinä se. Kävelymatka on hiukka helpompi kuin ensimmäisenä päivänä, nyt ei ole yhtä pitkiä ylämäkiä ja taukoja on paljon. Ensimmäiset Tairona intiaanien kylätkin tulevat vastaan. Ilta menee korttia pelaillessa ja hyvästä päivällisestä nauttien.

3.Päivä
Nyt on luvassa vakavaa nousua kohti viimeistä majapaikkaa ennen kadonnutta kaupunkia. Matkalla joudumme ylittämään jokia useampaankin otteeseen, onneksi nyt ei ole pahempi sadekausi päällä ja joet voidaan ylittää ihan helposti. Jälleen illalla hakataan korttia ja jutellaan muiden kanssa joutavia. Kaiken kaikkiaan kävelymatkat ovat leppoisia, kun lepoaikaa on riittävästi ja vauhdin pitää päivällä kohtalaisen hiljaisena. Hikeä ei voi kuitenkaan välttää, kuuma on ihan huolella.

4.Päivä
Aamulla lähdetään nousemaan kohti kadonnutta kaupunkia, matkalla portaille on kuitenkin ylitettävä taas yksi joki viiteen eri kertaan. Portaille päästään ja edessä on nousu kaupunkiin 1200 kiviporrasta pitkin. Askel kerrallaan ja perille päästään. Opas kertoo alueesta, jonka lähihistoria on varsin mielenkiintoinen, kultaryöstäjineen päivineen. Sikäli jutut tuntuvat entistä kiinnostavammilta, kun kaupunki on löydetty uudelleen vasta 1975, joten vieläkin alue on varsin vähän tutkittu. Paluumatkaa pidennetään aina kakkospäivän majoitusalueelle saakka. Ilta sujuu tutun kaavan mukaan.

5.Päivä
Rauhallista reippailua kohti ensimmäisen päivän majoitusaluetta. Osa ryhmästämme suorittaa retken viidessä päivässä, he kävelevät kylään saakka ja sieltä autokyydillä eteenpäin. Illalla juttelemme oppaan kanssa hieman alueen turismista ja käy ilmi, että eletään kyseenalaista aikaa. Firman pomo tapettiin viime vuonna kovan hintakilpailun tuloksena ja nyt ollaan hieman avoimia koko alueelle kulkemisen suhteen. Yön aikana mitä todennäköisimmin opas paljastaa oman luotettavuutensa, varastamalla rahaa repustani.

6.Päivä
Kävelyosuus sujuu ilman ongelmia, lämmintä on edelleen. Kylässä on luvassa taas lounas ja minulla jokapäiväinen rahojen laskenta. Niinpä niin osa viety viime yönä, no päätän paljastaa tietoni vasta palattuamme takaisin firmalle, tämä osoittautuukin hyväksi. Firmalla mainitsen, että osa rahoista on varastettu ja opas alkaa tivaamaan, että jäikö sinulle vielä rahaa vai vietiinkö kaikki, no rehellisenä sanon että jäi, mutta paljastipahan opas oman varkautensa. No muutama kovempi sana omistajan toimistossa, että kyseessä on kohtalaisen huono mainos firmalle ja saattaa koitua tappiolliseksi hyvinkin nopeaa. Pomo ymmärtää yskän ja rahat palautetaan omistajalle. Ei kannata luovuttaa...

Kokemuksena kadonnut kaupunki oli oikein hieno, kävelymatkat sopivia, hiki virtasi, kirkkaita jokia uitavaksi asti, kauniit rauniot ja kaiken kaikkiaan maisemat hyvin rauhoittavat.

Taganga&Cabo De La Vela

Taganga.
Tagangalla viimereisussa tuli vietettyä varmaan kk päivät, joten sinne on helppo palata tuttuihin piireihin. Mutta muutosta on myös tapahtunut täällä. Uutta ravintolaa on pukannut ja hinnat nousseet. No sille ei voi mitään ja nyt pysähdys on sen verran lyhyt että kauheita ei häviä hintojen noususssa.

Rantakatu on päällystetty ja bambuhässäköitä ilmestynyt rannalle vaatteiden vaihtoon ja jne. Hyvähän se on että kehitystä tulee mutta tuntuu että muutama vuosi ja paikka on pilalla. Taikka ehkä ei, paikka on kuitenkin sen verran pieni että eivät jenkkipellet sinne halua ehdointahdoin runnoa.

Viimereissussa tuli noin 20dyykkiä ja nyt lähdetään verestään muistoja ja hienoahan se on. Nähtävää riittää älyttömiin ja varmasta tagangan parhaat dyykit tulee nyt. Käärmeitä,leijonakaloja,meriheppa ja ”pablon” tuhkat löytyvät. RIP Pablo!.
Harmi vaan että tällä kertaa aikaa oli vähän.


Roadtrip!! Kalle käväisee kadonneessa kaupungissa 6 päivän trekillä hikoilemassa ja minä valitsen löhöilyn rannalla. Auto alle ja suuntana Cabo de la vela! Tästä reissusta tuleekin legendaarinen! Matkaa Tagangalta on noin 7 tuntia. Alkumatka Riohachaan sujuu hyvin ja tie on hyvää, sen jälkeen baana muttuu soratieksi ja lopussa aavikoksi. No aavikon perällä se rantsu häämöttää ja paahtava kuumuus vallitsee. Kylä on melko aavemainen mutta todella kaunis. Matkaajia paikassa ei ole ja alkuperäis inkkarit koittavat myydä tuotteitaan. Hummeria valkosipulikastikkeella lähtee tuulensuojaan ja maku on mahtava!

Henkilöautolla aavikolle meno ei ehkä ole paras idea mutta homma sujuu hyvin ja Cathy ruuvaa mazda alegroa kuin kankkunen aikaan b-ryhmän ralliautoa. Pieni eksymienen aavikolla tuo vain lisäpotkua matkaan. Paahtava kuumuus myös läpäisee 50 aurinkorasvan mutta onneksi kylmäkeeli hoitaa homman kotiin!
Mitäs muuta, ainiin liikenteessä täälä saapi varoa hieman erilaisia elukoita, vähän välillä tiellä on iguaaneja,possuja,koiria,pabloja ja kilejä!
Nyt suuntana on Mompos!!!

Cartagena

Back in Colombia missä kahvi on hyvää ja naiset kauniita!
Lennot Panamasta sujuu pienkoneella hyvin ja Cartagenaan laskeudutaan lauantai-iltana. Tullin miehet ovat jo varmaan viihteellä ja ”muodollisuudet” ovat melko naurettavat. Kentällä ovatkin jo kaverit vastassa ja paluu tuntuu mukavalta. Kamat autoon ja kämpille. Ensimmäistä kertaa reissussa ei tarvitse lukita aivan kaikkea kun lähtee ulos.. Ja majoitus on varmasti reissun paras. (Kiitos Cathyn) Uima-altaat, merinäköala, 10kerros. Ei voi valittaa. Ja asuinalueena toimii bocagrande.

Eka päivä menee kuulumisien vaihdossa ja tutustuessa läheiseen Barun rantaan. Ok ranta mutta San Blassin jälkeen on vaikea kuvitella parempia. Cartagenan kaupunki on muuttunut melkolailla vuodessa. Vanha kaupunki on siistiytynyt huomattavasti ja yksityis-yrittäjät ja leipurit painuneet hieman sivummalle. Nyt vanha kaupunki vaikuttaa todella kauniilta ja miellyttävältä paikalta vierailla.
Kiertely myös Getsemanissa missä hostellit sijaitsevat, saa huomaamaan että todellista muutosta on tapahtunut.
Parturissa käynti tuottaakin hauskoja tilanteita. Kallelle koneella lyhyt malli ja hinta 2 euroa. No tuohon hintaan täti viiltääkin haavan komeasti stiletillä korvan taakse. Noh meikäläisen vuoro, ja tässä kohtaa heittääkin tätillä kurren muuntimeen kun pyydän hieman erilaista kampausta ja en pelkkää koneella ajoa. (En minä oikeasti ole parturi, aivan kuten uunossa). Parturin vaihto ja 3 euron kaupalla saadaan tukka leikattua ja pesut ja geelit kuuluu normaalisti hintaan. Oppi on että 2 euron parturi osaa koneella hommat ja 3 eurolla saa jo saksi opin mukaan.

Jos haluat jännitystä elämään, seuraavaa voi kokeilla! Kaikkihan tietää että lattareissa jalkapallo on kova sana ja fanitus totista! Kotipelissä vierasjoukkueen kannustus täytyy siis olla hyvä idea!!!! Homma menee näin. Real Cartagena vs Barranquilla Junior ovat vastakkain ja mehän fanitetaan Juniori koska heidän maskotti on hai (tiburon).. Alussa koko ajatus on todella hauska ja kuulostaa hauskalta mutta lähempänä areenaa alkaa hieman jänskättään.. Fanilakit päässä tietysti mennään rinnat rottingilla mestoilla jossa ekana parkkipoika toteaa että kuulaa ohimoon on tulossa(hymyillen tosin). Kävelymatkalla porteilla saadaan vaihtelevaa suosiota... Liput tarkistellaan ja sitten odotellaan jotakin (sen jotakin kuulen ohimennen järkkäriltä, ”hommatkaa vartia näille pojille, ne tapetaan jos ne menee yksin) heh. No paikat löytyy poliisipatteriston vierestä ja tässä kohtaa tulee kyllä mieleen että jossakin kohtaa saattaa vielä täytyä luopua fanituotteista turvallisuussyistä.. Fanitus on kyllä ihan eri luokkaa mitä suomessa, ja mellakkapoliisien ja muiden poliisien määrä on ihan käsittämätön. Tuomaritkin menevät mellakkapoliisien suojassa kentälle ja sieltä pois  Savua on ilmassa ja paperia heitetään leffamaiseen tapaan kentällä. Kaikkialla on piikkilankaa.. Peli-alkaa ja fiilis on kyllä hieno. Ensimmäinen puoli-aika menee rauhallisesti mutta toiselle puoli-ajalle pääsee ilmeisesti loputkin fanit sisään ja silloin tunnelma alkaa olemaan ”katossa”. Kokonaisuudessaan peli menee hyvin ja mitään isompia ongelmia. Lähtiessä pois väkitungoksessa koittavat varastaa Kallen kameran mutta siinä he eivät onnistu, sen sijaan fanilakki jää rosvo-roopen saaliiksi. Tappiot ovat siis vähäiset.

Kokemuksena aivan uskomaton ja voi vain kuvitella mitä homma on loppupeleissä ja sinne ei valkoisella kyllä taida olla asiaa, ainakaan fanituotteet päällään. Mutta suosittelen lämpimästi mikäli omaat hieman seikkailumieltä.

Ainiin ja lohikeitto maistuu hyvältä nyt kun on keittiö missä kokkailla. Melkein viikko on nyt vierähtänyt oikein rattoisasti. Pitkästä aikaa on televisio joten sen ja leffojen parissa ovat illat menneet. Mitenkähän sitä taas tämän luksuuden jälkeen tottuu hostelliin...

Panama

Panama! Kurko paikka! Nopea katsaus viimeisestä kuukaudesta.

Costa Rican jälkeen Boqueteen saapuminen tuntuu hyvältä. Ilma on vuoristossa raikas ja yöllä saa käyttää ihan peittoa nukkuessa. Pitkästä aikaa saa nukuttuakin ihan huolella. Noh Boquetessa eipä oikeen mitään duunailla muutakuin parannellaan flunssaa ja vahdataan töllöä. Kalle heittää Quetzal trekin ja väittää näkevänsä linnut, todistus aineistot tosin puuttuvat!

Boquetesta suunnataan Santa Catalinaan jossa viikko sujuu vieläkin flunssan parantelussa ja alkuaika pääosin riippumatossa löhöillessä. Melko rentoa. Surffaustakin testitään taas ja käydään heittämässä 3 dyykkiä isla coiballa. Sukellukset ovat kalliit ja riuttahaita nähdään mutta valashai jää tälläkertaa väliin. Edellisinä päivinä niitä on näkynyt ja paikat ovat hyvät mutta tuuri ei vain ole puolellamme. Kokemuksena sukellukset ovat hyvät. Lämpimät ja kylmät termovirrat tuovat uutta olottuvuutta taas. Ja kalaa on paljon liikkeellä.

Santa Catalinan jälkeen syöksytään Panama Cityyn missä järkyttävä helle ja sateet kohtaavat, kelit ovat melko hikiset! Panaman kanavat käydään chekkailemassa ja ihmetellään miten laivat siitä menevät ja jne. Hieno paikka mutta melko pienet ovat kanavat, tosin 2014 valmistuvassa uudessa kanavassa leveyttäkin tulee sitten lisää. Todettakoon vaan että kanavan touhut eivät ihan yhden euron hommia ole. Taitaa aika järkyttävät massit liikkua touhuissa.


Cityn jälkeen paukitaan San Blassille Kuna bossea katselemaan. Tästä hommasta sitten riittääkin kerrottavaa. Homma toimii näin. 25 dolsua päivä sisältäen majoituksen, 3kpl sapuskoja päivä ja kuljetukset saarille ja sisäänpääsyt kuuluvat kattaukseen. Ok diili mielestäni. No varsinaisessa Hiltonissa ei majoituta mutta sen verran montaa on nähty reissujen aikana että pojat sopeutuvat hyvin paikkaan. Jokapäivä syödään kalaa ja riisiä. Niitä on saatavilla. Hauskinta lienee se että vessojahan ei ole taikka siis ne ovat suoraan merenpäällä, suoralla yhteydellä mereen. Aamutoimituksia toimitellessa voikin katsella miten tuleva päivällinen syö eilistä kaveriaan joka on kulkenut nopean sulatusjärjestelmän kautta läpitse. Ei ehkä ole heikko hermoisten hommaa ja muutamat naispuoleiset matjaajat eivät yleesä ensimmäisen vessakäynnin jälkeen syö kalaa!! No onneksi kaikki friteerataan joten loiset ja muuta saadaan eliminoitua sopivasti. Ja todellisuudessa jätemoottorikalat ovat erilajia mitä me syödään mutta voi vain kuvitella mitä paikalliset syövät kun kalastavat vessan oven vieressä. No se siitä. Maassa maan tavalla.

Joka-aamu lähdetään saarille jotka ovat melko paratiisimaisia. Saarella aikaa on noin 8h päivässä. Saaret ovat pieniä ja yläänsä siellä ei ole juuri ketään. Snorklaus ja auringon-otto ovat pääohjelmat. Aamupäivisin aurinko on mieto ja hellä mutta 12-14 välillä grilli lisää tehoa ja olo on kuin porsaalla uunissa. No väriä tulee pintaan. Ja palaahan se vaikka 30:n aurinkorasva on käytössä.
Hieman kunista. Täysiä pellejä sanon minä. Kännykät kaikilla ja rahaa pyydetään mikäli haluat kuvan ottaa. Kaikesta rahastetaan ja kuna naiset osaavat osittain englanninkielen numerot joten hinnatkin tulevat aina esille selkeästi.. ten dollar, ten dollar. Takaisin cityyn tullessa näkyy mäkkärin jonossa kuna bosseja. Ainiin ja eräällä saarella missä tekevät ”luomu” ruokaa niin hökkelin ovesta näen miten peltiset kookosmaito tölkit vilkkuvat. Se siitäkin sitten.Majapaikan opaskin on ilmeisesti oppinut tv:stä uusia sanoja,kuten Fucking Kuna etc.. Ei ole hauskaa kuunneltavaa.

No nyt onkin palattu Panama Cityyn ja ehtoosta lähtee kone kohden kolumbiaa. Ja kyllä tämä väli piti ja piti purjehtia mutta se nyt jää väliin.