Mietteita matkan varrelta

Kohta alkaa olla kaksi kuukautta retkea takana ja olisi sopiva hetki (sadepaiva) kirjoitella kokemuksista, jotka ovat herattaneet eniten ajatuksia. Pitkat bussimatkat halki aavikoiden, pampan, vuorten ja viidakon ovat sopivia mietiskelylle, lisaksi matkan aikana nakee kaikenlaisia tapahtumia, jotka herattavat ajattelemaan ja joita ei kotipuolessa tule vastaan. Varmaankin noista ajatuksista ja kokemuksista jaa jotain, joka kasvattaa, talloin saadaan retki vastaamaan tarkoitustaan.

Mi casa es tu casa (minun taloni on sinun talosi).
Tama lause konkretisoitua jo retkemme alkuvaiheessa Mendozassa ollessamme. Ystavamme kutsui meidat kotiinsa ja esitteli sen suurella ylpeydella. Keskusteltaessa ilmeni useaan otteeseen, miten tarkea koti ja perhe heille onkaan. Jokainen ystavistamme olisi halunnut esitella kotinsa meille, mutta aika ja muut jarjestelyt eivat antaneet tilaa kaikille vierailuille. Kaiken kaikkiaan aito ystavallisyys ja kiinnostus paistoivat ystavistamme. Suomalaiset olivat kuin nahtavyyksia, kaikki halusivat kuvaan meidan kanssamme. Ikimuistoisia hetkia.

Mañana
Suurena erona Suomeen, oikeastaan jokaisessa maassa jossa olemme vierailleet, on ilmennyt ns. mañana ajattelu. Suomessa kun on tottunut, etta sovitut asiat pitavat ja tapaamiseen tullaan ajallaan, vaikka paa kainalossa. Taala asiat eivat hoidu niin, eika silla ole niin valia. Pienemmat kaupat ovat auki silloin kun ovat, aikataulut pitavat almanakan tarkkuudella (jos sillakaan), ei kellon tarkkuudella. No toisaalta voidaan sanoa, etta onneksi aloitettiin helpoimmista maista, ehtii hyvin tottumaan "mañanaan", odotetaas kunhan paastaan oikeille paikoille. Tassakin on loistava hetki ottaa opikseen ja irrottautua hieman ns. suorittamisesta.

All these are miners (Roberto THE GUIDE)
Vierailu hopeakaivoksella ja sen jalkeinen elokuva (Devils miner) oli ehdottomasti suuria tunteita herattava. Valintojen maailmasta tulleelle suomalaiselle tuli varsin selvaksi etta nama pimeissa ja ahtaissa kaytavissa yli 30 tuntista tyovuoroa vetavat "minerit" eivat ela valintojen maailmassa, he elavat siina mihin ovat kasvaneet ja kuolevat myos siina, usein jo ennen kuin ovat muuta ehtineet suunnitellakaan. Tarkein tyomiehet hengissa pitava voima on kaivosjumala Tio, jolle tyolaiset uhraavat erilaisia kayttamiaan hyodykkeita (cocalehtia ja viinaa jne.). Henkilo, joka rajahtaa kaivoksessa vaarin asennetun dynamiitin takia, ei kuole suinkaan huolimattomuudesta johtuen, vaan Tion tahdosta. Kaikesta huolimatta tyomiehet nayttivat onnellisilta ja ylpeilta ollessaan toissa kaivoksessa. Karryt tunneleissa saivat normaalia kovempaa kyytia, tama varmasti johtui siita etta tyomiehet halusivat nayttaa meille, miten karry liikkuu.

Coca, fanta, sprite, agua!!!
Erityisesti Paraguay tuntui maalta, jossa pk-yrittajien maara on suoraan verrannollinen asukaslukuun, jokainen myy jotain. Tosin lyhenne pk pitaisi korvata lyhenteella tp (tosi pieni), jokaiselle artikkelille loytyy oma myyjansa. Myyjien ika vaihtelee hyvin suuresti, esimerkiksi ensimmaiset kaupat tehdaan siina vaiheessa kun opitaan kavelemaan. Lapset tyoskentelevat muutenkin hyvin paljon, esim. myyvat busseissa kaikkea mita ihmiset voisivat tarvita. Risteyksessa hyppy bussiin, ostaako kukaan, seuraavassa risteyksessa pois ja hyppy uuteen. Lapsilla tosin myos teetetaan "toita", seurasin esimerkiksi Jujuyssa Argentiinassa, kun bussiasemalla lapset myivat ompelupakkausta tai suoraan kerjasivat rahaa (toisinaan polvillaan rukoillen). Loppujen lopuksi havaitsin miten lapset kuljettivat saamansa rahat kahdelle kadun miehelle, jotka opastivat lapset uusiin "toihin". Jotain kun voisi tehda...
Silmia on hyva pitaa auki, mutta valilla ne on pakko sulkea joiltain asioilta.

Tuttuja asioita, mutta silti niin herattavia. Hieman on koettu, mutta paljon on varmasti myos edessapain...