Ensimmaiset paivat Ecuadorissa

Rajamuodollisuudet on selvitetty, hieman ontuen, mutta kuitenkin ja ensimmaiset paivat Ecuadorissa takana. Aloitetaan homma vaikka sielta viidakkoseikkailun paatepisteesta Nuevo Rocafuertesta.

No pojiltahan oli matkan aikana hostellihuoneista sivistyneesti (lue raukkamaisesti) varasteltu vahiin paihin kaikki dollarit ja pojat ajattelivat ottaa omansa takaisin. Eli maksut yopymisesta ja ruokailuista hoidettiin dollarien sijaan koukuilla, siimalla ja lyijypainoilla, kun ei kala syonyt niin pojat syovat. Majatalon emanta alkoi kylla nikottelemaan, kun pojat esittelivat kalastusvalineita, joilla maksut hoidettaisiin. Onneksemme talon isanta ymmarsi uupuneiden kalastajien paalle ja lupasi majoituksen ja ruokailut koukkukaupalla. Nain rehellisesti voidaan sanoa, etta kohtalaiset kaupat tuli tehtya, koukuilla on ilmeisesti Ecuadorissa kovempi arvo, kuin Perussa.

Rocafuerte piti luonnollisesti jattaa nopeasti, mutta vielakaan ei oltu bussiyhteyksien valtakunnassa, joten kukonlaulun aikaan noustiin kollektiivipaattiin, joka kuljetti "nopeasti" matkustajia Cocaan, joka on sitten hiukka suurempi kaupunki ja josta matkaa Ecuadorin ytimeen voi jatkaa bussilla. Jalleen kerran perilletuloajasta oli yhta monta mielipidetta, kuin oli sanojaakin. Loppujen lopuksi matka kesti sen 15 tuntia ja kyseinen matka taitettiin kolmen keksipaketin voimalla. Cocaan rantauduttiin ilta kahdeksan aikoihin ja kohtalaisen nopeaan pojat hakeutuivat notkuvien lihapatojen aareen. Samaisena iltana otettiin viela bussi Tenaan, jossa koskilaskua piti suorittaa, no bussi lahti kymmenelta illalla ja perilla piti olla kuuden aikaan aamulla. Ensimmaisen kerran retkemme aikana bussi toi matkalaiset perille etuajassa, harmi sinansa, nimittain kolmen aikaan aamuyosta sunnuntaina ei Tenassakaan hirveita voi tehda. Siina muutamasta hostellista kysyttiin sohvapaikkoja, mutta kun ei niin ei. Yo vierahtikin sitten puiston penkilla "nukkuen" ja vartioiden. Lopulta retkikunta paatti ottaa aamubussin viela Bañokseen, jossa kyseinen koskilasku voitaisiin myos suorittaa, tasta bussimatkasta tulikin sitten varsin mielenkiintoinen ja kyseisen matkan hedelmista saadaan nauttia viela pitkaan.

Bussiasemalla homma toimii, liput kouraan 4 dollaria larvi, rinkat tavaratilaan ja luukku kiinni, ei muuta kuin istumaan ja jos sais vaikka hiukka nukuttua. No matkan aikana selviaa, miten oli mahdollista, etta Tenaan tullut bussi oli etuajassa, kuski kanttaa sen verran ramakkaa vauhtia, etta on kumma jos ei ennatykset riku. Bañokseen paastaan reilussa kolmessa tunnissa, apupoika avaa tavaratilan ja kas kas, rinkat puuttuu, tekis mieli oikein jalkaa polkea, mutta ei nyt sentaan, ainahan naita sattuu. Eli nopeita liikkeita, poliisi paikalle, bussia ei saa paastaa menemaan, kuvat bussista, tiedot kuskilta jne. ja sitten riemu alkaa. Samaa riemua on kestanyt koko viikon ja riemu tulee viela jatkumaan, mitaan tietoa ei ole rinkkojen kohtalosta, varastettiinko (99,5%) vai putosivatko kyydista (0,5%)... Rinkkoja etsitaan tienvarresta, tehdaan jos jonkinlaisia lippuja ja lappuja. Toisaalta hiukka harmittaa, kun omaisuudeksi jai paalla olevat vaatteet, passit ja pankkikortit. No hyvin on riittanyt tekemista talle viikolle, niin ja tuleehan nyt koitettua hieman erilaista matkustamistapaakin, matkustamista ilman matkatavaroita.

Takalaisesta toimintatavasta voisi mainita vaikka poliisiasemalla nahtya. Eilisessa tapaamisessa asianosaiset tulivat kohtalaisen moitteettomassa kuosissa, tosin pojat jo viidetta paivaa samoissa vaatteissa, kun eivat talla hetkella muita omista, samoin bussiyhtion johtaja tuli asiallisessa verkkapuvussa. Sen sijaan bussiheebon asianajaja oli kohtalaisen hyvassa laitamyotaisessa, ei ehka paras kunto hoitaa asiakkaan etuja, kun puheesta ei saa mitaan selvaa ja veikkaan etta asianajajan ymmarryspuolessakin on joitain aukkokohtia, mutta oli sentaan puku paalla. No muutamat kohteliaisuudet tuli asianajajalle mainittua, meilla Suomessa harvoin tullaan tallaisiin tapaamisiin noin kovassa kannissa... Kummasti asianajajan englannin kielikin alkoi sujua, tosin lauseet olivat hieman tilanteeseen epasopivia, esim. kahden aikaan iltapaivalla seitseman kertaa perakkain god mooorning. Samaan aikaan kun englanti soljui, espanja putosi ymmarryksesta taysin ja tulkki joutuikin kaantamaan espanjalaisia lauseita kannisen espanjaksi.

Loppumatka siis sujuukin kohtalaisen keveissa varustuksissa, ei ainakaan tarvitse pelata, etta selka rasittuu painavan rinkan takia. Toisaalta reittisuunnitelmiin tulee hienoisia muutoksia ja tulevaisuudessa "joudutaankin" viettamaan varmaan hieman enemman aikaa rantahietikoiden lammossa, kuin vuoristojen kylmyydessa, harmi tai ei...
Mitahan seuraavaksi tapahtuu?


Jatketaampa tahan viela yhden paivan adrenaliinimyrkytys.
Eli tulihan nekin hommat lopulta tehtya, mita varten tanne Bañokseen tultiin. Rinkkahommat saadaan toivon mukaan pakettiin alkuviikosta ja eilen olikin sopivasti aikaa suorittaa pienimuotoisia aktiviteetteja. Elikkas alunperinkin oli tarkoituksenamme suorittaa koskenlaskua kumiveneella, sehan tuli tehtya, mutta lisaksi sopivasti oli tarjolla myos hyppy sillalta, joten se sopi tilanteeseen myos vallan mainiosti.

Jokilasku suoritettiin seitseman henkisen iskuryhman voimin, joista yksi oli opas ja samalla myos peramies. No luonnollisesti Suomalaisedustajien paikat loytyivat paatin keulaosasta. Ennen vesille lahtoa opas suoritti lyhyen saantoreportaasin, joista tarkeimpana pidimme luonnollisesti kaskya ADELANTE FUERTE. Sitten veteen totuttautumaan, ensimmaiseksi kiipesimme parimetrisen kallion paalle, josta oli tarkoitus hypata kosken kuohuihin, no Suomalaiset tietenkin mitaan sen kummempia kyselematta molskahtivat veteen, mutta retkiseurueen muut jasenet tyytyivat lyhyisiin vauhdinottoharjoituksiin, ilmeisesti joku itsesuojeluvaisto tai jotain... No koko paivaa ei ole aikaa juoksennella kalliolla, joten paattiin ja matkaan. Maisema vaihtuu, valilla edessa koskia, tai oikeastaan koko matka on yhta koskea, tosin virtausnopeus vaihtelee. Matkalla kohdataan kiitettava maara kivia, valilla tormataan toisiin paatteihin, valilla ollaan ilmassa ja valilla pinnan alla, kaiken kaikkiaan hienoa hommaa. Jonkun verran kastutaankin, mutta ei haittaa, firma tarjoaa markapuvut, joten retkelaisten ainoat vaatteet eivat kastu. Mukavaa rentoutusta rankan toimistoviikon jalkeen...

Koskenlaskusta palaudutaan kolmen aikaan iltapaivalla, hostellin kautta nopeasti seuraavaan lajiin. Seuraavaksi kipinoi varpaiden paissa oikein huolella. Ylle puetaan valjaat, naru selkaan kiinni, opas neuvoo, ei muuta kuin hyppaat kunnolla eteenpain ja painovoima hoitaa loput ja toivottavasti naru kestaa. Sekunnit menee aika nopeasti ja kohta on aika nousta sillan kaiteen vaaralle puolelle, naru on kuulemma kiinni ja ei muuta kuin alaspain. Matkaa rotkon pohjalle on ihan kiitettavasti, mutta ihan sinne asti ei pitaisi pudota, vaan naru pitaa huolen siita, etta luvassa on leveydeltaan 130 metrinen keinu. Ensimmaiset sekunnit vapaassa pudotuksessa meneekin kohtalaisen nopeasti, sitten naru tuntuu selassa ja alkaa kohtalaisen ramakka veto sillan toiselle puolelle, siinahan sita sitten keinuskellaan sillan ja pohjan valilla. Aavistuksen olo tuntuu horjuvalta, mutta kylla se siita. Eikohan talla saa ajatukset sitten jo muualle, ainakin hetken mietittiin enemman narun kestavyytta, kuin kadonneita matkatavaroita...

Amatsonin uutiset saapuvat luettavaan muotoon muutaman paivan sisalla...