Coroico jatettiin nopeasti taakse ja siirryttiin syvemmalle Bolivialaisen viidakon uumeniin, Rurrenabaquehen, jossa tarkoituksena oli paasta nakemaan hieman paikallisen pampan elaimistoa.
Matkahan lahti loistavasti kayntiin, liput Coroicosta Rurreen ja myyja selittaa kuinka paasette tienvarresta bussiin ja ensin sinne tienvarteen, Coroico kun ei ole aivan valtateiden solmukohdassa. Pojat aamulla sitten hiacella tienvarteen, rinkat maahan ja kohtahan sen bussin pitaisi poimiakin meidat, niin pitaisi... Hyvahan se on ajoissa olla paikalla, mutta kun reilu tunti on kulunut ja kyselen ohiajavista busseista, etta koskas meidan kiituri saapuu, ovat vastaukset aika samanlaisia, hiukan myohemmin, on tulossa aivan tuossa kukkulan takana... Kolmen tunnin odottelun jalkeen ollaan taas lahempana sita oikeaa bussia, nyt alkaa lampotilakin olemaan jo kohtalaisen ramakka, kun pelkalla paikallaan olemisellakin saa hien aikaiseksi. Lopulta tulee meidan yhtiomme bussi metsan syovereista esiin ja kuskilta heti tivaamaan, sopiiko hypata kyytiin, ei sovi teidan auto tulee hiukka myohemmin. Nyt ei sitten odotellakaan kuin parikyta minuuttia ja oikea Flota Yungueña nasahtaa eteen, heti reilun neljan tunnin odottelun jalkeen bussi tuli, mihin niilla pojilla oli oikein kiire..
No itse bussimatka alkaa varsin komeasti, oikea bussi, mutta liput on ostettu kymmenen paikkaa isompaan, arvatkaas oliko meidan paikat viety... No Petrille loytyy vapaa paikka ja mulle tarjoaa yksi herra omaa paikkaansa ja itse han siirtyy apukuskin paikalle, no sopiihan se. Eika aikaakaan kun kyytiin nasahtaa vanha papparainen, eika yhtaan paikkaa vapaana, no herrasmiehena minun paikka kylla liikenee, eihan tassa ole mitaan hataa. Reilut pari tuntia sitten tuli seisoskeltua siina kaytavalla, talla hetkella tie ei enaa ollutkaan mitaan asfalttibaanaa, vaan liikenne muuttui Coroicossa vasemmanpuoleiseksi, jotta kuskit nakevat missa menee rotkon ja tien raja, tama kai riittaa kuvaamaan kyseista tieta...
No Caranavin kylasta pojat natustavat masut tayteen grillikanaa ja banaania jne. Sitten takaisin bussiin ja paa tyynyyn, nyt meidan paikat ovat tosiaankin meille. Loppumatkasta voi sen verran mainita, etta onneksi on kamelille sukua, parjaa syomatta, juomatta ja kusematta vaikka vuorokauden ja nukkuakin voi vaikka hiukan tarisis. No kaikki eivat nukkuneet (kuulemma), itseasiassa kyseiselle tieosuudelle on ilmeisesti kollektiivisesti keratty kaikki Bolivian kuopat ja mutkat, jotta muilla teilla olisi sitten hieman mukavampi matkustaa. Bussimatkasta saimmekin kunnioitusta niin paikallisilta, kuin muilta matkaajiltakin, normaalisti Rurreen lennetaan La Pazista (45min - n.500bob.), mutta pojat saastaa, pojat menee bussilla (18h - 75bob.).
Ja mitas Rurressa..
Itse kylahan ei tarjoaa juuri kuumuutta kummempaa, mutta erilaisia viidakkoaktiviteetteja loytyy. Kahden paivan haahuilun jalkeen koittaa odotettu kolmen paivan retki Bolivialaiselle pampalle, eli oikeastaan "suoalueelle". Kahdeksanhenkinen iskuryhmamme koostuu brittilaispariskunnasta, suomipojista, kolmesta aussista ja oppaastamme. Jo heti alkumatkasta selviaa, etta tiimimme muut jasenet eivat olleet skoutanneet kovinkaan hyvin mihin ollaan menossa, vaan kyselivat, etta mita me taalla tehdaan ja mita me nahdaan, no joo elukoita ja paljo, uidaan vaaleanpunaisten delfiinien kanssa (joo ja ensviikolla mennaan sinisen norsun synttareille). Kolme tuntia maasturissa ja retkikunta on perilla jokivarressa, josta jatketaan veneella matkaa varsinaiseen leiripaikkaan.
Venematkaa on taitettu varmaan 50 metria, kun ensimmaiset alligaattorit bongataan, muutama metri lisaa ja eteen tulee paratiisilintuja, hirvea maara erilaisia haukkoja, kotkia ja haikaroita jne. Matka jatkuu ja elukoita piisaa, kapybaroja, kilppareita, vaaleanpunaisia jokidelfiineja ja lisaa alligaattoreita ja jokunen kaimaanikin vilahtaa, lintuja on joka paikassa. Loppumatkasta pysahdymme viela tervehtimaan kapusiiniapinoita. Sitten nasautammekin leiripaikkamme rantahietikkoon ja porukka pois paatista, vieressa parimetrinen alligaattori katselee touhuja. No kun tavarat on piitalla, pitaahan sita alligaattoria kayda taputtamassa, rehellisesti sanottuna pieni varovaisuus oli paalla, kun sen hammasriviston paalle katensa loi. Loppuilta meneekin sitten jutellessa ja kaydaan pimean tullessa hieman katselemassa lisaa alligaattoreita.
Aamulla herataan verkkomajasta kohtuu hyvissa ajoin, sen verran ramakkaa metelia apinat ja linnut noin aamutuimaan pitavat, ei olla viela totuttu moiseen. Toinen paiva onkin sitten sita mita on odotettu, anakondien etsimista. Heinikossa tarpominen alkaa muutaman tunnin kuluttua tuntumaan aika kuumalta, alue nayttaa silta, etta kaarmeita on joka korren takana, mutta kun ei loydy, niin ei loydy (monenkohan paalle tuli astuttua...), huomenna uudestaan. Ehtoolla mentiinkin sitten onkimaan piraijoita paivalliseksi, onneksi oppaammekin osasi kalastaa, joten suomipoikien ei tarvinnut olla yksin vastuussa siita, etta perunoitten joukossa olisi joku kalabiittikin.
Seuraava yo on pelkkaa vesisadetta ja ukkosta, vetta tulee ihan maahan asti ja oppaamme hieman empiikin aamulla, etta lahdemmeko kaarmejahtiin, no tottakai mennaan, sadetakki niskaan ja VAMOS! On myonnettava, etta eilen kuivana ollut pampa naytti karvan verran erilaiselta, vetta on polviin saakka ja lisaa tulee, mita loistavin keli tallustaa heinikossa ja toivoa, etta astuisi kaarmeen paalle (toisaalta ei haluaisi astua kovin myrkyllisen paalle). Sadekelilla loydammekin pari kaarmetta, toinen on keltainen anakonda (ei aivan se jattilainen) ja toinen joku myrkkykaarme, jota oppaamme kehotti valttamaan, kuulemma jos puree, se on kansi kiinni ja kuulemiin. Puoliltapaivin viisihenkinen kaarmeteami palaa leiriin, jossa nossot jo odottavat soppakattilan kanssa, poperot naamaan ja paatilla takaisin maasturille, retki paattymassa. Paluumatkalla bongaillaan viela samoja elukoita kun tullessa, delfiineja, kuningaskalastajia jne. jne. Automatkan aikana naemmekin sitten pari laiskiaista, tosin hieman kaukaa, mutta kuitenkin. Kaikin puolin retki oli onnistunut (paitsi se oikea anakonda jai loytymatta) ja tiimimme aussijasenten toilailuja oli enemman kuin hauska katsella, jos nuo parjaa taalla, niin meilla ei ole mitaan hataa. Takaisin Rurreen ja yksi yo Jouluun, no joo, eipa oikein silta tunnu...
Retkikuntamme toivottaa kaikille lukijoille
HYVAA JOULUA!
No comments:
Post a Comment