Etelää kohti

Matka jatkuu...
Taxcosta pitää vielä mainita, että siellä kulutettiin tämä aamubussin ohinukuttu päivä tutustuen Cacahuamilpan tippukiviluolaan. Pablolta hiacekyyti halvalla ja myös aika hitaalla, mutta perille päästään. Hiukka joudutaan odotteleen, ennenkuin päästään tutustumaan kallion onkaloihin, opas pitää ryhmällä olla, ei ole meidän mieleen...

Ryhmää johdattava opas jaarittelee tottuneesti kaiken oleellisen ja epäoleellisen luolasta, pikkuhiljaa kymmenen metrin välein toistuvat jaaritukset alkavat pitkästyttämään, varsinkin kun puheesta ei ymmärrä kovin suurta rosenttia. No matkalaiset alkavat etuilemaan ja kohta he haahuilevatkin vajaan puolentoista kilometrin mittaisessa luolassa ihan omillaan, hyvä niin, rauhassa voi räpsiä kuvia stalagmiiteista ja tiiteista. Toisaalta aikakin alkaa käydä päälle, Pablo sanoi tulomatkalla, että hiace lähtee portilta takaisin Taxcoon neljältä punto. No Hiace saavutetaan juuri neljältä ja kytkin nousee.

Taxcossa tutustutaan vielä paikalliseen hiilikanaan, joka hiipii tuulensuojaan taas sellaista vauhtia, että minuuttiviisaria ei tarvita. Kana on hyvää, mutta Meksikon kanoissa kun salmonella on 110 prosentilla, niin riskitkin on olemassa. Eipä tässä vielä mitään, seuraavana aamuna heilahtaa tuulensuojaan puoliraakoja kananmunia, eikä vieläkään baño kutsu kylään... kop kop kop.

Aamupäivällä lähdetään suunnistamaan kohti Oaxacaa, Taxcosta ei ole suoraa bussia, joten ensin on mentävä Cuernavacaan, jossa bussin vaihto. Uusi bussi lähtee eri asemalta ja pojat haahuilevatkin jokusen minuutin katuja, etsien eri asemilta sitä nopeinta vaihtoehtoa. No, odotteleen joudutaan, eikä vieläkään päästä Oaxacaan saakka, mutta Pueblaan päästään. Kaupunki ei suuremmin kiinnosta, illalla ollaan perillä ja majoitus löytyy, ei suurta hohtoa, mutta hinta on se joka ratkaisee. Puolilta päivin seuraavana päivänä lähdetään Oaxacaan, nyt bussissa ei ole edes tv:tä, joten nukutaan. Oaxacaan saavutaanja majapaikan etsintään mars, mehän ei scoutata etukäteen eikä varailla, ehkä ei niin fiksu ratkaisu...

Jokusia hostelleja käydään läpi, kunnes löytyy sopiva, kaksi viikkoa sitten avattu hostelli, joka vielä tarvitsee niitä ensimmäisiä asiakkaita, tämä tarkoittaa siis että hinta on neuvoteltavissa. Tinkiminen tuottaakin tulosta ja sopiva diili kolmeksi yöksi syntyy. Isäntä neuvoo auliisti mitä järkevää kaupungista löytyy, huomenna Tlacolulaan markkinoille, ylihuomenna Monte Alban raunioille, liikaa ei sovi samalle päivälle hommaa ottaa. Isäntä aloittaa tottuneesti teiden neuvomiset sanoilla, kun saavuitte ykkösluokan bussiasemalle, johon pojat yhtä tottuneesti vastaavat, emme saapuneet ykkösluokassa, saavuimme asemalle, jonka nimi on enteellisesti Periferico... Asia selvä.

Markkinoilla on väkeä varmasti riittävästi, nyt ihmiset on ystävällisiä, eivät yritä kusettaa esim. vaihtorahoissa, kuten Taxcossa. Kaikkea myydään, vaatteita, hedelmiä, karkkeja, matkamuistoja, heinäsirkkoja (valkosipulilla maustetut vielä pahempia kuin naturel) jne. Mezcalikauppiaan kojussa aikaa vierähtää tovi jos toinenkin, ihaillaan pullossa kylpevää matoa. Myyjistä näkee, että suurin osa on saapunut hieman kauempaa kauppaa tekemään, joku mukanaan se ainoa kalkkuna, joka nyt pitäisi saada kaupan. Kalkkunat ja kanat köllöttävätkin kadulla tottuneen näköisesti, ilmeisesti markkinakäynnit niille ovat myös jokaviikkoinen perinne, ei taida kauppa käydä. No, matkalaiset pistävät elämän risaseksi ja ostavat ruokatarpeet ihan torilta, kaksi euroa lyödään pöytään ja ostoskassi tämän jälkeen näyttää seuraavaa: kaksi isoa leipää, bataatti, paprika, erilainen paprika, kaksi chiliä, papuja, kaksi sipulia, kymmenen herkkusientä, kesäkurpitsa, erilainen kesäkurpitsa, kaksi porkkanaa. Kasvisruokaa on siis luvassa... ehkä ei, onneksi edelliseltä päivältä on hyppysellinen savupekonia jäljellä...

Tämä päivä onkin sitten mennyt Monte Alban raunioita ihastellen, mielenkiintoinen paikka, jälleen tavataan suomalaisia. Rauniot ovat jälleen hyvin kompaktit, kuten Teotihuacan. No, näitä kivikasoja tulee eteen vielä useampia, seuraavat ovat sitten niitten Mayojen rakennelmia. Huomisiltana sitten kohti San Cristobal De Las Casasia (miksei nämäkin nimet voi olla hiukka lyhempiä, esim Köyliö), yöbussi ja 11 tunnin matka. Nii ja huomenna pitää ostaa uudet släpärit, uskolliset Chileläiset pettivät eilisiltana, itku oli lähellä...