Rio Paraguayn loistavasta kyydista on selvitty ja Santa Cruzissa on vietetty jokunen paiva kalliissa hostellissa (25bob, kun halvempaa ei loytynyt). Samoin teimme pienimuotoisen pistokeikan Samaipataan, jossa tarkoituksenamme oli paasta nakemaan aitoja andien kondoreita. Tama siksi Boliviassa, etta varsinainen kondorien "pesa" Perussa Colca kanjonilla oli tuottanut muutamille retkeilijoille pettymyksia, niin ja Bolivia on halvempi.
Matka Samaipataan kuulemamme mukaan on varsin helppo taittaa taksilla, no reissumme paaperiaatteenahan on ollut, etta taksit ovat kalliita, pojat kavelee. No nyt kuitenkin matkaa oli 120 kilometria ja taksimatkan hinta suhteellisen kilpailukykyinen (25 bob). Aikaahan Samaipataan menemiseen ei kuulemma kulu kuin tunti, normaalisti, mutta talla kertaa tietoiden takia puolitoista, niin varmaan (120km)... No joo, vaikka kuskimme olikin sukua Juha Kankkuselle ja Tommi Makiselle, ei han pystynyt kampeamaan meita Samaipataan alle kolmessa tunnissa. Matka oli kuitenkin jo seikkailu sinansa, nimittain harvoin nakee yhta tyylipuhtaita ohituksia ja ajolinjoja, kaikki kunnia Pablollemme.
No Samaipatastahan meidan piti etsia se kaikkein tyylikkain lukaali ja viettaa paikallisten tapaan pitkaa viikonloppulomaa, no tulihan sita kaveltya (nahtiin muuten eka kolibri kavelyreissullamme) ja hintoja kyseltya, mutta lopuksi paadyimme Hospedaje Paolaan 25 boliviaanon hintaan (ei sinansa mikaan suuri yllatys). Paolan majatalo oli tuttuun tyyliin varma valinta, ei yllatyksia: lamminta vetta tulee (ainakin joskus), kokkaus mahdollisuudet ovat (jos omistatte astiaston), aamupalaa tarjoillaan (jos kutsutte leipapalaa ja teekupillista aamupalaksi), rauhallinen sijainti (jos ei huomioida ikkunan alla olevaa trampoliinia, poytajalkkispeleja ja karusellia)... jne. Kun riman asettaa tarpeeksi alas, se on helppo ylittaa. Tuntuu, etta majoituksen suhteen retkikuntamme on asettanut riman (minka riman) kohtuullisen alas.
No sitten lauantaina oli vuorossa se kauan odotettu kondorireissu, voi veljet mutta se olikin jotain. Lupailivat heti lahtiessa etta naette niita todella lahelta, hyva niin, kuvatkin onnistuvat. Poikia harmitti hirmuisesti retken suuri hinta ja pahkailimme koko matkan, etta olisiko reissun voinut tehda ominpain. Ei olisi, tama selvisi heti kahden tunnin automatkan ja kolmen tunnin viidakkoseikkailun jalkeen. Emme viela tunne naita Bolivian maastoja aivan niin hyvin, etta olisimme sinne ominpain loytaneet, hyva etta otettiin opas. Opas kertoikin matkalla erilaisista laakekasveista ja muutamia maisteltiinkin, vielakin pumppu pelaa, joten ei ne ilmeisesti myrkyllisia olleetkaan.
Loppujen lopuksi kolmen tunnin kiipeamisen jalkeen saavuimme "kondorikanjonille", matkalla olimme jo nahneet muutamia kondoreita, mutta hyvin kaukaa. Myos kanjonilla naimme heti muutaman linnun, mutta varsinaista showta saimme odotella parisen tuntia. Sitten yksi naaraspuolinen siivekas lahestyi vuorten takaa ja alkoi liidella juuri edessamme, saimme ihailla lintua lahimmillaan noin viiden metrin paasta, kun se suoritti edestakaisia ohilentoja. Kohtalaisen vaikuttava ilmestys ja siipien humina ei jattanyt kylmaksi. Loppujen lopuksi saimme nahda myos muutaman machon, mutta hieman liian kaukaa, joten tulevaisuuteenkin jaa tavoiteltavaa.
Kuten tullessa, myos paluumatkalle saimme tutustua autosta kasin paikalliseen "kotielainpuistoon", tiella vaisteltiin, niin kanoja, kalkkunoita, hanhia, koiria, sikoja, lampaita, vuohia, lehmia, kuin aasejakin. Matkan puolivalissa pistaydyimme pikkukylaan hieman nauttimaan virvokkeita ja oppaamme hieman hammastyi , kun sanoimme etta meilla Suomessa harvemmin siat kulkevat etuovesta (ehka kuvainnollisesti), kuten kylan keskuspuistossa kavi. Kotielaimet kasvavat varsin vapaasti, toivottavasti sika alyaa tulla kotiin jouluna, lammas paasiaisena jne.
Matka Samaipatasta takaisin Santa Cruziin suoritettiin tuttuun tapaan taksilla ja nyt saatettiin tehda jalleen uusia pohja-aikoja, uusi kuskimme ei ollut edellista kovin paljoa hitaampi, nyt sentaan oli vesisateen liukastama tie. Siina sitten mutaisella tiella kolme autoa rinnan kylkimyyrya ja kuka painaa riikkaria kovimpaa paasee ekana asfaltille. Matka taittui vesikelista huolimatta varsin jouhevasti ja mallikkaat ohitukset nyrkin heilutuksineen seurasivat toistaan. Ainoa miinuspuoli oli, etta kun mielenosoittajat rajayttivat tiella kuplavolkkarin, jouduimme etsimaan kiertotien ja Pablon valitsema reitti vei hieman odotettua kauemmin. No Santa Cruzissa Pablo alkoikin sitten jo purnaamaan kuljetuksesta ja olisi nyysinyt bussiasemalle viennista 20 bobbia ekstraa, no paikallisbussi vie sinne 1,5 bobilla, joten voitte arvata jaiko Pablo ilman meidan kymppejamme.
No mutta taas on aika lahtea eteenpain, viela kun tietaisi minne, no kai sita huomenna jossain sitten ollaan...
No comments:
Post a Comment