Ecuadoria edestakaisin

Taas on jokunen viikko kulunut rinkkaepisodista ja retkelaisemme ovat vaihtaneet muutamaan otteeseen osoitettaan. Aloitetaan siis.

Ensimmainen etappi oli Quito ja siella pakollisten varakalsarien ja t-paitojen osto jne. no olihan siella vaha muutakin. Elikkas Quitossa paivat kuluivat tehden pienia retkia ja niiden valttamattomien tavaroiden ostoreissuja. Eras retkemme suuntautui eraalle vuorelle Quiton kupeessa, josta avautui nakymat alas kaupunkiin. No ylos paasi teleferico hissilla, mutta sita ennen piti aavistuksen kavella ylamakeen, sora-aanien perusteella ei niin hirveen vahaa, mutta hissille paastiin ja lopulta ylos. Joten kaupunki avautui lopulta koko kauheudessaan tai siis kauneudessaan. Takaisintulossa olikin sitten pienimuotoisia ongelmia, eli kaksi ensimmaista bussia veivat poikia koko ajan kauemmas ja kauemmas keskustasta, vaikka kuski ja nimikyltit muuta vaittivat, no kolmas kerta toden sanoo ja paastiinhan sita lopulta takaisin hostellille.

Yhtena paivana piti sitten kayda maailman keskipisteessa, no joo.. keskipiste ja keskipiste, mutta kuitenkin. Monumentti pongattiin ja iso kasa muita matkailijoita, siina sitten hypittiin paivantasaajan molemmin puolin. Niin ja samaisesta paikasta tehtiin tunnin pikaretki eraalle kraatterille, jossa asui pieni kylayhteiso. Muutamia onnistuneita kuvia kraatterista saatiin, mutta paaosin kyseinen nahtavyys pysyi sumun suojissa. Oppaamme mukaan kraatterin reunalla vallitsi mieleton kylmyys (bastante frio), no joo Suomipojat shortseissa ja t-paidoissa, etelan immeiset toppatakeissa ja villahousuissa, no myonnettava on eihan siella ollut varmaan kuin 15 astetta.

No lopulta oli aika siirtya Quitosta hieman etelaan Riobambaan, josta oli tarkoitus paasta paholaisen nenaan... No tassa valissa on hyva mainita paikallisten bussikayttaytymisesta, eli Quiton paikallisbusseissa taskuistamme loytyi useaan otteeseen muittenkin kasia kuin omat, yksityisyrittelijaisyys kunniaan ruuhkaisissa busseissa. Retkikuntamme onkin talla hetkella suunnittelemassa eraanlaista sahkoshokkilaitetta tai rotanloukkua taskuvarkaiden varalle. No mitaan ei viety, joten se siita. Bussimatka Riobambaan taas alkoi varsin ystavallisen herrasmiehen avustuksella, han auttoi minun tuliteran laukkuni ylahyllylle ja oikein avitti kasituenkin paikalleen, joten homma selva... Ei kannata nukkua, no ei siina tuntiakaan mennyt kun pienten silmanummistusten aikana oli rinkka paan paalta havinnyt. Oli kaverin ilme kohtalaisen onneton, kun sain kiinni itse teossa, ei tainnut kaverilla tiirikkaakaan olla, sen verran hammastyneena katsoi vetoketjussa olevia lukkoja. No paljoo ei tassakaan tapauksessa kannata nassuttaa tai tapella, kun koko bussilastillinen ekvaattoreita on voron puolella, eihan kukaan tietenkaan voinut mainita asiasta sen tapahtumishetkella, eli kaiken kaikkiaan varsin ystavallista kansaa.

No Riobambaan paastiin lopulta ja tarvittavat tiedot matkasta paholaisen nenaan tuli hommattua. Aamu kuudelta starttasi bussimme kohti Alausia, josta vajaan tunnin odottelun jalkeen saimme junaliput paholaisen nenaan. Normaalia junaliikennetta ei kyseisella valilla enaa kulje, korkeintaan tavaraliikennetta, mutta erilaisia turistijunia kylla menee. Pettymys retkelaisissa oli suuri, kun kuulivat, etta junan katolla matkustaminen on nykyaan kiellettya, juuri sen takia me tanne raahauduimme. No liput kateen ja junaan. Reitti kulkee kylla hienojen maisemien kautta ja paholaisen nena (kapea ja jyrkka sola) saavutetaan. Nena on sen verran hankala rinne, etta jyrkkia mutkia varten rataan on rakennettu kaksi umpiperaa, joten valilla joudutaan peruuttamaan, no tuli varmaan pakitettua eniten ja lujimpaa mita junalla on koskaan pakittanut. Samaisena paivana junan saavuttua takaisin Alausiin retkikuntamme suuntasi viela Tyynenmeren rantaan. Ensimmaisena valietappina oli Quayaquil, Ecuadorin suurin kaupunki, matkan aikana bussissa myytiin jos jonkinlaista kraasaa ja monenlaisista esityksista saatiin "nauttia", tarviihan kaikki rahat matkalippuun...

Quayaquilista otettiin nopeasti suora bussi Puerto Lopeziin, jossa olimme kahdeksan aikaan illalla. Majapaikka loytyi "kiskurihintaan" (5,5 usd) paakadulta merinakoalalla varustettuna. Seuraava paiva menikin sitten rantahietikolla makoillessa ja Tyynenmeren aaltoja uhmatessa, kylla sita yritettiin viela keksia seuraavalle paivalle jotain vesiaktiviteettia, eniten innosti tietenkin kalastus ja nimenomaan sen ison kalan... Sattuikin etta Puerto Lopezista loytyi yksi opas joka osasi kalastella niita isoja, niin ja sekin opas oli Ruotsalainen. Svedun kanssa juteltiinkin ihan kelpo tovi ja katsasteltiin kuvia viime kalastusretkista ja kaihoisina ihailimme yli satakiloisten marlinien kuvia jne. No svedun kanssa ei kalaan paasta, kun hanelle tulee Gunnar ja Borje huomenna vieraiksi ja taytyy laittaa poyta koreeksi, harmi sinansa, nimittain ensimmaisen kerran retkikunnalla oli kohtalaisen luottavaiset tunteet oppaan taidoista jne. Ehka ensi kerralla.

Vesiaktiviteettia paastiin kuitenkin kokeilemaan, myos sita kalastusta. Kalat tosin olivat sita akvaarioluokkaa, joten niista ei ainakaan isoon ruokapoytaan ollut. Vierailu paikallisella kalastusaluksella olikin sitten oma kokemuksensa paalle paskovien fregattien, suulien ja pelikaanien kera, monennakoista merenelavaa ekvaattorit olivat paattiin nostaneet ja muutamia sai oikein huolella varoa, kohtalaisen kunnioitettava hammaskalusto naytti mureenoillakin olevan. No kalapaatin jalkeen suunnistimme pienen saaren kylkeen snorklaamaan, jossa vierahti sitten tovi jos toinen, ihaillessa monenkirjavia ja -kokoisia fisuja. Viela ennen satamaan tuloa saimme nauttia valipalaa takalaiseen tapaan, chevichea, eli limella kypsennettya kalaa, niin ja yllari yllari, paistettuja banaanilastuja (jokunen tuli tuulen suojaan heitettya legendaarisella Rio Napo tourilla).

Jalleen on kuitenkin aika suunnata eteenpain ja viela uudelleen Quitoon, josta tarkoitus olisi Otavalon legendaarisen torin kautta pasauttaa Kolumbiaan ja kohti Karibian hiekkarantoja, ensin on kuitenkin selvittava palasta Ecuadoria, niin ja siita Bogotasta... Kevyin kantamuksin!