Joo, Venezuela tarjosi viela hyvat saumat tutustua paikalliseen villielainfaunaan ja tottakai reissu piti ottaa. Nyt lahdettiin neljan paivan "selva" reissulle ja kohteena los Llanos, kosteikkoalue. Noin perusteiltaan reissu noudattelee samaa kaavaa, kuin Boliviassa tehty pampareissu. Sana selva reissun yhteydessa, karsi retkikuntamme osanottajista samantien toisen pois, kiitos señor Pepe Lopezin unohtumattomien seikkailujen. No mina starttaan matkaan perjantaiaamuna kasilta ja mukaan lahtee myos edustajat Venajalta ja Ruotsista, kaksi kummastakin, mutta kyllahan se yksi Suomalainen vastaa useampaa Venalaista, niin ja ruottalaisia ei varmaan voi ottaa edes puheeksi tassa yhteydessa, se tuli huomattua reissun aikanakin.
Pieni valihuomautus ennen varsinaista kertomusta, eli reissuun lahdetaan noin 12 tunnin varotusajalla. Toimiston tati (samalla hostellin tati) huolestuu, miten Suomipoika parjaa matkalla ja kyselee vaatetusta, sanon etta housuja ja t-paitaa lukuunottamatta muut on varastettu. Suosittelee kuitenkin pitkahiaista paitaa, sanon etta en omista enaa, lupasi aamulla lainaksi ja sanoi etta yolla tulee kylma. Niin joo kylma, kysyin, etta jos parjaan viidessatoista asteessa t-paidalla, tuleeko mun llanoksella vilu?.. Ei kuulemma tule.
Ensimmainen paiva kuluu lahinna autonpenkkia kuluttaessa, Meridasta on ihan hyva huikonen los Llanokselle, mutta kun aamulla lahtee niin usein on ehtoolla perilla, niin kavi tallakin kertaa. Matkan aikana ylitettiin Andien huippuja ties kuinka monennen kerran talla matkalla, nyt Andit ovat saaneet yha enemman kasvillisuutta verhokseen ja rinteita komistaa erilaiset metsat. Pitkine naavoineen puut saavat aikaan hieman hobittimaisen tunnelman. Valilla pysahdytaan nauttimaan lounasta ja lounaan jalkeen alkaa alamaki kohti los Llanosta, keli lampenee joka metrilla ja kun ollaan tasaisella, lampotila on siina kolmessakymmenessa, ei tule pitkahiaista ikava... Viimeisilla kilometreilla saadaan jo esimakua tulevasta, autonikkunasta nakyy kymmenia kaimaaneja/alligaattoreita, kabybaroja ja mieleton maara erilaisia haikaroita. Perille paastaan illan hamartyessa ja paivallinen napaan ja sitten riippumattoon yoksi, eika vielakaan tule kylma!
Toinen paiva alkaa meikalaisen osalta kohtalaisen aikaisin, yritan rapsia kuvia auringonnoususta ja aikaisista elukoista, jotain tuleekin filmille, mutta ei kummempaa. Ensimmainen aktiviteetti on veneretki laheisella joella. Joella vastaan tulee taas tuttuja vaaleanpunaisia delfiineja, satoja lintuja, iguaanoja jne. Kohokohtia ovat Matamata kilpikonna, joka Pablon paikallistuntemuksella saadaan ihan laheiseen tarkasteluun. Sitten vilaus jattilaissaukosta, joka kurkkii vesikasvien seasta, mutta ei tule tekemaan lahempaa tuttavuutta, valitettavasti. Niin ja nakyyhan siella myos yksi rausku aivan vedenpintaa hipomassa ja mina epailen sita viimeiseen asti kilppariksi, mutta kun matkaa on metri ja kala aivan pinnassa, ei voi muuta kuin uskoa, OHO. Reissulla saadaan myos maistaa etelan hetelmia, kun Pablo2 kiipeaa puuhun ja pudottelee sitruunan nakoisia hetukoita, jotka eivat maistu tippaakaan sitruunalta. Seuraavaksi onkin luvassa lounas ja sen paalle siesta, matkalla nahdaan kun kaimaani pistelee poskeen Tarzan-leffoista tuttuun tyyliin, talla kertaa rauskua.
Iltapaiva onkin sitten yksi retken ikimuistoisimmista kokemuksista, kaarme vie ja muut vikisee... Luvassa on anakondajahtia Venezuelalaiseen tapaan, apuna meilla ovat Pablot1, -2 ja -3. Niin ja sitte ne naapurimaiden kaiffarit, joiden kenttakelpoisuus laskee olennaisesti kun siirrytaan tielta sivuun. No joo, eli paikka ja menetelma on hiukka erilainen kuin Boliviassa, nyt kavellaan vesikasvien seassa ja tokitaan kepilla veteen, jos satuttais osumaan johonkin pehmeaan... Vettahan ei nae, vaan kasvit peittavat kaiken ja kyseessa on ikaankuin vihrea uimapatja, jonka alla voi lymyta vaikka mita. Valilla pomppaakin vieresta joku iguaana ja Pablo1 nasauttaa keppinsa myos kaimaanin selkaan, mutta sulkijalihas pitaa, vaikka morko pitaa mielettoman protestin lahtiessaan valjemmille vesille. No, kohtapuoliin tapahtuu, Pablo1 napauttaa keppinsa madon niskaan ja nyppaa narun esiin, pikkuinen parimetrinen anakonda se siina, nyt voidaan ottaa kuvia ihan kadesta pitaen, mutta varovasti kuitenkin, ei saa satuttaa itseaan, eika matoa. Tassako se sitten oli, no ei sentaan, Venalaisten ja ruottalaisten viela rapsiessa kuvia Pablo3 on napauttanut keppinsa hiukka isomman elukan niskaan ja apua kaivataan. Juosten paikalle, nelja heppua seisoo vedessa, nakematta veteen, sinne pitaisi sitten menna jonon jatkoksi, kyseessa on kuulemma jo ihan kasiaisluokan mato... Siihen sitten seisomaan madon paalle, ei ole ongelmia, onkohan se kivi vai mika... Sitten Pablo1 etsii rannan puolelta madon paata, esiin tuleekin hantapuoli, OHO paa huitoo siis vapaana noiden vesikasvien alla, joo meikalainen jonon viimeisena, siis ensimmaisena paapuolesta lukien. No kyseessahan ei ole myrkkykaarme vaan kuristajakaarme. Samalla kun Pablo1 tarraa kasiaisen hannasta kiinni alkaa muu kroppa toimia, hiukka vastustelee, sen verran, etta me nelja muuta heppua sen madon sellassa liikumme siihen suuntaan johon mato haluaa. Hetken aikaa vuoristorataa, Pablot 2 ja 3 tarraavat samaan hantapaahan, samoin kuskimme Jorge, mina viimeisena viela kaarmeen selassa, olisiko aika jo hypata kuivalle maalle, joo pikkuhiljaa. Nelja aijaa kiskoo ja kaarme saadaan nakyviin, jarjeton liero, about viisi metria taytta lihasta. Kuvia rapsitaan ja ihaillaan maailman suurinta kaarmetta, tama paiva ei unohdu! Nyt voikin siirtya unten maille ihan hyvilla mielin...
Kolmas paiva alkaa samalla kaavalla, aamulla varhain kuvia rapsimaan. Aamupalan jalkeen siirrytaan piraijakalastuksen salaperaiseen maailmaan. Periaate on jo tuttu Bolivian ja Perun selvoilta, joten suuria ponnisteluja ei tarvita kalastuksen onnistumiseen, kalat vain puuttuvat. Taalla piraijasaalis jaa lukumaaraltaan heikoksi, mutta Pablo3 onneksi taitaa niksit ja saa napattua pari kunnon kormyniskaa ehtoon grillailuja varten. Pitkin paivaa nakyy kabybaroja ja kaimaaneja, valilla siima lentaa kaimaanin selan yli ja sitten se suutahtaa, vesi lentaa ja kauhea meteli.
Iltapaivan reissut aloitetaan hiukka myohemmin, jotta paastaan auringon laskiessa etsimaan muurahaiskarhua ja tama paseo tapahtuu hevoisen selasta kasin. Niin tuota ratsastuskokemustahan on ihan rutosti, taitaa olla kolmas kerta hevosen selassa. Elukka tietaa mita tekee, eli seuraa muita, no saa sen onneksi omille teillekin harhautumaan, kylla se ratti vaan tassakin koneessa toimii. Reipas tunti on kopotelty ja Pablo1 karauttaa orillaan heinapellossa sellasta vasikankarkua, etta jotain erikoista on nyt luvassa. Samassa puskista pyyhaltaa esiin jarjettoman pitkilla karvoilla, noukkahiiren karsalla ja ahman juoksutyylilla varustettu elukka, tama on nyt se muurahaiskarhu. No niinpa nayttaa. Illalla onkin sitten taas hyva painua riippumattoon nukkuun, taas takana onnistunut paiva, niin ja aurinkoakin sai hieman otettua.
Neljas ja viimeinen paiva koittaa jalleen tuttuun tyyliin, ensin kuvia auringonnoususta jne. Sitten aamupala ja autolla kohti Meridaa. Matka taittuu ja mittari naputtaa pitkalti toistasataa, Jorgella kaiketi kramppi jalassa, no pysahtyyhan se matkanteko yhteen mielenosoitukseen, tie poikki, taytyy etsia kiertotie. Nuo mielenosoitukset ja teiden katkomiset on ihan tuttuja taallapain, joskus on rajaytelty autoja tai polteltu renkaita jne. nyt kaiketi hiukka rauhallisempi tahti. Matka jatkuu ja syomassakin kaydaan. Matkan aikana Jorgen kanssa keskustellaan takalaisesta plastiikkakirurgiasta ja sen tuomista tuloksista, mita nyt Jorge valilla kannustaa muita autoilijoita huutamalla ikkunasta: opettele ajamaan, juu laita vaan ikkuna kiinni, kaadu sen moottoripyoras kanssa, pista vaan vilkku kilometri ennen risteysta jne.
Perille paastaan ja reissu on paketissa, eika voi olla muuta kuin tyytyvainen. Seuraavaksi takaisin Kolumbiaan ja viimeiset parisen viikkoa siella...
Pieni valihuomautus ennen varsinaista kertomusta, eli reissuun lahdetaan noin 12 tunnin varotusajalla. Toimiston tati (samalla hostellin tati) huolestuu, miten Suomipoika parjaa matkalla ja kyselee vaatetusta, sanon etta housuja ja t-paitaa lukuunottamatta muut on varastettu. Suosittelee kuitenkin pitkahiaista paitaa, sanon etta en omista enaa, lupasi aamulla lainaksi ja sanoi etta yolla tulee kylma. Niin joo kylma, kysyin, etta jos parjaan viidessatoista asteessa t-paidalla, tuleeko mun llanoksella vilu?.. Ei kuulemma tule.
Ensimmainen paiva kuluu lahinna autonpenkkia kuluttaessa, Meridasta on ihan hyva huikonen los Llanokselle, mutta kun aamulla lahtee niin usein on ehtoolla perilla, niin kavi tallakin kertaa. Matkan aikana ylitettiin Andien huippuja ties kuinka monennen kerran talla matkalla, nyt Andit ovat saaneet yha enemman kasvillisuutta verhokseen ja rinteita komistaa erilaiset metsat. Pitkine naavoineen puut saavat aikaan hieman hobittimaisen tunnelman. Valilla pysahdytaan nauttimaan lounasta ja lounaan jalkeen alkaa alamaki kohti los Llanosta, keli lampenee joka metrilla ja kun ollaan tasaisella, lampotila on siina kolmessakymmenessa, ei tule pitkahiaista ikava... Viimeisilla kilometreilla saadaan jo esimakua tulevasta, autonikkunasta nakyy kymmenia kaimaaneja/alligaattoreita, kabybaroja ja mieleton maara erilaisia haikaroita. Perille paastaan illan hamartyessa ja paivallinen napaan ja sitten riippumattoon yoksi, eika vielakaan tule kylma!
Toinen paiva alkaa meikalaisen osalta kohtalaisen aikaisin, yritan rapsia kuvia auringonnoususta ja aikaisista elukoista, jotain tuleekin filmille, mutta ei kummempaa. Ensimmainen aktiviteetti on veneretki laheisella joella. Joella vastaan tulee taas tuttuja vaaleanpunaisia delfiineja, satoja lintuja, iguaanoja jne. Kohokohtia ovat Matamata kilpikonna, joka Pablon paikallistuntemuksella saadaan ihan laheiseen tarkasteluun. Sitten vilaus jattilaissaukosta, joka kurkkii vesikasvien seasta, mutta ei tule tekemaan lahempaa tuttavuutta, valitettavasti. Niin ja nakyyhan siella myos yksi rausku aivan vedenpintaa hipomassa ja mina epailen sita viimeiseen asti kilppariksi, mutta kun matkaa on metri ja kala aivan pinnassa, ei voi muuta kuin uskoa, OHO. Reissulla saadaan myos maistaa etelan hetelmia, kun Pablo2 kiipeaa puuhun ja pudottelee sitruunan nakoisia hetukoita, jotka eivat maistu tippaakaan sitruunalta. Seuraavaksi onkin luvassa lounas ja sen paalle siesta, matkalla nahdaan kun kaimaani pistelee poskeen Tarzan-leffoista tuttuun tyyliin, talla kertaa rauskua.
Iltapaiva onkin sitten yksi retken ikimuistoisimmista kokemuksista, kaarme vie ja muut vikisee... Luvassa on anakondajahtia Venezuelalaiseen tapaan, apuna meilla ovat Pablot1, -2 ja -3. Niin ja sitte ne naapurimaiden kaiffarit, joiden kenttakelpoisuus laskee olennaisesti kun siirrytaan tielta sivuun. No joo, eli paikka ja menetelma on hiukka erilainen kuin Boliviassa, nyt kavellaan vesikasvien seassa ja tokitaan kepilla veteen, jos satuttais osumaan johonkin pehmeaan... Vettahan ei nae, vaan kasvit peittavat kaiken ja kyseessa on ikaankuin vihrea uimapatja, jonka alla voi lymyta vaikka mita. Valilla pomppaakin vieresta joku iguaana ja Pablo1 nasauttaa keppinsa myos kaimaanin selkaan, mutta sulkijalihas pitaa, vaikka morko pitaa mielettoman protestin lahtiessaan valjemmille vesille. No, kohtapuoliin tapahtuu, Pablo1 napauttaa keppinsa madon niskaan ja nyppaa narun esiin, pikkuinen parimetrinen anakonda se siina, nyt voidaan ottaa kuvia ihan kadesta pitaen, mutta varovasti kuitenkin, ei saa satuttaa itseaan, eika matoa. Tassako se sitten oli, no ei sentaan, Venalaisten ja ruottalaisten viela rapsiessa kuvia Pablo3 on napauttanut keppinsa hiukka isomman elukan niskaan ja apua kaivataan. Juosten paikalle, nelja heppua seisoo vedessa, nakematta veteen, sinne pitaisi sitten menna jonon jatkoksi, kyseessa on kuulemma jo ihan kasiaisluokan mato... Siihen sitten seisomaan madon paalle, ei ole ongelmia, onkohan se kivi vai mika... Sitten Pablo1 etsii rannan puolelta madon paata, esiin tuleekin hantapuoli, OHO paa huitoo siis vapaana noiden vesikasvien alla, joo meikalainen jonon viimeisena, siis ensimmaisena paapuolesta lukien. No kyseessahan ei ole myrkkykaarme vaan kuristajakaarme. Samalla kun Pablo1 tarraa kasiaisen hannasta kiinni alkaa muu kroppa toimia, hiukka vastustelee, sen verran, etta me nelja muuta heppua sen madon sellassa liikumme siihen suuntaan johon mato haluaa. Hetken aikaa vuoristorataa, Pablot 2 ja 3 tarraavat samaan hantapaahan, samoin kuskimme Jorge, mina viimeisena viela kaarmeen selassa, olisiko aika jo hypata kuivalle maalle, joo pikkuhiljaa. Nelja aijaa kiskoo ja kaarme saadaan nakyviin, jarjeton liero, about viisi metria taytta lihasta. Kuvia rapsitaan ja ihaillaan maailman suurinta kaarmetta, tama paiva ei unohdu! Nyt voikin siirtya unten maille ihan hyvilla mielin...
Kolmas paiva alkaa samalla kaavalla, aamulla varhain kuvia rapsimaan. Aamupalan jalkeen siirrytaan piraijakalastuksen salaperaiseen maailmaan. Periaate on jo tuttu Bolivian ja Perun selvoilta, joten suuria ponnisteluja ei tarvita kalastuksen onnistumiseen, kalat vain puuttuvat. Taalla piraijasaalis jaa lukumaaraltaan heikoksi, mutta Pablo3 onneksi taitaa niksit ja saa napattua pari kunnon kormyniskaa ehtoon grillailuja varten. Pitkin paivaa nakyy kabybaroja ja kaimaaneja, valilla siima lentaa kaimaanin selan yli ja sitten se suutahtaa, vesi lentaa ja kauhea meteli.
Iltapaivan reissut aloitetaan hiukka myohemmin, jotta paastaan auringon laskiessa etsimaan muurahaiskarhua ja tama paseo tapahtuu hevoisen selasta kasin. Niin tuota ratsastuskokemustahan on ihan rutosti, taitaa olla kolmas kerta hevosen selassa. Elukka tietaa mita tekee, eli seuraa muita, no saa sen onneksi omille teillekin harhautumaan, kylla se ratti vaan tassakin koneessa toimii. Reipas tunti on kopotelty ja Pablo1 karauttaa orillaan heinapellossa sellasta vasikankarkua, etta jotain erikoista on nyt luvassa. Samassa puskista pyyhaltaa esiin jarjettoman pitkilla karvoilla, noukkahiiren karsalla ja ahman juoksutyylilla varustettu elukka, tama on nyt se muurahaiskarhu. No niinpa nayttaa. Illalla onkin sitten taas hyva painua riippumattoon nukkuun, taas takana onnistunut paiva, niin ja aurinkoakin sai hieman otettua.
Neljas ja viimeinen paiva koittaa jalleen tuttuun tyyliin, ensin kuvia auringonnoususta jne. Sitten aamupala ja autolla kohti Meridaa. Matka taittuu ja mittari naputtaa pitkalti toistasataa, Jorgella kaiketi kramppi jalassa, no pysahtyyhan se matkanteko yhteen mielenosoitukseen, tie poikki, taytyy etsia kiertotie. Nuo mielenosoitukset ja teiden katkomiset on ihan tuttuja taallapain, joskus on rajaytelty autoja tai polteltu renkaita jne. nyt kaiketi hiukka rauhallisempi tahti. Matka jatkuu ja syomassakin kaydaan. Matkan aikana Jorgen kanssa keskustellaan takalaisesta plastiikkakirurgiasta ja sen tuomista tuloksista, mita nyt Jorge valilla kannustaa muita autoilijoita huutamalla ikkunasta: opettele ajamaan, juu laita vaan ikkuna kiinni, kaadu sen moottoripyoras kanssa, pista vaan vilkku kilometri ennen risteysta jne.
Perille paastaan ja reissu on paketissa, eika voi olla muuta kuin tyytyvainen. Seuraavaksi takaisin Kolumbiaan ja viimeiset parisen viikkoa siella...
No comments:
Post a Comment